Tyhjiö (2018)
Kirjailijan blokista, valkoisen paperin kauhusta on tehty lukuisia elokuvia ja kirjoitettu läjäpäin kirjoja, mutta Salmenperän teos ei vastaa mitään aikaisemmin näkemääni.
Kirjailijan blokista, valkoisen paperin kauhusta on tehty lukuisia elokuvia ja kirjoitettu läjäpäin kirjoja, mutta Salmenperän teos ei vastaa mitään aikaisemmin näkemääni.
“Minä nielin kyyneleitä,olin kovasti onneton.”
Festariraportin ensimmäisessä osassa Tatsumi, 17 Girls, Kesä Monikan kanssa ja Hulluna Saraan.
Allekirjoittaneella on oma historiansa Kummeli–huumorin kannattajana. Nuoremmalla iällä ja etenkin koulukavereiden kanssa ryhmän sketseille ja huumorille tuli naurettua. Välitunneilla televisiosarjan uusi jakso oli jokaviikkoinen puheenaihe. Yritän ehkä hieman puolustella näkemystäni Kummelia kohtaan nostalgialla. Eikö nostalgia kuitenkin ole asia, jolle pitää antaa arvoa? Lapsuudesta tulee olla hyviä muistoja, joita voi ruokkia. Aika on puolustelustani huolimatta tehnyt tehtävänsä, eikä komediaryhmän lapsekas asenne enää jaksa tyydyttää nostalgianälkääni täysin
Jukka Kärkkäisen (Kovasikajuttu) ja Teemu Nikin (3 Simoa) koostaman sekä esittelemän, Elokuvateatteri Orionissa pidetyn näytöksen ohjelmisto ei pohjautunut itse festivaalien historiaan. Elokuvat ovat valittu edustamaan kotimaista roskaestetiikkaa, joskaan varsinaista roskaisuutta ei sanan varsinaisessa merkityksessä esiinny kuin yhdessä elokuvassa. Puhuisin ennemmin mustista komedioista, jotka pyrkivät kukin tavallaan hylkäämään säädyllisen ja kunnollisen elokuvanteon rajat. Mahdollisimman korkea loukkaavuusaste on tässä yhteydessä merkittävä ansio. Esiintyjät itse virittivät yleisöä vastaanottavaiseen tilaan yrittämällä oksentaa ämpäreihin valkokankaan edessä.
J. G. Ballardin mukaan 20. vuosisadan länsimaalaisen ihmisen elämä on niin fiktioiden täyttämää sulkutulta, olosuhteiden vuoksi niin valmiiksi surrealistista sumutusta, ettei kirjailijan rooli ole enää keksiä lisää fiktioita vaan tarkkailla ja raportoida meneillään oleva.
Valo heijastui Lapin öisen taivaan ohella Sodankylän pimeiden teattereiden valkokankaille jälleen kerran 12.-16. kesäkuuta. Terveisiä myös hyttysiltä.
R&A on aina henkilökuvia täynnä, eikä tämä vuosi ollut poikkeus. Tänään käsittelyssä on mm. paras yhdistelmä asioita, eli vapaapainijoita ja Bergmania.