On aika listata vuoden huonoimmat elokuvat, koska yllättäen niitäkin on jälleen tehty. Tähän tuskin mahtuu edes kolmasosaa koko vuoden paskimmista elokuvista, sillä en millään raaskinut tai ehtinyt katsoa kaikkia viime vuoden ensi-iltoja, mutta ainakin nämä elokuvat jättivät tuskaiset fiilikset. Vastaan kokonaisuudessaan listasta, joten se edustaa vain ja ainoastaan yksittäistä mielipidettäni näistä leffoista. Listan tarkoitus on ilahduttaa, loukata ja provosoida. Joka tapauksessa koin enemmän tarvetta kirjoittaa huonoista filmeistä, koska tänä vuonna näkemieni elokuvien taso on ollut jokseenkin keskinkertainen tai olen jostain syystä jättänyt kaikki mielenkiintoiset tapaukset katsomatta. Ajatus paskojen leffojen listaamisesta kuulosti enemmän sellaiselta, josta saisin paremmin puskettua tekstiä ulos. Näin ollen, olkaapa hyvät, tässä tulevat vuoden huonoimmat elokuvat.

RED 2

On helppo sanoa, että tätä katsoessa näkee punaista. En muista, koska elokuva olisi viimeksi tuntunut näin sekavalta kuin Red 2. Muutaman vuoden takaiselle hittielokuvalle tehty jatko-osa tuntunee unohtavan kokonaan tarinankerronnan tärkeyden. Ironisesti hommassa ei ole sitä punaista lankaa, joka pitäisi otetta yllä. Sen sijaan ensimmäisen tunnin aikana tarjoillaan monimutkaisia koukeroita, tekonokkelaa hassuttelua ja rumaa toimintaa. Roolisuorituksista voisi mainita Anthony Hopkinsin, joka esittää ylinäytellen hullua, koska hullut ovat myös hauskoja ja näin saadaan lisää hullun hauskoja kommelluksia. Lopulta koko homma on tätä: Bruce Willis menee paikasta A paikkaan B, tapaa siellä henkilön X, jonka kanssa hän tekee jutun Y. En voi sanoa muistavani kovinkaan hyvin ensimmäisen Redin tapahtumia, koska sekin oli hyvin helposti unohdettava tapaus, mutta kaiketi se oli tätä parempi. Koko filmin kiteyttää kohtaus, jossa John Malkovich räjäyttää julkisen vessan pöntöt ja ruskeaa vettä lentelee ympäriinsä.

WARM BODIES

Hiukan yllätyksettömästi nimeän Warm Bodiesin huonoimpien elokuvien joukkoon. Post-apokalyptisia maisemia, teiniromanssia ja miltei quirky-elokuvien tasolle yltyvää huumoria tarjoileva filmi ei kuitenkaan ota tarvittavaa tulta alleen. Kyseessä on pohjimmiltaan vallan tylsä elokuva. Zombin ja tytön välinen romanssi tuntuu väkinäiseltä ajatukselta kehitellä erikoinen tarina, jolloin maailmanlopunteemat jäävät taka-alalle. Muutenkin typerä idea saattaa herättää ajatuksia syrjäytymisestä ja yhteiskunnan ongelmakohdista. Lopun kliseiset lässytykset vesittävät teeman olennaisia ajatuksia. Jos elokuvasta täytyy sanoa jotain positiivista, eivät sen musiikit ainakaan olleet mitenkään erityisen huonoja. Musiikkien käyttö oli jopa raikasta. Kuitenkaan musiikit eivät yksinään tee elokuvaa, eikä edes Malkovichin (hän oli näköjään tässäkin) irvistely pelasta Warm Bodiesia.

