Tunnetaan myös nimellä: Los violadores
Maa: Sveitsi, Espanja
Genre: rikos, eksploitaatio, biker, toiminta
Ohjaus: Paul Grau
Käsikirjoitus: Hans R. Walthard, Paul Grau, Melvin Quiñones, Jaime Jesús Balcázar
Kuvaus: Kurt Aeschbacher
Leikkaus: Peter Baumgartner
Näyttelijät: José Gras, Laura Premica, Andrea Albani, Peter John Saunders, Brian Billings, Hank Sutter, Garry Membrini, Ana Roca, Diana Miller, Irene Semmling, Mary-Ann Vaughn, Guillermo Balcázar, Eric Falk, Helmi Sigg
Sveitsi on tunnettu käkikelloista, demokratiasta sekä suklaasta. Maassa on myös törkeä määrä massia, jolla jotkut onnekkaat pääsevät mälläämään. Erwin C. Dietrich on sveitsiläinen tuottaja. Dietrichia voisi tituleerata Euroopan Roger Cormaniksi. Kultavuosinaan Dietrich työskenteli espanjalaisen roskamaestron Jesús Francon kanssa. Parivaljakon suhde oli kummallinen. Dietrich sysäsi rahojansa tuotantoihin, joissa Franco vain perseili ja teki toinen toistaan erikoisempia kokeiluja. Francon aikana Dietrich tuotti kattavan määrän seksploitaatiota ja kaikkea muuta törkyä, mitä maa päällään kehtaa kantaa. Lopulta henkinen seinä tuli vastaan, koska Dietrich kyllästyi tuottamaan juopottelulomia. Joka tapauksessa Dietrich tuotti vielä 80-luvulla ilman Francoa läjän sotaelokuvia sekä muuta roskaa, kuten Mad Foxesin.
Tarinansa puolesta Mad Foxes ei ole mikään penaalin terävin kynä, mutta jokaiselle roskisdyyggarille se on pakollista herkkua. Elokuvan perusidea on kostossa, joka on tyypillinen kerrontamuoto b-elokuvissa. Muista kostotarinoista sen erottaa täysi sikailuasenne, rumat hahmot ja röyhkeys. Juoni alkaa, kun sekalaisista sekopäistä koostuva jengi ryöstää ja raiskaa naisen. Hänen karatea harrastava miehensä vannoo jengille kostoa ja kerää oman joukkonsa sitä varten. Kostoa tavoitteleva mies saa haluamansa melko alkuvaiheessa tarinaa. Lopulta koko homma muodostuu kostonkierteeksi, jossa jengi lähtee kostamaan ja niin edelleen.
Ensimmäinen osa kierrettä tarjoaa läjän karateiskuja, kun rikollisjengin rituaalihautajaiset keskeytetään tylysti. Raiskaajalta leikataan munat irti ja ne tungetaan tämän jälkeen vielä hänen suuhunsa. Viesti on selvä. Kohtauksen tyly asenne kertoo jotain nykyelokuvan tarpeesta pyrkiä shokeeraamaan katsojaansa keinolla millä hyvänsä. Juoni on itsessään täysi tynkä, mutta viihdearvo siinä on tapissaan. Harvemmin sitä tulee näin häpeilemätöntä elokuvaa vastaan. Alati härskimmäksi käyvä jahti on melko täydellinen genresekoitus: mukana on viitteitä monista eri alagenreistä. Paikoitellen se ottaa vaikutteita biker-elokuvista, nazploitaatiosta, seksploitaatiosta, karatesta, jesúsfrancomaisesta sekoilusta… Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Ohjauksesta vastaava Paul Grau ei ole eksploitaation suurimpia nimiä, mutta Dietrichin kultainen kädenjälki näkyy lopputuloksessa. Elokuva sisältää lukemattoman määrän seksistisiä herjauksia, häiritsevää käytöstä sekä alastomuutta. Kostotarina antaa tarvittavan munakkuuden näyttää katsojalle ylilyövää väkivaltaa, vaikka feministien ja kukkahattutätien keskuudessa tämänlainen sovinistinen sikailu nostaakin valtavan metelin – suurin osa tilanteista kohdistaa väkivaltansa naissukupuoleen. Paras esimerkki likaisuudesta nähdään kohtauksessa, jossa rikollisjengi murtautuu upeaan kartanoon listien yksitellen pahaa aavistamattomia. Silmän verkkokalvoille syöpyy ikuisesti pyörätuolissa oleva nainen, joka saa luodin otsaansa ja lentää valehtelematta useita metrejä tuolinsa kanssa taaksepäin. Samaisessa tilanteessa vieläpä toinen nainen suolestetaan ruokapöydälle gourmet-annokseksi.
Mad Foxes on kaikin puolin loukkaava kokemus. Sen pahisjengi on ottanut suurimmat vaikutteensa uusnatseista, mutta toteutus on kiherryttävän hauska. Ronskeimmissa kohtauksissa elokuvan karvaiset miehet hyppivät alasti sekä kusevat seinille. Ultraväkivaltaisen sikailukäyttäytymisen kääntöpuolena heidän toimintansa on ajoittain hidasta kuin etanan laahustaminen. Jengin hidas eteneminen heijastuu myös elokuvan kestossa, joka on reilusti alle puolitoista tuntia. Pitkäveteiseksi elokuva ei varsinaisesti missään välissä käy.
On positiivista huomata, että roskaelokuvien tuottajana Dietrich on edelleen vertaansa vailla ja hänen ympärilleen on kerääntynyt pieni mutta sitäkin ihannoivampi fanikunta. Mad Foxes on hävytön, iljettävä ja likainen elokuva. Aina aika ajoin tarvitsemmekin silmiemme eteen jotain kuvottavaa, jonka voi loppupeleissä nautiskella huumorilla.
