WHS-teatterin itsenäisyyspäivän yllätyselokuvajuhlat kokosivat kasaan varteenotettavan nipun Suomea käsitteleviä elokuvia laajalla skaalalla, jonka kirjoon mahtui niin sotatoimia, kansankomediaa, elintasoseikkailua Ruotsissa, alapäähuumorista ammentavaa findietä, valtakuntamme ykköskirjailijaa Hollywoodin silmin, ääriharvinaista vasemmistopropagandaa kuin myös Lauri Törni.
Allekirjoittaneella on oma historiansa Kummeli–huumorin kannattajana. Nuoremmalla iällä ja etenkin koulukavereiden kanssa ryhmän sketseille ja huumorille tuli naurettua. Välitunneilla televisiosarjan uusi jakso oli jokaviikkoinen puheenaihe. Yritän ehkä hieman puolustella näkemystäni Kummelia kohtaan nostalgialla. Eikö nostalgia kuitenkin ole asia, jolle pitää antaa arvoa? Lapsuudesta tulee olla hyviä muistoja, joita voi ruokkia. Aika on puolustelustani huolimatta tehnyt tehtävänsä, eikä komediaryhmän lapsekas asenne enää jaksa tyydyttää nostalgianälkääni täysin
Naapurinpoika Juska Paarma herää krapulassa parkkihallista sairaalapediltä murhattuaan rakastajansa Tarjan. Viereisessä pedissä on Tarjan poikaystävä, jonka Paarma myös on murhannut. Paarman pitäisi olla itsekin kuollut, mutta ei ole. Valkoiseen takkiin sonnustautunut mies, joka tuntuu jollain tapaa olevan perillä kaikkien kohtaloista, ojentaa Paarmalle valkoisen haulikon ja käskee Paarmaa tappamaan kaikki muutkin elämänsä ihmiset: tyttöystävät, kaverit, perheen. Kaikki.
Miksi?