MAN OF STEEL

Mikäli Man of Steelia pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, se voisi olla tylsä. Ehkä kuitenkin hyvä valottaa miksi elokuva on päätynyt tälle listalle, koska on se periaatteessa muutakin kuin pelkkä tylsyysputki. Teräsmies on aikansa elänyt supersankari, jonka ylivertaisuus ei enää jaksa säväyttää. Päinvastoin siitä on tullut rasite. Kuka oikeasti jaksaa katsoa elokuvaa sankarista, joka on lähes voittamaton? Elokuva tarvitsee draamaa ja sitä Man of Steel yrittää tarjota kovin väkinäisesti. Teräsmiehen hahmoa lähdetään inhimillistämään samalla tavalla kuin Lepakkomiestä Batman Begins –elokuvassa. Tämä on ihan kiva idea, mutta se kärsii huonosta toteutuksesta. Alussa tarina sinkoillee minne sattuu, eikä saa pidettyä tästä johtuen otetta yllä. Loppu on taasen pelkkää CGI:stä koostuvaa taistelua, joka näyttää enemmän nykypäivän videopelin välivideolta kuin elokuvalta. Se on sikäli ihan näyttävää mäiskettä, mutta kohtauksista puuttuu sielu.

Filmin näyttelijäsuoritukset ovat puupökkelön tasolla, joka on sääli, koska mukaan on palkattu nimekkäitä näyttelijöitä, joilla on selkeästi haettu laadukkuutta. Etenkin nimikkoroolissa nähtävä Henry Cavill on varsinainen pallinaama, jonka repliikit saavat Keanu Reevesin kuulostamaan fiksulta. Myös kenraali Zodin roolissa nähtävän Michael Shannonin roolisuoritus on yliampuvan törkyistä paskaa kaikkine typerine repliikkeineen Kryptonin pelastamisesta ja maapallon valloittamisesta. Valitettavasti tätä herkkua on tulossa lisää. Tuskin tarvitsee edes mainita seuraavaa Teräsmies-elokuvaa, koska kaikki tietävät kenet hän siinä tulee kohtamaan. Valitettavasti kyseessä ei ole Muhammad Ali. Jos minulta kysytään, olisi Superman vs. Muhammad Ali –sarjakuvasta (1978) saanut paljon hulvattomamman ja kummallisemman elokuvan.

VÄÄRÄT PAPERIT

Moraaliset ongelmat ja valistaminen ovat perin tyypillisiä teemoja ison budjetin komedioissa. Viihteen kautta yritetään viestiä jotain yhteisistä pelisäännöistä ja elämästä. Väärät paperit on tässä määrin hyvä esimerkkituotos Hollywoodista. Se ottaa hassulla tavalla modernit identiteettivarkaudet kohteekseen. Juonessa Sandy-nimisen miehen identiteetin varastaa lihava, vastenmielinen ja vailla minkäänlaista moraalia oleva nainen. Tarinaa viedään eteenpäin ja Sandy menettää lähes kaiken, kunnes hänen on pakko lähteä itse etsimään tätä identiteettivarasta. Tästä seuraa liuta hulvattomia hetkiä, jotka eivät oikeasti ole sellaisia. Lihavan naisen juoksentelu, röhkiminen ja örveltäminen eivät ole oikeasti hauskoja juttuja. Ne ovat ennemminkin loukkaavia. Vitsien taso on ala-arvoista ja elokuvalle on siunattu liikaa mittaa. Lopun opetus on tyypillinen, mutta jostain syystä se koetaan aina tarpeelliseksi käsikirjoittaa juuri tässä muodossa, jotta elokuva saadaan onnelliseen päätökseen. Toisaalta elokuva myös onnistuu kusemaan omille kintuilleen, koska se opettaa, että jos joku on ollut paska sinua kohtaan, voit viedä hänen rahansa.

TEXAS CHAINSAW 3D

Moottorisahan pärinä on kertakaikkisesti loppuun kulutettu klisee kauhuelokuvien saralla. Moottorisahakauhun pioneerin uusin jälkeläinen yrittää tuoda kuolleeseen genreen lisää särmää 3D:n kautta. En itse arvosta kolmiulotteista teknologiaa kovin korkealle. Vielä kun Texas Chainsawin käyttämät konstit ovat peräisin 80-luvun 3D-elokuvista, on varma pannukakku valmis; toisin sanoen moottorisaha työnnetään armotta kameraa kohti ja niin edelleen.

