The Last Days (2013)

Ihmisen aivotoiminta on monimutkainen asia ja me koemme asiat omalla tavallamme. Meillä kaikilla on omat pelkomme. Toiset pelkotilat ovat tietysti toisia yleisempiä. Klaustrofobia on varmaankin yksi yleisimmistä kammoista, joita pystyn kuvittelemaan. Ahtaassa paikassa vietetty aika saattaa olla traumaattista ja varmasti monet kokevat ahtaanpaikan kammoa esimerkiksi ollessaan jumissa hississä. Mitä tapahtuu silloin, jos tämän fobian käänteinen versio, eli aukioiden pelko ottaa vallan koko yhteiskunnasta? Ohjaaja/käsikirjoittajaveljekset David ja Àlex Pastor kertovat sen meille The Last Daysissa, jonka idea on valitettavan debiili.

By |2016-03-02T14:56:49+02:0031.08.2013|Kritiikit|0 Comments
Read More

Paradise (2012)

un kaikkihyvän, kaikkitietävän ja kaikkivoivan Jumalaa kohtaan tunnettua rakkautta yrittää hakea ihmiseltä, joissa useimmiten on vakavia puutteita, tulee takuuvarmasti pettymään. Ulrich Seidlin upea Paradise-trilogia, uskon, toivon ja rakkauden osista koostuva kokonaisuus käsittelee ennen kaikkea juuri tätä varauksetonta ja ehdotonta rakkautta, jota me ihmiset niin kipeästi kaipaamme.

By |2016-03-02T14:56:40+02:0031.08.2013|Kritiikit|0 Comments
Read More

Espoo Ciné 2013, osa 3

The Deflowering of Eva Van End lainaa kehystarinan Pier Paolo Pasolinin Teoreemasta: muukalainen saapuu keskiluokkaiseen perheeseen, jonka jäsenet hänen kauttaan tulevat huomaamaan sisäiset ja kätkettyinä pysyneet minänsä. Muuten näiden elokuvien yhteydet jäävät sitten vain teoreettisiksi, visuaalisesti ja sisällöltään kun on kyse täysin eri maailmoista tulevista teoksista; sellaista mieltä repivää, päätä puhdistavaa ja sielua murskaavaa vaikutusta kuin Teoreemalla on The Deflowering of Eva Van End ei yritäkään tarjota, vaan suoltaa kestonsa ajan mustaa huumoria ja pysyttelee visuaalisesti yhtä kamera-ajoa, sekin kovin tavanomainen, lukuunottamatta harmittomana; siispä näiden kahden elokuvan itselleni mahdoton vertailu loppukoon nyt. Tämä teksti spoilaa kaiken.

By |2022-10-10T09:45:36+03:0030.08.2013|Festivaalit|0 Comments
Read More

Espoo Ciné 2013, osa 2

Italiasta kajahtaa Marco Bellocchion pöhköllä melodraamalla, jossa seurataan muutamaa ihmistä Italiassa vuoden 2009 helmikuussa kuuluisan koomapotilas Eluana Englaron viimeisinä päivinä. Tietääkseni puhtaan fiktiiviset hahmot joutuvat jokainen “sattumanvaraisesti” kohtaamaan ympärillä Englaron eutanasiamahdollisuudesta kuohuvan yhteiskunnan kautta omia eutanasiaan liittyviä kokemuksia. Lääkäri päättää pelastaa narkkarin, Englaron isän eutanasiapyynnöstä äänestävä senaattori pohtii meneekö puolueensa mukana asiassa vai ei, ja toisaalla näyttelijäperheen poika yrittää auttaa kauttaaltaan halvaantunutta vihannessiskoaan kuolemaan, jotta hänen äitinsä palaisi teatterin lavalle.

