Tyhjiö (2018)
Kirjailijan blokista, valkoisen paperin kauhusta on tehty lukuisia elokuvia ja kirjoitettu läjäpäin kirjoja, mutta Salmenperän teos ei vastaa mitään aikaisemmin näkemääni.
Kirjailijan blokista, valkoisen paperin kauhusta on tehty lukuisia elokuvia ja kirjoitettu läjäpäin kirjoja, mutta Salmenperän teos ei vastaa mitään aikaisemmin näkemääni.
Margaret Wise Brownin vuoden 1942 lastenkirjaklassikossa Pupu etsii omaa kotia jänispentu lähtee äidiltään karkuun. Äiti kuitenkin varoittaa lastaan ennen pakoa – “Jos läksit, lähden perääsi.” Vuonna 2014 J-P Valkeapää tuntuu elokuvallaan He ovat paenneet kysyvän, mitä karanneelle tapahtuu, kun äitiä ei kiinnosta?
Veikko Aaltosen ohjaus on tyydyttävää kuin Esan nyrkki Lindströmin silmässä tai muna vaseliinin kyllästämässä nyrkissä.
Samuel Fuller on yhdysvaltalaisen elokuvataiteen aliarvostetuimpia sankareita. Teini-ikäisenä pojankoltiaisena rikostoimittajana aloittanut ja toisen maailmansodan kauhut todistanut ohjaaja vastasi myös 1950- ja 1960-luvun rohkeimmista yhdysvaltalaisen yhteiskunnan kuvauksista asettamalla elokuviensa tärkeisiin rooleihin niinkin suurta yleisöä kosiskelevia hahmoja kuin pikkurikollisia, mielisairaita ja prostituoituja, unohtamatta erivärisiä ihmisiä. Fuller pyrki kuvaamaan näitä mainstreamin hylkimiä ryhmiä suoraan ja kaunistelematta vuosia ennen kuin Hollywoodin niin kutsuttu kultainen aikakausi 70-luvulla toi tabut suuren yleisön nähtäväksi.
Millainen oli vuosi 2020?