Atomipommi tappoi nihilismin, toteaa amerikkalainen kirjailija John Dolan esseessään The Case for Nuclear Winter. Kun sukupuutto ei enää ollut pelkkä ajatusleikki, elämän vastustajat valitsivatkin elämän. Takin kääntö on helpompi ymmärtää, jos uskaltaa katsoa tänä vuonna 30 täyttävän Threadsin. Se on uskottavaksi lavastettu läpileikkaus, valedokumentti, ydinsodan vaikutuksista Englantiin.
Helsingin elokuvakulttuurin hektisen festivaalikevään "asiallisimmaksi" festivaaliksi itseään markkinoiva Night Visions Back to Basics tarjosi muun muassa sarjamurhaajahoitsuja, itsetarkoituksellista kiduttamista sekä legendaarisen supersankarin suoraan Tromavillesta: Toxic Avengerin!
Apokalyptisen trilogiansa jälkeen Gregg Araki oli uusien haasteiden edessä. Uraa piti pystyä jatkamaan laadukkaasti ja vieläpä uudistumaan siinä sivussa. Katsojien huutaessa lisää surrealistisen seksikästä teiniangstia, päätti hän poiketa romanttisen komedian hämärälle puolelle. Tästä genrevalinnasta johtuen Splendor saattoi jäädä turhan vähälle huomiolle. Ennen kuvausten alkua Araki koki myös muutoksia identiteetissään. Aiemmin homoseksuaalina tunnettu ohjaaja huomasi olevansa biseksuaali ja alkoi seurustella Kathleen Robertsonin kanssa. Uusi suhde on selvästi vaikuttanut tarinan tyyliin, koska se käsittelee entistä voimakkaammin biseksuaalisuutta.
Jälleen kerran nähdessään Wes Andersonin uusimman elokuvan The Grand Budapest Hotellin voi todeta katsovansa ehtaa Wes Anderson -elokuvaa; kenenkään toisen elokuva se ei voisi missään tapauksessa olla, siitä olen melkein varma, ja se näkyy kaikessa siinä. Episodimainen rakenne on tyypillistä Wes Andersonin filmeille. Samoin kuin Steve Zissoun vedenalaisessa maailmassa (2004), jossa jaksot jaetaan keltaisilla fonteilla eri tapahtumapaikkoihin tai -aikoihin, niin myös The Grand Budapest Hotellissa jaetaan elokuva osiin tyylitellysti kuvan päälle ilmestyvällä teksteillä. The Grand Budapest Hotel sijoittuu fiktiiviseen Zubrowkan alppikaupunkiin harmaine vuoristomaisemineen, saksalaisen ekspressionismista muistuttavine siluettimaisine kuvineen ja jatkuvina lumisateineen (jopa vankilan sisätiloissa sataa lunta). Suurin osa siitä on takauman takaumaa; tapahtumat ovat ensiksi pienen tytön muistopatsaan juurella lukemia, ja toiseksi kirjassa hotellin omistajan Mr. Mustafan (F. Murray Abraham) kertomaa tarinaa kirjailijalle (Jude Law).
Lapsi tarvitsee rajoja ja rakkautta. Kim Longinotton Hold me tight, let me go sukeltaa englantilaiseen Mulberry Bushin kouluun, jossa opiskelee 40 hyvin häiriintynyttä lasta. Mulberry Bush on lapsille viimeinen mahdollisuus oppia tulemaan toimeen muiden ihmisten kanssa, jotta he voisivat opiskella normaalissa koulussa. Yhdellä hetkellä lapset leikkivät ja opiskelevat normaalisti aivan kuin ketkä tahansa lapset ja toiselle hetkellä käyvät opettajien ja muiden oppilaiden kimppuun. Ohjaajilla on selkeät toimintamallit lasten varalle; he selittävät hyvin yksityiskohtaisesti, kohottamatta ääntään kuinka lapsen pitää käyttäytyä ja äärimmäisissä tapauksissa painavat raivoissaan olevan pojan maahan, jotta hän ei satuttaisi itseään tai muita.
Eläinten oikeuksia käsittelevä dokumentti The Ghosts in Our Machine pyrkii kertomaan valokuvaaja Jo-Anne McArthurin ottamien kuvien kautta, mikä eläimiä surutta käyttävissä teollisuuden aloissa on pielessä. McArthurin kuvat ovat tavanomaisesti eläinten huonoja olosuhteita kuvastavia ja todella lähelle eläintä itseään pääseviä. Äärimmäiset lähikuvat häkeistä otetuista kärsivistä eläimistä pistävät välillä miettimään, ja normaalisti näitä asioita ajattelemattomien ihmisten päiden tulisi kääntyä tällaisella toiminnalla.
Suomalaisilla väitetään olevan läheinen suhde luontoon, sillä luontomme on monella tapaa puhtaampi ja koskemattomampi kuin monien muiden maiden luonnot. Ja me suomalaiset ylpeilemme tällä, se on osa identiteettiämme; olemme metsäläiskansaa, joka on totta kai kaupungistunut, mutta silti liikutumme kyyneliin asti, kun kuulemme korpiemme kuiskinnan. Matkailualalla puhdas luonto on suurimpia valttikorttejamme (ellei jopa suurin), jota erityisesti Lapin matkailu käyttää hyväkseen houkutellessaan etelän puolimiljoonametropolin asukkaita ynnä muita turisteja. Ilmiselvästi Lapista löytyy paljon koskematonta erämaata, jota kansainväliset kaivosyhtiöt eivät ole vielä raiskanneet, mutta Ilkka Raution vaivaannuttava näkemys Levin turismista huomauttaa kuinka matkailualan luonto on vain irvikuva luonnosta. Vähän niin kuin harrastaisi seksiä pumpattavan barbaran kanssa oikean naisen sijasta.
Historiallinen elokuva on aina ollut suuren ongelman kourissa. Narratiivit, jotka seuraavat elämäkerrallisen tarkasti hahmojen tekoja historian myllerryksissä ovat usein myös enemmän tai vähemmän vajaita, koska todellisuuden kautta elokuvantekijän on vaikea sanoa sitä, mitä haluaisi. Todellisuus rajoittaa hänen kykyään itseilmaisuun, jolloin elokuvasta tulee helposti kuiva ja tylsä. Tätä sitten usein yritetään käsikirjoittajan taholta korjata lisäämällä elokuvaan jokin painotus ja fokus, mutta sitäkin rajoittaa se, että tämän keskittymisen kohteen piti olla totta. Lopputuloksena saadaan elokuva, joka ehkä toimii joillain tasoilla, mutta päätyy joko muokkaamaan historiaa tai esittämään asiat tärkeitä yksityiskohtia sivuun jättäen siinä määrin, että on oikeutettua kyseenalaistaa, mitä hittoa sillä elokuvalla lopulta edes tekee, kun historiankirjasta voi oppia ja ymmärtää saman sisällön huomattavasti syvällisemmin.
