Törkyä kankaalle 40 vuotta – haastattelussa Lloyd Kaufman
Troman pomo on ylpeä uimisestaan valtavirtaa vastaan.
Helsinki Cine Aasia 2014
Poliisimies Zhang Hui Lingin vastuulle kuuluu Pekingin katutason rikollisuus ja hän kyttää päivin öin taskuvarkaita ja humpuukimaakareita. Kadut ovat tulvillaan erilaisia venkuloita: korvausrahan toivossa auton alle heittäytyviä muka-rampoja, väärennetyn rahan vaihtajia, uskonnollista krääsää tuputtavia guruja ynnä muita. 21 miljoonan ihmisen kaupungista löytyy höynäyttäjiä ja höynäytetteviä ikuisiksi ajoiksi ja Zhang kokee ajoittain suurta ahdistusta ihmisten vilpillisyyden takia, joka tuntuu loputtomalta suolta.
Need for Speed (2014)
Sallikaa hetki, arvon lukijat, sillä aion nostalgisoida hävyttömästi 1990-lukua. Eräällä lapsuudenystävälläni oli, vastoin yleistä järkeä, 3DO. Siis mikä? Kyseessä oli Electronic Artsin perustajan luoma konsoli, joka sisälsi huipputehoa – huippuhintaan tietysti. Alle 700 dollarilla sitä ei ilmestymisen aikoihin saanut. Ainoa peli, jonka hän omisti, oli The Need for Speed. Muistan pelistä vain sen alkuvalikon, joka oli hämmentävä kuvakollaasi. Sen ainoa opaste oli kuva aurinkolasipäisestä miehestä, jota painaessa hän selitti tavattoman suttuisessa videopätkässä, että voisit kilpailla häntä vastaan “mano a mano”. Mies myös painotti, että tiedät mitä tehdä, vaikka se oli ainoa asia, mitä emme tienneet.
Oldboy (2013)
Chan-wook Parkin vuoden 2003 Oldboy oli monelle nuorelle, hieman elokuvista kiinnostuneille aikoinaan se sykäys, joka lähetti heidät uusille poluille laajentamaan näkemyksiään elokuvista. Tiedän tämän, koska luen ehkä itseni yhdeksi heistä. Sen vimmainen audiovisuaalisuus, karu väkivalta ja elämää suuremmat ihmissuhdekuviot lupasivat paljon elokuvan mahdollisuuksia niihin paremmin tutustumattomille. Useille ikäpolville löytyvät omat vastaavat elokuvansa, aina Citizen Kanesta Matrixiin ja sieltä, luoja paratkoon, Avatariin. Näin kymmenen vuotta myöhemmin katsottuna Oldboy ei anna ainakaan minulle paljoa, mielessäni lähinnä pyörisi päätoimittaja Lambergin suullaan tekemät pieruäänet ja toimittaja Majuri huutamassa: “Keskinkertaista korealaista!” Tähän tosin liittyy osin se, että olen yksinkertaisesti kuluttanut kyseisen elokuvan loppuun.
Vuoden 2013 huonoimmat elokuvat
On aika listata vuoden huonoimmat elokuvat, koska yllättäen niitäkin on jälleen tehty. Tähän tuskin mahtuu edes kolmasosaa koko vuoden paskimmista elokuvista, sillä en millään raaskinut tai ehtinyt katsoa kaikkia viime Lue lisää
Helsingin lyhytelokuvafestivaalit 2013
Jukka Kärkkäisen (Kovasikajuttu) ja Teemu Nikin (3 Simoa) koostaman sekä esittelemän, Elokuvateatteri Orionissa pidetyn näytöksen ohjelmisto ei pohjautunut itse festivaalien historiaan. Elokuvat ovat valittu edustamaan kotimaista roskaestetiikkaa, joskaan varsinaista roskaisuutta ei sanan varsinaisessa merkityksessä esiinny kuin yhdessä elokuvassa. Puhuisin ennemmin mustista komedioista, jotka pyrkivät kukin tavallaan hylkäämään säädyllisen ja kunnollisen elokuvanteon rajat. Mahdollisimman korkea loukkaavuusaste on tässä yhteydessä merkittävä ansio. Esiintyjät itse virittivät yleisöä vastaanottavaiseen tilaan yrittämällä oksentaa ämpäreihin valkokankaan edessä.
Mad Foxes (1981)
Sveitsi on tunnettu käkikelloista, demokratiasta sekä suklaasta. Maassa on myös törkeä määrä massia, jolla jotkut onnekkaat pääsevät mälläämään. Erwin C. Dietrich on sveitsiläinen tuottaja. Dietrichia voisi tituleerata Euroopan Roger Cormaniksi. Kultavuosinaan Dietrich työskenteli espanjalaisen roskamaestron Jesús Francon kanssa. Parivaljakon suhde oli kummallinen. Dietrich sysäsi rahojansa tuotantoihin, joissa Franco vain perseili ja teki toinen toistaan erikoisempia kokeiluja. Francon aikana Dietrich tuotti kattavan määrän seksploitaatiota ja kaikkea muuta törkyä, mitä maa päällään kehtaa kantaa. Lopulta henkinen seinä tuli vastaan, koska Dietrich kyllästyi tuottamaan juopottelulomia. Joka tapauksessa Dietrich tuotti vielä 80-luvulla ilman Francoa läjän sotaelokuvia sekä muuta roskaa, kuten Mad Foxesin.
Only the Strong (1993)
Voi pojat! Olen syntynyt vuonna 1990, ja kuten varmasti kaikilla muinakin vuosina syntyneille (mikäli heitä on), myös minulle on aina esittäytynyt erittäin kiinnostavana aiheena ei minua edeltäneen sukupolven lapsuusaika, vaan kirjaimellisesti muutamaa vuotta minua vanhempien ihmisten lapsuus. Millaista olisikaan ollut olla koulussa vuonna 1993? Onneksi minun ei tarvitse vaivautua miettimään asiaa, sillä kyseisen vuoden kirkkaimpiin saavutuksiin kuuluva Only the Strong vastaa jokaiseen kysymykseeni ja tekee sen käyttäen apunaan yhtä aikansa kuumimmista taistelulajivillityksistä. Eri vänkää!