Itse elokuvan tarina on jokseenkin yllättävästi jatkoa Tobe Hooperin ensimmäiselle osalle. Se jatkaa Texas Chainsaw Massacren juonta saumoja auki repien. Ratkaisuna tämä on täysin älyvapaa idea, joka ei tee millään tasolla kunniaa klassikolle. Sen sijaan tarina jatkuu epämääräisesti, eikä välitä aikajatkumoista tai ajankulusta muutenkaan. Jälkimmäisellä tarkoitan, että juonessa lynkkausjoukot tappavat Sawierin perheen heti ensimmäisen osan tapahtumien jälkeen vuonna 1974. Ainoastaan pieni vauva pelastuu. Sitten hypätään vuoteen 2012, jolloin tämä vauva on kasvanut noin 20-30-vuotiaaksi. Haluaako joku kertoa minulle, että millä matematiikalla vuonna 1974 syntynyt ihminen on alle 30-vuotias 2010-luvulla? Tällaiset ovat varmaan vain turhia sivuseikkoja. Olihan tässä gorea, ja sitähän katsojat haluavat nähdä, vai?

SHARKNADO

Asylum on tuotantoyhtiönä sellainen pökäleiden ulostaja, että toista vastaavaa saa etsiä. Suuremman mediamainonnan ansiosta Sharknado tuli myös laajempaan tietoisuuteen. Hypeä nostatettiin ajatuksella, että elokuva koostuu tornadosta, jonka sisällä on haikaloja. Saattaa kuulostaa hölmöydessään upealta idealta, mutta toteutukseltaan elokuva vastaa tuotantoyhtiön linjaa. Loppujen lopuksi tätä haitornadoa näytetään aivan liian vähän. Toisinaan elokuva myös ottaa itsensä turhan vakavasti leffan idean huomioon ottaen. Näyttelijäsuorituksista ei voi sanoa mitään mairittelevaa, sillä nekin ovat vain ja ainoastaan huonoja. Vielä kun elokuva on täynnä rumaakin rumempaa CGI:tä, ei siitä löydy juuri mitään kehumisen arvoista. Lopussa nähtävä käsintehty gore on laiha lohtu, koska koko muu elokuva on ollut täysin mitäänsanomatonta pornolavasteissa kuvattua roskaa. Sharknado onkin täydellinen esimerkki siitä, miten kuluttajia pyritään huijaamaan kuriositeetilla. Elokuvan hengenheimolaiseksi voisi mainita hitusen paremmin onnistuneen Snakes on a Plane -filmin muutaman vuoden takaa.

VUONNA 85

Timo Koivusalo on Suomen elokuvateollisuuden suurin messias. Säätiön antamia rahoja armottomasti kuluttanut ohjaaja tekee tällä uusimmallaan kyseenalaista kunniaa suomalaiselle rock-kulttuurille. Vuonna 85 sijoittuu nimensä mukaisesti kasarille, jolloin kaikki oli kliffempaa ja musiikki aidompaa. Vuosikertana 85 on erinomainen, koska allekirjoittanut on syntynyt silloin. Elokuvana Vuonna 85 taas on ajan tuhlausta kertoen huolestuttavaa sanomaa suomalaisen elokuvan nykytilasta. Kaikki elokuvan hahmot tuntuvat joko täysiltä kusipäiltä tai idiooteilta. Ilmeinen tarkoitus on kuitenkin ollut tehdä ihana rakkaustarina, joka etenee manserockin tahdissa.

