Rakkautta & Anarkiaa 2018, osa 2: Identiteetti
Identiteetin syntyjä tutkivat elokuvat olivat R&A:ssa tänäkin vuonna hyvin edustettuina. Tänään käsittelyssä mm. kuumia uutuuksia, animaatiota ja paluu Koreaan.
Identiteetin syntyjä tutkivat elokuvat olivat R&A:ssa tänäkin vuonna hyvin edustettuina. Tänään käsittelyssä mm. kuumia uutuuksia, animaatiota ja paluu Koreaan.
Kirjailijan blokista, valkoisen paperin kauhusta on tehty lukuisia elokuvia ja kirjoitettu läjäpäin kirjoja, mutta Salmenperän teos ei vastaa mitään aikaisemmin näkemääni.
Juoppohullusta samuraista kertovassa porilaiselokuvassa mielikuvitusta on ollut lupa käyttää ja sitä on myös käytetty.
Suomen elokuva- ja peliteollisuudesta Suomen Filmiteollisuus Oy:n ja Housemarquen kautta.
Aina ajankohtainen Charlie Chaplin on tänä vuonna erityisen huomion kohteena ympäri maailman, sillä kulkurihahmon ensiesiintymisestä tuli helmikuussa kuluneeksi 100 vuotta ja tämän myös Loud Silents huomioi esittämällä kolme Mutual-kauden komediaa. Säestyksestä vastasi Janne Kuusisen ja Heikki Laaksosen muodostama haitari-rumpu-kokoonpano Duo Dissanay, jonka veto oli niin perinteinen, tyylipuhdas kuin vaihtelevakin.
Kansainvälisiä luontoelokuvafestivaaleja vietettiin elokuisissa tunnelmissa perinteeksi muodostuneeseen tapaan Saimaan aaltojen äärellä – mutta mitä kaupungissa todella tapahtui?