Only Angels Have Wings (1939)
Hawksin elokuva liikkuu alati eteenpäin, tanssii, virtaa ja ylittää, tuosta noin, rajoja, joita ei ole tarkoitettu ylitettäviksi: sen puhdas täsmällisyys loistaa keinotekoisenkin ja sähkövirtaisen valon takaa.
Only the Strong (1993)
Voi pojat! Olen syntynyt vuonna 1990, ja kuten varmasti kaikilla muinakin vuosina syntyneille (mikäli heitä on), myös minulle on aina esittäytynyt erittäin kiinnostavana aiheena ei minua edeltäneen sukupolven lapsuusaika, vaan kirjaimellisesti muutamaa vuotta minua vanhempien ihmisten lapsuus. Millaista olisikaan ollut olla koulussa vuonna 1993? Onneksi minun ei tarvitse vaivautua miettimään asiaa, sillä kyseisen vuoden kirkkaimpiin saavutuksiin kuuluva Only the Strong vastaa jokaiseen kysymykseeni ja tekee sen käyttäen apunaan yhtä aikansa kuumimmista taistelulajivillityksistä. Eri vänkää!
Nowhere (1997)
Nowheren kautta viimeiseen osaansa tuleva Gregg Arakin teiniapokalypsitrilogia jatkaa teemallisesti siitä mihin edellinen osa The Doom Generation jäi, joten luvassa on melkoista tunteiden myllytystä ja amerikkalaisia teinihylkiöitä. Alkutekstien rullatessa ruudulla saanee katsoja heti hyvän kuvan elokuvan valtavasta näyttelijäkaartista ja ennen kaikkea liudasta tunnettuja näyttelijöitä. Seesteisen musiikin soidessa vieritetään katsojan silmien eteen muiden muassa sellaisia kulttinimiä kuten 90-luvun teini-idoli Ryan Phillippe, Pulmusten typeränä blondina nähty Christina Applegate, James Caanin poika Scott Caan sekä tietysti Arakin vakiopoika James Duval.
Madman (1982)
En lähtisi suosittelemaan Madmania kenellekään, vaikka slasher-genre tuntuisi siltä omalta jutulta.
The Burning – Koston Liekit (1981)
Perjantai 13. Päivän teurastusshow’n jälkeen kesäleirikauhusta tuli 80-luvun tunnetuin ja tuotteistetuin genre. Monet nollabudjetilla operoineet kopiot pyrkivät pintaan ja saamaan siivunsa tuohesta.
Hercules (2014)
Mitä tehdä, kun tarvitaan kesäelokuva? Tätä tuottajat pohtivat aika ajoin. Siihen heillä on ollut vuosia ratkaisu. Kilautetaan jollekin hyvälle tyypille, joka tekee sellaisen. Tässä vaiheessa esille nousee usein Brett Ratnerin nimi. Se on kiva nimi. Ratner tekee mielellään kesäisen hittielokuvan. Enää tarvitaan aihe ja näyttelijä. Näihinkin on hyvät ratkaisut. Dwayne ”The Rock” Johnsonilla ei ole töitä, ja mytologiset aiheet ovat kuumaa kamaa Hollywoodissa. Herkules on tähän tarinaan soveltuva hahmo, koska hänestä on tehty useampia elokuvia tänä vuonna. Ensin Renny Harlin yritti ja sitä seurasi paskayhtiö Asylumin kopio. Joten se niin sanottu oikea filmi aiheesta tulee viimeisenä Ratnerin ohjaamana. Yllättäen tai miten sen nyt ottaa, Hercules perustuu sarjakuvaan..
The Grapes of Wrath (1940)
Fordin filmisovitus ei tavoita Steinbeckin klassikon sydäntä: kirvelevän vahvaa proletaarista sanomaa.
Minding the Gap (2018)
Skeittausdokumentista vakavia teemoja tarkkanäköisesti käsitteleväksi kasvutarinaksi kehittyvä Minding the Gap on hieno ja kypsä esikoiselokuva.
The Great Wall (2017)
Zhang Yimoun Kiinan muurille sijoittuva hirviötoimintaeepos on täysin pähkähullua hölynpölyä mitä positiivisimmalla tavalla.