Les Misérables (2012)

2022-10-10T09:41:25+03:00By |

Ennen Tom Hooperin uusimman elokuvan, Les Misérablesin, syvällisempää käsittelyä on hyvä käydä läpi teoksen historia. Elokuva perustuu 80-luvulla tehtyyn musikaaliin, joka perustuu puolestaan Victor Hugon vuonna 1862 julkaistuun samannimiseen kirjaan. Elokuva ei liiemmin muuta musikaalia, mitä nyt elokuvaan sovitettaessa on jouduttu säveltämään hieman täytemusiikkia suvantohetkiksi. Juoni on sama, narratiivin rakenne on identtinen ja yhtä lukuun ottamatta laulutkin ovat suoraan musikaalista. Elokuvassa ei täten ole lähes yhtään ns. perinteistä dialogia, vaan kaikki vuorosanat lauletaan vaikka ne olisivat pelkkiä sivukommentteja. Päältä katsottuna näyttää kuitenkin hyvin vahvasti siltä, että Hooperin elokuvasta paistaisi läpi nykyiselle studiojärjestelmälle joissain tapauksissa kliseeksi muodostunut laiskuus. Mutta onko tässä elokuvassa tarpeeksi omia ansioita oikeuttaakseen olemassaolonsa lukemattomien muiden adaptaatioiden joukossa?

12 Years a Slave (2013)

2022-10-10T09:54:49+03:00By |

Historiallinen elokuva on aina ollut suuren ongelman kourissa. Narratiivit, jotka seuraavat elämäkerrallisen tarkasti hahmojen tekoja historian myllerryksissä ovat usein myös enemmän tai vähemmän vajaita, koska todellisuuden kautta elokuvantekijän on vaikea sanoa sitä, mitä haluaisi. Todellisuus rajoittaa hänen kykyään itseilmaisuun, jolloin elokuvasta tulee helposti kuiva ja tylsä. Tätä sitten usein yritetään käsikirjoittajan taholta korjata lisäämällä elokuvaan jokin painotus ja fokus, mutta sitäkin rajoittaa se, että tämän keskittymisen kohteen piti olla totta. Lopputuloksena saadaan elokuva, joka ehkä toimii joillain tasoilla, mutta päätyy joko muokkaamaan historiaa tai esittämään asiat tärkeitä yksityiskohtia sivuun jättäen siinä määrin, että on oikeutettua kyseenalaistaa, mitä hittoa sillä elokuvalla lopulta edes tekee, kun historiankirjasta voi oppia ja ymmärtää saman sisällön huomattavasti syvällisemmin.

Boyhood (2014)

2016-03-02T18:15:14+02:00By |

Korkattuani Oxfordin Ultimate Picture Housen elokuvasalin sisällä olevasta baarista pari eksistentiaalisen viileää olutpulloa, vaelleltuani ensin pitkään syksyisillä Oxfordin kaduilla, polteltuani sätkiä teatterin edessä tappaen aikaa ja antaen ajan tappaa minua (mitä muutakaan voisin?), ja viimein päästyäni eturiviin valkokankaan eteen mukavalle istuimelle, olin äkkiä virittäytynyt huumaavaan mielentilaan katsomaan illan elokuvan. Se sattui olemaan Richard Linklaterin Boyhood. Elokuva jossa osoittautui olevan hyvin vähän mitään huumaavaa.

The Host (2013)

2015-01-18T20:46:47+02:00By |

Twilight-kirjasarjan kynäilleen Stephanie Meyerin libidoa ei näemmä tyydyttynyt tukahdetun seksuaalisuutensa purkamisesta ideaköyhäksi vampyyrifantasiaksi, vaan hänen piti jatkaa elämäntyötään esitellen omituisia seksikuvitelmiaan, tällä kertaa sci-fin muodossa. The Hostin tekijäjoukossa on lupaavia nimiä - 90-luvun parhaimpiin tieteisfantasioihin lukeutuvan Gattacan ohjannut Andrew Niccol ohjasi ja käsikirjoitti Meyerin kirjan pohjalta, ja pääosassa on Joe Wrightin teoksista uransa käynnistänyt yleensä erinomainen Saoirse Ronan. Valitettavasti väitettiinhän David Sladeakin hyväksi kauhuohjaajaksi ennen Twilight - Epäilystä.

Go to Top