Joutilaat (2001)

Ennen syrjäytyneitä olivat joutilaat. Ennen kuin keskustelu kouluttautumattomista, työttömistä ja sosiaalisesti eristäytyneistä nuorista ihmisistä alkoi dominoida suomalaista tiedonvälitystä, jonka eräänlaisena huipentumana voi nähdä Virpi Suutarin Hilton! – dokumentin, Suutari kirjoitti, ohjasi ja osittain leikkasi Susanna Helken kanssa vuosituhannen vaiheessa maakunta-Suomen monituisiin ongelmiin pureutuvan teoksen Joutilaat. Se seuraa kolmen nuoren miehen elämää jossain päin lapsuuden ja aikuisuuden välimaastoa, Suomen rajaseudulla, Suomussalmella.

He ovat paenneet (2014)

Margaret Wise Brownin vuoden 1942 lastenkirjaklassikossa Pupu etsii omaa kotia jänispentu lähtee äidiltään karkuun. Äiti kuitenkin varoittaa lastaan ennen pakoa – “Jos läksit, lähden perääsi.” Vuonna 2014 J-P Valkeapää tuntuu elokuvallaan He ovat paenneet kysyvän, mitä karanneelle tapahtuu, kun äitiä ei kiinnosta?

Zomba di Mare (2013)

Zomba di Mare on Sami Pöyryn ensimmäinen ensi-iltansa saava kokopitkä elokuva ja toimii eräänlaisena toisintona Pöyryn aiemmasta lyhytelokuvasta Zomba Intenso. Intenson tapaan di Mare on kuvattu pääpiirteissään ilman varsinaista käsikirjoitusta ja jälkituotannossa suomalaisten näyttelijöiden puheen päälle on dubattu italiankielistä puhetta, joka taas on tekstitetty jälleen suomeksi. Elokuvan vaikuttimena toimineen Lucio Fulcin visuaalisuutta hakevan jäljen huomaa erityisesti elokuvan upeissa pysähtyneissä ja sumuisissa maisemakuvissa ja hienovaraisen surrealismin vivahteessa. Juuri kuvauksensa puolesta Zomba di Mare on paikoitellen upeaa katsella.

Kaikella rakkaudella (2013)

Aki Kaurismäki on luonnehtinut Matti Ijästä Suomen suomalaisimmaksi ohjaajaksi. Kaikella rakkaudella on Ijäksen ensimmäinen valkokangaselokuva reiluun kymmeneen vuoteen, mikä sisältönsä ja visuaalisen ilmeensä suhteen palauttaakin miehen takaisin kotimaisen elokuvan kärkipäähän, sillä ohjaajalle tunnusomaisimmat piirteet ovat edelleen hyvin vahvasti läsnä. Moitittavaakin kuitenkin löytyy.

Rakas lurjus (1955)

Naiset ovat tuollaisia. Aina pilaamassa kaiken. Miehet ovat tällaisia. Eivät ymmärrä mitään. Mutta kuinka paljon onnettomampaa olisikaan elämä ilman toisiamme? Kuinka suuri osa komedioista perustuukaan wanhalle kunnon miehet vastaan naiset -asetelmalle, jonka lopputulema on aina sama: pienistä ja hieman suuremmista eroistamme huolimatta elämämme olisivat ilman toisiamme tyhjiä kuin Kinder-munat. Näin ollen Toivo Särkän väärinkäsityshupailu Rakas lurjus ei ole mitään uutta tai mullistavaa vaan vanhentunut, konservatiivinen ja seksistinen näkemys sukupuolista ja juuri siksi se viihdyttää. Lisäksi, se lienee ensimmäinen suomalainen elokuva, jossa viitataan homoseksuaalisuuteen termeillä ”sellainen mies” ja ”hau hau”.

Noita palaa elämään (1952)

Suomalainen kauhuelokuva oli todennäköisesti yhtä harvinainen ilmestys 50-luvulla kuin suomalainen toimintaelokuva. Mika Waltarin näytelmään perustuva ja Roland af Hällströmin ohjaama Noita palaa elämään on sinällään ihan sympaattinen, mutta kuitenkin tuhoon tuomittu yritys ottaa kyseinen genre haltuun. Elokuva sijoittuu Suomen perähikiälle, suuren kartanon ikkunoiden alle, jonka läheisellä suolla arkeologi Hannu (Toivo Mäkelä) ja hänen vaimonsa Greta (Hillevi Lagerstam) suorittavat kaivauksia. Paikalliset ukot varoittavat, että suo on saatanasta, mutta eihän akateemisilla helsinkiläisillä ole vainua tällaisille asioille.

Kalevala – Uusi aika (2013)

Hei kaikki, olen Jari Halonen ja kerron teille nyt muutamia totuuksia kansalliseepoksestamme, Kalevalasta. Se on ensinnäkin käsitetty täysin väärin, mutta minä, Jari Halonen, korjaan tämän. Olen käyttänyt elämästäni yhdeksän vuotta uuteen elokuvaani Kalevala – Uuteen aikaan, jotta vanhan, Elias Lönnrotin kokoaman Kalevalan rinnalle nousisi uusi ja uljaampi versio.