Jos olen aivan rehellinen, niin katsoin Mudin William Friedkinin Killer Joen innoittamana, toivoen Matthew McConaugheylta yhtä sikamaista roolisuoritusta. Elokuva sijoittuu Yhdysvaltain etelävaltioihin, jonka maaseudulla asuu tunnetusti perin outoja ja vastenmielisiä ihmisiä. Mutta ei, Mud ei ole ollenkaan sikailua, jota toivoin, mutta siitäkin huolimatta ihan näpsäkkä kasvutarina, joka käsittelee miehen elämän haasteista suurinta: naista.
Yhteistyönä Norjassa, Saksassa ja Irakissa tehty maailmanmatkaava toimintadraama Before Snowfall kertoo irakilaisesta teinipoika Siyarista, jonka sisko Nermin aiotaan pakkonaittaa paikallisen pohatan pojalle. Sisko ei tätä hyväksy, vaan lähtee rakastamansa naapurin pojan kanssa maapakoon kohti Eurooppaa. Siyar jahtaa siskoaan Irakista Istanbuliin, Saksaan ja lopulta Norjaan, aikeenaan tappaa hänet perheen kunnian säilyttämiseksi. Suurin yksittäinen aikaväli kulutetaan Istanbulissa, jossa Siyar tapaa Evinin, katujen kasvattaman rosvotytön. Kahden välille muodostuu tunnetasolle jäävä romanssi, joka varmasti katkeaisi, jos Evin saisi heti kättelyssä tietää, miksi Siyar siskoaan etsii.
Elmo Rautio on oululainen findie-elokuvantekijä, ja luotsaa Aseman Lapset -nimistä elokuvaryhmää, joka on tehnyt jo kolme Muumeista inspiraatiota ammentavaa kauhuelokuvaa, jotka ovat jaossa YouTubessa. Laajakuvan toimittaja tavoitti miehen kesäloman tiimellyksessä ja haastatteli häntä elokuvanteosta ja etenkin Muumi-mytologiaan perustuvien kauhuelokuvien tekemisen syistä.
Thaimaassa asuva Julian (Ryan Gosling) elättää itsensä järjestämällä nyrkkeilyotteluita ja myymällä huumeita. Julianin veli, Billy (Tom Burke) on naisiin vihamielisesti ja halveksuen suhtautuva nuoriherra, joka murhaa lopulta alaikäisen prostituoidun. Kostoksi Billy murhataan ja surman pääarkkitehti on paikallinen poliisi Chang (Vithaya Pansirngram). Crystal (Kristin Scott Thomas), poikien äiti, saapuu pääkallopaikalle noutamaan lapsensa ruumista ja vaatimaan Julianilta kostoa veljensä murhasta. Julian on kuitenkin enemmän kuin vastentahtoinen noudattamaan äitinsä käskyä.
Pohjois- ja Etelä-Korean välinen juopa ei ole elokuvateollisuuden käsitellyinpiä aiheita vaikka se tarjoaa määrättömästi herkullisia mahdollisuuksia. Muistettavin vierailu näillä seuduin lienee Pierce Brosnanin viimeiseksi Bond-esiintymiseksi jäänyt Die Another Day, jossa Koreoiden rajamiinoitteen poispyyhkäisy muodosti pääkonnan suunnitelmien kulminaatiopisteen ja uhkasi aloittaa uuden sodan.
Eteläkorealainen Joint Security Area lähestyy tätä erästä maailmanhistorian räjähdysherkimmistä asetelmista huomattavasti pienemmän kaliiberin ratkaisulla, mutta osuu maaliin loppujen lopuksi paljon tarkemmin. JSA:ssa koreoiden välinen vyöhyke toimii kirjaimellisesti rajat ylittävän ystävyyden näyttämönä, mikä ottaa napakasti kantaa maiden väliseen naurettavaan tilanteeseen. Korean niemimaan viimeaikaisten tapahtumien valossa JSA lienee nyt peräti ajankohtaisempi kuin julkaisunsa yhteydessä.
Allen Hughes aloitti uransa veljensä Albert Hughesin kanssa ohjatulla Menace II Societylla. Tästä aikanaan inhorealistisesta katukuvauksesta mies on nyt siirtynyt Hollywoodin hellään huomaan, ja Broken City on hänen ensimmäinen kokopitkä teatterilevitykseen päätyvä soolo-ohjauksensa. Outoa kyllä, se on kokonaisuutena huomattavasti eheämpi kuin hänen veljensä kanssa aiemmin Hollywoodissa tehtaillut From Hell sekä The Book of Eli.
Gregg Arakin elokuvia katsovat jakautuvat hyvin voimakkaasti useampiin eri leireihin. Osa pitää häntä nerona, toiset pitävät häntä vain rasittavana homostelijana. Kolmannet saattavat pitää hänen elokuvistaan, mutta eivät sanoisi häntä neroksi. En ole itse aivan varma mihin lokerikkoon itseni laittaisin. Minulle saattaa olla olemassa neljäs lokero, sillä allekirjoitan nämä kaikki aiemmat kolme väittämää. Ehkä kyseessä on nerokas homostelija?
Helsinki Cine Aasia -elokuvafestivaali järjestettiin historian ensimmäisen kerran 14.-17.3.2013. Sen tarjonta koostui uudesta aasialaisesta elokuvasta. Uudelle festivaalille oli tarvetta muutoin melko ankeassa Suomen elokuvakeväässä. Juurikin festivaalin ajankohta sekä tarjonta olivat tarvittava piristysruiske, jota Helsingin festariskene kaipasi. Kävin katsomassa muutaman elokuvan verran, mistä festarissa oikein oli kyse.
