Rakkautta & Anarkiaa -ohjelmiston lukuisiin perinteisiin kuuluvat skeittausaiheiset dokumentit. Ja mikäs siinä – näille dokumenteille vaikuttaa riittävän tilausta ja yleisöä vuodesta toiseen. Vuoden 2018 festivaalitarjontaan kuulunut, muun muassa Sundancessa palkittu Bing Liun ohjaus Minding the Gap ei keskity kuvaamaan alakulttuurin syntyä, historiaa tai tähtiä vaan tavallisia amerikkalaispoikia, joille skeittaaminen on elämän tärkein asia ja pako arjesta. Skeittauskuvastosta kiinnostuneille Minding the Gap tarjoaa vauhdikasta laudan päältä kuvattua materiaalia, jossa liidetään kaduilla, hypitään laudalla kaikille mahdollisille kaupunkiympäristön ulokkeille ja korokkeille sekä temppuillaan skeittipuistossa. Pohjimmiltaan elokuva ei kuitenkaan ole niinkään skeittauskuvaus kuin tarina isistä, pojista ja perheväkivallasta.
Illinois’n pohjoisosissa sijaitseva Rockford on näivettyvä teollisuuskaupunki, jossa työttömyys- ja muuttotappiolukemat ovat korkeat ja elintaso pääosin matalahko. Rockfordin nuorten työväenluokkaisten skeittarien porukkaan kuulunut Bing on kuvannut kaveriensa temppuilua, hölmöilyä ja illanviettoa vuosien ajan. Dokumentin päähenkilöiksi nousevat karismaattinen, porukan keskiössä säteilevä Zack sekä nuori, hymyherkkä Keire. Itseään Bing ei juuri nosta kameran takaa sen eteen, mutta hänen oma tarinansa on niin ikään olennainen osa elokuvan temaattista keskiötä.
Skeittauskuvasto tekee alun jälkeen tilaa kasvutarinoille. Zack tulee isäksi nuorena. Uudesta elämänvaiheesta seuraa ristiriitoja, sillä sekä Zack että tyttöystävä Nina toivoisivat saavansa omaa aikaa lapsenhoidon, vastuun ja duunarihommien vastapainoksi. Keire puolestaan kapinoi isäänsä vastaan muuttamalla pois tämän luota. Isä kuolee ennen kuin Keire ehtii hieroa sovintoa. Skeittaaminen edustaa luonnollisesti sekä Keirelle että Zackille paitsi hauskanpitoa, myös kapinaa vanhempia ja yhteiskunnan odotuksia kohtaan. Bingille itselleen skeittaaminen on tuonut suoranaista todellisuuspakoa, sillä hänen isäpuolensa on ollut arvaamaton ja väkivaltainen. Keiren isää tai Bingin isäpuolta ei kuvissa nähdä valokuvia lukuun ottamatta, sillä he ovat kuolleet ennen elokuvan tekoa. Heidän vaikutuksensa nuoriin on silti vahvasti läsnä. Zackin isä puolestaan on entinen skeittari, joka on Zackin mukaan sittemmin muuttunut kurinpitoa ja menestystä arvostavaksi konservatiiviksi.
Usean vuoden aikana kuvattu materiaali näyttää Zackin muutoksen huolettomasta kaveriporukan keskipisteestä elämäänsä pettyneeksi viikonloppuisäksi. Suhde Ninaan ei kestä Elliot-pojan vauva-aikaa. Zackin liika päihteidenkäyttö tulee raadollisen selväksi, sillä hän esiintyy suuressa osassa kohtauksia kaljatölkin, jointin tai viinapullon kanssa. Nuoremmille pojille Zack on aiemmin ollut esikuva: miksi käydä high schoolia loppuun, eihän Zackkään käynyt ja hyvin hänellä menee. Näin ei tietenkään ole, minkä nuoremmat pojat osoittavat ymmärtäneensä. Pätkäduuni- tai työttömyysarki ilman koulun päättötodistusta ei ole pelkkää skeittaamista ja juhlaa. Zackista paljastuu myös väkivaltainen puoli: hän on lyönyt Ninaa humalassa ja riitatilanteissa. Avainkohtauksessa Bing viimein kysyy asiasta Zackiltä, joka vastaa: “You can’t beat up women. But some bitches need to get slapped sometimes. Does that make sense?” Lähisuhdeväkivallan kierre jatkuu näköalattoman ja illuusionsa menettäneen väestön seuraavissa sukupolvissa, mikäli asenteet eivät muutu, tuntuu elokuva haluavan sanoa.
Oman äitinsä Bing asettaa kameran eteen saadakseen vastauksia siihen, miksi äiti sieti väkivaltaista miestä vuosikausia. Äiti pyytelee anteeksi ja toivoo, että asian käsittely elokuvaa varten auttaisi Bingiä pääsemään yli lapsuuden ja nuoruuden perhehelvetistä. Hänen oma selityksensä suhteessa pysymiseen on yksinkertainen: hän ei halunnut jäädä yksin. Väkivaltaa vihjataan esiintyvän myös Keiren äidin ja tämän miesystävän suhteessa. Keiren osuus tarinasta keskittyy kuitenkin pääasiassa kuvaamaan sitä, kuinka isän kuoleman jälkeen Keire ymmärtää isän ja tämän asettamien rajojen tärkeyden. Keire hankkii työpaikan, kantaa vastuuta ja on lopulta valmis itsenäistymään muuttamalla toiseen kaupunkiin. Keiren myötä elokuva käsittelee kiinnostavasti myös rodullistamista: tummaihoisen Keiren isä on aikanaan vannottanut hänet ymmärtämään, että valkoisista kavereista huolimatta Keire tulee mustana aina olemaan yhteiskunnassa hiukan eri asemassa. Kokemukset osoittavat tämän todeksi.
Elokuva tuo ilahduttavasti esiin myös Zackin lapsen äidin Ninan näkökulman. Nina kertoo, että hänen lapsuudenperheessään ei osoitettu rakkautta, joten hän haluaa omassa perheessään toimia toisin. Nina kuitenkin epäröi suhteen lopullista päättämistä Zackin kanssa, sillä hän näkee miehessä myös paljon hyvää. Vapautta ja poikaporukan hengailua ihannoivan skeittauksen maailmaan sijoittuvalta dokumentilta on arvokasta antaa huomiota myös sille osapuolelle, joka joutuu kantamaan vastuun, jotta toinen saisi jatkaa vapauttaan. On myös paljonpuhuvaa, että Nina vaikuttaa aluksi olettavan, ettei kukaan kuitenkaan usko Zackillä olevan väkivaltaisia taipumuksia, ja että hän ei edes halua asiaa otettavan puheeksi Zackin kanssa.
Kokonaisuutena elokuva ei ole täysin tasapainoinen pyrkiessään olemaan samanaikaisesti skeittausdokumentti, neljän yksilön kasvutarina sekä suuren sosiaalisen ja yhteiskunnallisen epäkohdan havainnollistaja. Skeittimateriaalista ponnistavaksi esikoiselokuvaksi Minding the Gap on kuitenkin varsin hieno ja kypsä saavutus, joka onnistuu kuvaamaan tarkkanäköisesti alemman yhteiskuntaluokan nuorten kasvua aikuiseksi ja kotona annetun esimerkin vaikutusta omiin valintoihin. Elokuva paitsi pohjustaa perhe- ja lähisuhdeväkivallan syitä myös antaa äänen sekä väkivaltaan syyllistyneille että sitä sietäneille sortumatta yksinkertaistamiseen.