By |2022-10-10T09:45:49+03:0029.08.2013|Festivaalit|0 Comments
Read More

Child’s Pose (2013)

Turkiksen tukahduttava karva puskee jokaisesta hikirauhasesta lävitse. Sormukset kiiltelevät ja hiuslakan etova tuoksu lipuu ilmassa. Poliisiaseman sininen loisteputki valaisee karua maisemaa, jossa seinät ovat joko lian peitossa tai reikien koristamia. Koko huoneen tuntuu täyttävän eräällä seinustalla istuvat kaksi hahmoa, joille kaikki edellä mainitut maalliset omaisuudet kuuluvat. Cornelia (Luminiţa Gheorghiu) ja hänen siskonsa. Cornelian poika istuu pöydän ääressä poliisien kuulusteltavana. Hän on juuri ajanut 12-vuotiaan lapsen päältä ja joutunut lynkkaustilanteesta suoraan poliisin takapenkille. Nyt hänen äitinsä ja tätinsä ovat saapuneet pelastamaan tilanteen, ja jos he eivät ole puhelimessa, ahdistelevat he kuulustelijoita pikkuseikoista, joita lakimiehet puhelimessa kehottivat painottamaan. Pojan lausuntoa muutetaan heittämällä ja veren alkoholitason kokeet tehdään perheen valitsemalla lääkärillä.

By |2022-10-10T09:46:02+03:0029.08.2013|Kritiikit|0 Comments
Read More

Espoo Ciné 2013, osa 1

Lapsen kehityksen kannalta on suotavaa, että hänellä on edes yksi vakaa suhde aikuiseen, oli kyseessä sitten biologiset vanhemmat, joku muu sukulainen tai ihan kuka tahansa tasapainoinen aikuinen. Daniel Joseph Borgmanin The Weight of Elephants käsittelee kirpeästi kuinka pohjattoman toivottomaksi ja yksinäiseksi lapsen ympäristö muuttuu, kun kerta toisensa jälkeen ympärillä olevat suhteet aikuisiin katkeavat syystä tai toisesta.

By |2022-10-10T09:46:13+03:0028.08.2013|Festivaalit|0 Comments
Read More

Salvo (2013)

Tämän vuoden Espoo Cinén yksi ennakkoon mielenkiintoisimmista nimikkeistä oli Salvo. Cannesin elokuvajuhlien kriitikoiden viikolla palkintopöydän putsannut Tukholma-syndroomasta ideansa ammentava italialainen rikoselokuva jätti silti melko kylmäksi. Tarinan protagonisti ja elokuvan nimikkohenkilö Salvo (Saleh Bakri) on mafian palkkalistoilla toimiva kovan luokan ammattitappaja ja vähäpuheinen mies. Alussa paukutellaan kovaan ääneen, kun kahden eri rikollisjärjestön konnat ottavat yhteen. Tilanne päättyy tyylikkääseen takaa-ajoon, jonka seurauksena Salvo päätyy listimään kilpailevan bisneksen rikollisia. Hän ei kuitenkaan pysty päättämään erään mafioson sokean Rita-siskon (Sara Serraiocco) päiviä ja ottaa naispolon vangiksi hylättyyn tehdasrakennukseen. Salvon ja Ritan välille alkaa muodostua epätodennäköinen suhde.

By |2016-03-02T14:43:26+02:0028.08.2013|Kritiikit|0 Comments
Read More

5 Days of War (2011)

Jostain syystä olen aina elokuvakeskustelujen yhteydessä puolustanut Renny Harlinia - ehkä siksi, että minun mielestäni perussuomalainen selkäänpuukotusmentaliteetti painaa kritiikissä enemmän kuin elokuvalliset kriteerit. Vakioargumenttini on ollut ettei Harlin ole huono ohjaaja, hänelle vain tarjotaan pääasiassa surkeita käsikirjoituksia. 5 Days of Warin kohdalla tämä puolustus ei enää pidä, sillä Georgian sotaan sijoittuva toimintaoksennus oli ilmeisesti Harjolan pojalle henkilökohtaisesti tärkeä projekti - josta syntyi aivan kertakaikkisen kamala elokuva, joka todistaa Harlinin olevan paitsi huono ohjaaja, myös mahdollisesti huono ihminen.

By |2016-03-02T11:45:16+02:0014.08.2013|Kritiikit|0 Comments
Read More
Go to Top