Maa: Yhdysvallat, Iso-Britannia, Ranska, Saksa, Japani
Genre: Rikos
Ohjaus: Sofia Coppola
Käsikirjoitus: Sofia Coppola
Kuvaus: Christopher Blauvelt, Harris Savides
Leikkaus: Sarah Flack
Sävellys: Daniel Lopatin, Brian Reitzell
Näyttelijät: Katie Chang, Israel Broussard, Emma Watson, Claire Julien, Taissa Farmiga
Tositarina. Teinilauma murtautui vuoden aikana useiden julkkisten asuntoihin ja varasteli heidän arvotavaroitaan, koska ilmeisesti Hollywoodin ökyalueilla ei uskota ovien lukitsemiseen, varashälyttimiin ynnä muuhun varautumiseen. Murtojen motiivina ei ollut rahan puute ja sen hankkiminen, vaan he olivat vain normaaleja faneja, jotka sattuivat ihailemaan Paris Hiltonia, Lindsay Lohania, Megan Foxia ynnä muita. He ihailivat näitä ihmisiä ja heidän elämiään niin paljon, että halusivat saada itselleen siivun tuota upeaa glamour-elämäntyyliä vaatteineen ja koruineen vaikka väkisin.
Tästä tarinasta Sofia Coppola on tehnyt elokuvan The Bling Ring. Niille, jotka eivät tunne slangia, niin ”bling” tarkoittaa näkyvää ja arvokasta korua. Bling tai vaihtoehtoisesti bling-bling assosioidaan useimmiten julkkisten, erityisesti muusikoiden ja näyttelijöiden elämäntyyliin, johon kuuluvat kaikenlaiset brändi-vaatteet, suuret juhlat, klubien VIP-tilat. Osa oikean Bling Ringin tytöistä oli jo saavuttanut hieman julkisuutta tosi-tv-tähtenä.
The Bling Ring ei ole hyvä elokuva. Tarina on sinällään mielenkiintoinen, sillä olen itsekin heikkoina hetkinäni miettinyt kuinka suuri voima markkinavoimilla on yhteiskunnassamme, kun ihmisen voi yllyttää kiimaan esineellä, jossa lukee ”GUCCI” tai ”BMW”. Ja kuinka suuriin mittasuhteisiin näiden haluttavien esineiden himoaminen voi mennä. Tokihan varkaita on aina ollut, jotka ryöstävät tyydyttääkseen tarpeensa tai ylikin ja haaliakseen massiivisen ominaisuuden, unohtamatta niin hienoa miestä kuin Bernie Madoff. Mutta Bling Ringin kohdalla kyse on tietynlaisen elämäntyylin ja statuksen saavuttamisesta tietynlaisilla esineillä ja käytöksellä eikä niinkään vaurastumisesta, mitä seuraa status.
Tämän mielenkiintoisen ristiriidan käsittelyn Coppola onnistuu tyrimään hävyttömän nopeasti puolivillaisella Bonnie ja Clyde-vertauksella. Äskettäin ilmestynyt Harmony Korinen Spring Breakers käsittelee samoja asioita kuin The Bling Ring: nuorten ihmisten elämäntyyliä, halua kokea merkittävää ja olla jotain merkittävää ja rinnastaa sen uskonnolliseen kokemukseen oikein ansiokkaasti, kun The Bling Ring on vaisu ja epämääräinen. Elokuva noteeraa sosiaalisen median, Facebookin, uutissivustojen merkityksen nuorten elämässä, eivätkä varastetut vaatteet, korut ynnä muut releet tai ylipäänsä mitkään hienot kokemukset merkitse mitään statuksen kannalta, ellei niistä laita kuvaa Facebookiin. Valitettavasti kuvien räpsimisen, kuvien lataamisen ja nametagien lisäämisen seuraaminen ei ole kuitenkaan erityisen kiinnostavaa.
Suurimmilta osin elokuva kuitenkin keskittyy asuntomurtoihin. Paris Hilton antoi Coppolalle luvan kuvata asunnossaan ja leffasta paistaa läpi puoliveltto MTV Cribs-fiilis. VAU, 200 paria korkokenkiä, OMG, miten paljon mekkoja, IIK, niin siistii, UUH AAH. Tämä on erityisen tympeää, sillä alkutekstien aikana näkyvä kameratilttaus, jossa korut ovat lähikuvassa, ja taustalla soi Sleigh Bellsin räjähtävä Crown on the Ground, on hieno aloitus ja oikeasti nostaa katsojan odotuksia. Kaava, millä julkkisten releet käydään läpi, toistuu kuitenkin luvattoman monta kertaa ja Coppola aloittaa analyysinsa aivan liian myöhään. Lisäksi asiat selitetään, tai pikemminkin tokaistaan selväksi muutamien nopeiden haastattelukohtauksien kautta. Eli Bonnie ja Clyde, jee jee.
Elokuvan parhaat hetket koetaan Mischa Bartonin esittämän hahmon parissa, joka jopa hieman onnistuu avaamaan kuinka pakkomielle julkisuudesta ja näkyvillä olemisesta syntyy ihmiselle ja kuinka absurdia se on. Mieleen tulee Kardashianien perhe, jossa on tositelevisiotähtiä kahdessa sukupolvessa ja uusi sukupolvi kehittyy Kim Kardashianin vatsassa. Vai odottaako joku oikeasti sille lapselle toisenlaista tulevaisuutta? Julkkisten oletetaan olevan julkkiksia, koska heissä on jotain erityistä, joten sen takia heitä ihaillaan ja jäljitellään ja tavoitellaan samaa erityisyyttä, vaikka lopputuloksena on väistämättä kopio.
Voi olla tosin oman nuoruuteni syytä, että The Bling Ring ei sykäytä. Olen 25-vuotias, olen käyttänyt internetiä ja sosiaalista mediaa puolet elämästäni. Suhtaudun The Bling Ringin hahmojen käytökseen olkapäitäni kohauttamalla. Tälläisihän jotkut nuoret – ja vähän vanhemmatkin – ovat, huomatkaa, jotkut. The Bling Ringissä kalskahtaa keski-ikäisille suunnattu valistava tunnelma, mitä toki voi odottaa 42-vuotiaalta ohjaajalta. Vähän niin kuin nuoriso-ohjaaja, joka yrittää vain ymmärtää, ei tuomita.