Maa: Tanska, Ruotsi, Thaimaa, Yhdysvallat, Ranska
Genre: Rikos, trilleri
Ohjaus: Nicolas Winding Refn
Käsikirjoitus: Nicolas Winding Refn
Kuvaus: Larry Smith
Leikkaus: Matthew Newman
Sävellys: Cliff Martinez
Näyttelijät: Ryan Gosling, Kristin Scott Thomas, Vithaya Pansiringram, Yayaying Rhatha Phongam
Thaimaassa asuva Julian (Ryan Gosling) elättää itsensä järjestämällä nyrkkeilyotteluita ja myymällä huumeita. Julianin veli, Billy (Tom Burke) on naisiin vihamielisesti ja halveksuen suhtautuva nuoriherra, joka murhaa lopulta alaikäisen prostituoidun. Kostoksi Billy murhataan ja surman pääarkkitehti on paikallinen poliisi Chang (Vithaya Pansirngram). Crystal (Kristin Scott Thomas), poikien äiti, saapuu pääkallopaikalle noutamaan lapsensa ruumista ja vaatimaan Julianilta kostoa veljensä murhasta. Julian on kuitenkin enemmän kuin vastentahtoinen noudattamaan äitinsä käskyä.
Only God Forgives ei ole ohjaajansa, Nicolas Winding Refnin helpoin elokuva. Se ei ole kaksi vuotta sitten ilmestyneen Driven kaltainen fiilistelyelokuva, jonka äärellä voi upota Ryan Goslingin koiranpentusilmiin ja Kavinskyn musiikkiin ja lipua Los Angelesin läpi. Kun Driven hiljainen, jäyheän arvokas ja oudosti läsnäolollaan jokaista kohtausta dominoiva Kuski oli kiistatta modernien anti-sankarien aatelistoa, niin Only God Forgivesin Julian-hahmo on kaikkea muuta kuin arvokas tai dominoiva. Vaikka hän on thai-rikollisuuden kovia pelureita, hän on silti henkisesti täysin polvillaan äitinsä edessä. Kristin Scott Thomasin Cruella de Vil –tyylinen, kalvakka, täysin sieluton ja periaatteeton Crystal manipuloi poikaansa kaiken lisäksi oudon seksuaalisesti. Tuntuu siltä kuin Oidipus olisi paennut Thaimaahan, maapallon toiselle puolelle katkaistakseen välit äitiinsä ja välttääkseen kohtalonsa tämän sätkynukkena.
Tämän varsin vaivaannuttavan, kiusallisen ja välillä vastenmielisenkin asetelman vuoksi Winding Refn ansaitsee kumarruksen. Mikä pokka laittaa Ryan Gosling, George Clooneyta seuraava kruununprinssi naisten päiväunien kohteena näin kuohitun hahmon esittäjäksi. Äitinsä henkisesti pieksemän Julianin ruma muoto konkretisoituu, kun hän kohtaa lopulta Vithaya Pansringramin esittämän poliisin Changin, joka koston enkelin lailla toteuttaa Julianin kohtalon. Vithaya Pansringram, keski-ikäinen thai-mies, jonka poliisirooli on kaikista elokuvan hahmoista sankarillisin ja uskallanko sanoa sympaattisin, mikä on vähän niin kuin kutsuisi Takeshi Kitanon tai Harvey Keitelin poliisirooleja sankarillisiksi. Ohjaaja vetää maton totaalisesti Driven nähneen katsojan jalkojen alta ja olen kohtalaisen varma, että tämän takia elokuvan vastaanotto Cannes’n elokuvafestivaaleilla oli hitusen vihamielinen.
Elokuva mehustelee väkivallalla kuin Sam Peckinpahin tuotokset. Vaikka Thaimaan öinen punaisten, vihreiden ja sinisten neonvalojen maalaama katumaisema tuskin voisi olla kauempana Hurjan Joukon ja Pat Garrett ja Billy the Kidin luonnollisesta ruskean ja keltaisen eri sävyistä koostuvasta aavikkomaisemasta, niin väkivalta tulee samalla tavoin: väijyen, vaanien, antaen odottaa itseään kunnes se imee kaiken itseensä aivan kuin syöksykierre. Väkivalta on kohtalo, joka vain leikittelee osallisilla. Kevyt kerros sivistystä peittää alleen julman kaikkien sodan kaikkia vastaan, jossa ei ole voittajia. Katsoja voi vain irvistää kun tuskalliset hetket, ihmislihaa silpovat luodit ja veitset, lipuvat ohi kuin kanootti rantavedessä. Elokuvan leikkaaja Matthew Newman on työskennellyt ohjaajan kanssa aiemmin Bronsonissa, Valhalla Risingissa ja Drivessa. Lisäksi kuvaaja Larry Smithin kädenjälkeä voi ihailla myös Bronsonissa ja Fear X:ssä.
Only God Forgives on tiukalle viritetty pakkaus, vain 90 minuuttia, jossa ei tunnu olevan mitään ylimääräistä. Jokainen otos on yksinäänkin niin hieno, että kehyksiin vain ja seinälle. Ohjaaja on värisokea, eikä näe niin sanottuja hillittyjä värejä, mikä on vaikuttanut suuresti hänen elokuviinsa ja jokaisessa otossa on joko kirkuvan värin tai kirkkaan valon avulla luotu jyrkkä kontrasti. Tämä tukee erinomaisesti elokuvan tarinaa ja hahmojen välisiä suhteita, joissa ei ole välimallin ratkaisuja, ainoastaan täydellinen hyväksyminen tai hylkääminen.
Kaikista ansioistaan huolimatta, jokin Only God Forgivesissa jää uupumaan. Sinällään sitä ei edes halua laskea elokuvan viaksi, sillä todennäköisesti tämä tulee olemaan niitä tapauksia, jotka antavat uusintakatseluilla vain enemmän ja enemmän. Lisäksi, Nicolas Winding Refn säilyttää röyhkeytensä ansiosta kiinnostavuutensa ja jään odottamaan hampaat irvessä mitä Ryan Goslingille tapahtuu seuraavaksi.