Kategoria:

Kauhuanimaatio

Halloweenin ratoksi olen koonnut epäonnisen kolmentoista lyhärin verran suosikkejani kauhuanimaation kieroutuneesta maailmasta. Animaatio ja kauhu on aina ollut sidoksissa toisiinsa. Etenkin tekniikkana efekteille se on ollut perinteisesti yksi kauhuelokuvien pääelementeistä. Lue lisää

Julkaistu:
Kategoria:

Rakkautta & Anarkiaa 2014, osa 5

Nuri Bilge Ceylanin reilusti yli kolmetuntinen Winter Sleep kahmaisi tänä vuonna Cannesissa Kultaisen palmun. Hyvin monien keskustelujen ehdoilla etenevä elokuva alkaa, kun sen päähenkilön, hotellinomistaja herra Aydinin, auton ikkuna rikotaan kesken ajon. Tekijäksi paljastuu hänen omistamassaan talossa asuvan perheen lapsi. Tämän myötä Aydinille alkaa selvitä, että kylässä ei pidetä hänen tavastaan puuttua muiden asioihin, mutta lopulta sysätä vastuu muiden niskoille. Ylimielisesti muihin suhtautuva Aydin joutuu tämän jälkeen kohtaamaan oikeastaan kaikki hänen elämässään läheisesti mukana olevat ihmiset ja tuntemaan, millaista on olla heidän nahoissaan, kun mies tukahduttaa heidät.

Julkaistu:
Kategoria:

Tampere Film Festival 2014

Kanadalaisen näyttelijättären Monia Chokrin (Kangastuksia) esikoisohjaus An Extraordinary Person on sangen lupaava taidonnäyte lyhytelokuvan saralla, ja se nappasikin kansainvälisen kilpailun parhaan fiktion palkinnon. Elokuva alkaa päähenkilön, 30-vuotiaan Sarahin (Magalie Lépine Blondeau), herätessä vieraasta sängystä muistamatta mitään edellisestä illasta. Hän hiippailee tyhjän talon keittiöön soittamaan kyytiä kaverilta ja pian tämän jälkeen paikalle saapuu talon emäntä, joka alkaa tivata edellisillan juhlista ja Sarahille selviää, että hän on todennäköisesti viettänyt yön sängyssä lukiopojan kanssa. Päivä ei ainakaan parane kun hätiin saapuva ystävätär päättääkin raahata hänet puoliväkisin tuttavapiirin kokoontumiseen, polttareihin, ja krapulainen Sarah päätyy polttamaan sillat takanaan.

Julkaistu: