Kategoria:

DocPoint 2014, osa 4

Moi, un noir on klassikko, jolla on tietysti oma paikkansa elokuvahistoriassa artifaktina ja maantieteellisenäkin esineenä, todisteena. Niin sanotun etnografisen elokuvan saralla se on suunnannäyttäjä ja toimi myös lähtölaukauksena afrikkalaisen elokuvakulttuurin kehitykselle tulevina vuosikymmeninä. Sen henkinen vaikutus on nähtävissä esimerkiksi Djibril Diop Mambétyn erinomaisessa maagisen realismin merkkiteoksessa Touki bouki (1971).

Julkaistu: Kirjoittaja: Laajakuvan toimitus
Kategoria:

Night Visions 2013, osa 1

Hollannin valinta vuoden 2014 Oscar-gaalaan, Borgman, on mielenkiintoinen, kiusaannuttava jännityselokuva manipuloinnista ja etuoikeutetun ihmisen syyllisyydestä köyhän vierellä. Tuo eittämättä mieleen ensimmäisenä Michael Haneken unohtumattoman Funny Gamesin. Rähjääntyneen oloinen Borgman (Jan Bijvoet) soittaa keskiluokkaisen perheen ovikelloa ja pyytää täysin ventovierailta ihmisiltä lupaa käyttää heidän kylpyammettaan. Hän väittää tuntevansa perheen äidin, Marinan (Hadewych Minis) väittäen häntä hoitajaksi nimeltä Maria. Perheen isä Richard (Jeroen Perceval) suivaantuu Borgmaniin ja pahoinpitelee miehen.

Julkaistu: Kirjoittaja: Jens Hattuniemi
Kategoria:

Eurooppalainen animaatioelokuva

Animaatioelokuva on saanut laajemmin jalansijaa vakavasti otettavana taiteena vasta tällä vuosituhannella. Varhainen Disney-tuotanto on saanut nauttia yksinoikeudella laadukkaan animaatioelokuvan leimasta, ja vaikka myöhäistä heräämistä japanilaiseen animeen on seurannut kiinnostusta ja arvostusta myös oman maanosamme osaamiseen, se pysyttelee edelleen marginaalissa. Se on väliinputoaja kahden suurteollisuuden keskellä.

Etenkin ranskalaisella animaatiolla olisi tällä hetkellä oiva rako ponkaista suuremmaksi käsitteeksi. Pitkästä animaatioperinteestään huolimatta se ei ole koskaan ollut näin otollisessa asemassa, ja kunhan ranskalaiset pitävät animaation omansa näköisenä, äitymättä itäblokkilaiseen perfektionismiin, l’animation francaise voisi olla se lähitulevaisuuden isompi juttu. Tietä ovat raivanneet viimeisen viidentoista vuoden aikana ennen kaikkea Michel Ocelotin Kirikou ja Paha Noita, Marjane Satrapin Persepolis, sekä Sylvain Chometin Bellevillen kolmoset ja Illusionisti.

Julkaistu: Kirjoittaja: Jouni Heinonen