Noloa tästä koko hommasta tekee sen, ettei kyseessä edes ole varsinainen musikaali. Tarinaa kuljetetaan eteenpäin tutuilla rallatuksilla, jotka saavat vihan nousemaan pintaan ennemmin kuin nostalgian kukkimaan. On huolestuttavaa, että toivoin tämän olevan musikaali, vaikka tuskin se sellaisenkaan olisi toiminut. Ehkä se olisi silti antanut enemmän huumoriarvoa, jota muun muassa Neil Hardwickin Jos Rakastat tarjosi. Nyt kyseessä on vain rimanalitus, josta ei saa edes satunnaisia ”mitä vittua!” -nauruja. Mainitaan vielä tähän loppuun, että filmin ehdottomasti noloin hetki koetaan, kun vanha Pate Mustajärvi esittää nuorta itseään Popedan noustessa lavalle jossain kuppaisessa rock-konsertissa. Kohtaus oli niin sen tason elävää kuvaa, että hetken aikaa häpesin olla suomalainen.

PARANORMAL ACTIVITY -PARODIAT

Kun puhutaan oikeasti huonoista elokuvista, nousee esille yksi tietty genre. Tämä on parodia. Yleisesti ottaen parodia on genrenä jo täysi turha, koska sen ainoa tarkoitus on tehdä pilkkaa muiden leffojen kustannuksella. Kuitenkin näitä kyseisen genren filmejä tuntuu pukkaavan (koti)teattereihin kuin sieniä sateella.

Asiasta ytimeen, kuinka monta Paranormal Activity -parodiaa voi mahduttaa yhteen vuoteen? Löysin käsiini neljä kappaletta, jotka kaikki yhdessä jakavat huonoimman elokuvan tittelin tänä vuonna. Nämä ovat 30 Nights of Paranormal Activity with the Devil Inside the Girl with the Dragon Tattoo, Scary Movie 5, Paranormal Wactivity sekä tarkemassa käsittelyssä oleva A Haunted House. Jaettu ensimmäinen sija selittyy vaikeudella erotella elokuvia toistaan, koska kaikkien näiden pökäleiden idea on täysin sama. Tehdäänpä rivoa irvailua kaikkien tuntemasta elokuvasta.

Ensinnäkin A Haunted House: se ottaa parodiansa kohteeksi yllätyksettömästi sen kaikille tutun Paranormal Activity -elokuvasarjan. Marlon Wayansin kirjoittaman tarinan vessahuumori ei myöskään tule yllätyksenä, mutta voi kyllä se pistää silti vituttamaan. Elokuva käy lävitse koko paskahuumorin skaalan. Mukana on kohtaus, jossa Wayans kuivaharjoittelee seksiä pehmolelujen kanssa, pyyhkii perseensä ikkunaverhoon ja joutuu aaveen raiskaamaksi. Mustan miehen tekemä elokuva sisältää myös läjän rasistisia vitsejä, koska niiden oletetaan olevan vielä tänä päivänäkin kantaaottavia ja siten myös hauskoja. Tässä on vain muutamia tympeyksiä mainitakseni, mutta pakko vielä kertoa, tälle on tulossa jatko-osa. Onko ihmiskunnassa enää mitään hyvää jäljellä?

Muista elokuvista turha lähteä sen enempiä kertomaan. Ne voi tiivistää näin: Kakka, pissa ja pieru ovat hauskoja. Surkeaa parodiaa on viime vuosina alkanut tulla joka tuutista. Kenelle ne on tehty, koska kukaan ei tunnu niistä pitävän? On suorastaan rikos, että tällaista kuraa rahoitetaan ja samalla oikeasti kiinnostavia elokuvia ei saada tehtyä. Siksi nostankin vuoden huonoimmaksi elokuvaksi nämä neljä elokuvaa, jotka kaikki omalla tavallaan tuhoavat minulle rakasta harrastusta. Ne ovat täysin tarpeettomia.

Näin saimme uuden vuoden käyntiin. Toivottavasti tänä vuonna tulee edes muutama hyvä elokuva. Mainittakoon tähän loppuun vielä muutamia heikkoja tapauksia viime vuodelta:

Vieras (Andrew Niccol)

Devil’s Pass (Renny Harlin)

InAPPropriate Comedy (Vince Offer)

After Earth (M. Night Shyamalan)

A Good Day to Die Hard (John Moore)

Millerit (Rawson Marshall Thurber)

Kauhea kankkunen 3 (Todd Phillips)