The Soft Skin (1964)

Kun ihminen elää parisuhteessa ja syystä tai toisesta päätyy pettämään kumppaniaan, nousee ensimmäisenä mieleen yksinkertainen kysymys: Minkä takia? Miksi ihminen pettää ihmistä, jota rakastaa ja joka rakastaa häntä takaisin. Onko rakkaus jo tässä vaiheessa kärsinyt lopullisen kolahduksen, mistä ei uskalleta puhua toiselle osapuolelle, koska syvät, vielä olemassa olevat tunnesiteet velvoittavat edelleen tuon ihmisen alitajuiseen suojeluun? Miksi sitten elää valheessa? Tätä suurta kysymystä pui François Truffaut’n The Soft Skin.

Lucy (2014)

Lucy (Scarlett Johansson) bailaa itämaissa kunnes neiti kidnapataan keskelle huumeiden salakuljetusrinkiä, ja naisen vatsaan ommellaan väkivalloin uutta muotihuumetta kuljetettavaksi Yhdysvaltoihin. Jostain syystä huumediilerit päättävät tässä vaiheessa ruveta potkimaan Lucya vatsaan, jolloin paketti hajoaa sinne, päästäen siniset superpallerot valloilleen. Yllättäen tämä designhuume aktivoikin Lucyn aivokapasiteettia aivan uudella tavalla, ja hän saa suoranaisia metafyysisiä ja molekulaarisia supervoimia.

Five Broken Cameras (2011)

Lähi-itä on versonut aikamme noteeratuimpia ja arvostetuimpia elokuvantekijöitä voimakkaalla tempolla: Iranista ovat tulleet kansainvälisesti tunnetuiksi Abbas Kiarostami, Mohsen Makhmalbaf, hänen elokuvantekijälapsensa, Sodankylässäkin vieraillut Samira Makhmalbaf sekä Hana ja Maysam Makhmalbaf ja liuta muita nimiä, kuten Bahman Ghobadi, Ramin Bahrani ja Amir Naredi. Libanonilainen Alia Arasoughly, nasaretilainen Elia Suleiman… Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

The Brown Bunny (2003)

Ehkä ensimmäisenä kokee hämmennystä tai puutuneisuutta. Loputtomalta tuntuvassa alkukohtauksessa seurataan käsivaralla kuvattua moottoripyöräkilpailua, joka jatkuu ja jatkuu ilman minkäänlaista dramatiikkaa, yllätystä tai murtumaa. Pyörät hidastavat mutkassa ja kiihdyttävät uudelleen, kunnes syöksyvät jälleen eteenpäin seuraavalla suoralla. Moottorien äänet katoavat ja jylähtävät uudelleen. Sää on tavanomaisen tylsistyneen aurinkoinen. Kamera yrittää ilmeisestikin pysytellä elokuvan päähenkilössä, Bud Clayssä (Vincent Gallo), välillä hetkellisesti hukaten hänet, mutta lopulta löytäen taas uudelleen.

Vodka Factory (2010)

Elokuva, josta tekijä on yrittänyt saada kaikella tahdolla positiivisen, vaikka tietää, että olisi voinut kuvata asiat paljon, paljon pessimistisemmiksi. Sellaisiksi, mitä ne usein tuppaa olemaan – ja kuitenkin tässä kuvataan elämää ilman, että sitä yritettäisiin erityisesti manipuloida näyttämään joltain muulta kuin mitä se on, vaikka toive yrittää kaivaa elämästä jotakin positiivista, on ollut ilmeinen lähtökohta tälle teokselle.

Rakkautta & Anarkiaa 2021, osa 2

R&A-reportaasin toisessa osassa juhlistamme uniikkia ja animoitua elokuvaa!