Autolla Nepaliin – Unelmien elokuva (2014)

"Meillä oli loppujen lopuksi aika laihat eväät. Me oltiin ihan normaaleja nuorukaisia, jotka lähtivät tekemään", arvioi Juho Leppänen dokumentissa ideoimaansa projektiaan ajaa pakettiautolla muutaman kaverinsa kanssa tuhansien kilometrien matka Suomesta Nepaliin ja takaisin. Matkan tarkoitus oli käydä hakemassa nepalilaisen turvakodin naisten tekemiä koruja Suomeen myytäväksi hyväntekeväisyystarkoituksessa. Loppukesästä 2012 toteutetulla tempauksella haettiin hankkeelle näkyvyyttä niin perinteisessä kuin sosiaalisessa mediassa. Automatkan tiimoilta päivitettiin ahkerasti videoblogia, kerrottiin kuulumisia ja jaettiin Nepal-tietoutta. Seuraajia ja sponsoreita kertyi sen verran, että loppuvuodesta 2013 matkantekijät saivat kerättyä joukkorahoituksella, esimerkiksi ennakkolippuja myymällä, 33 000 euroa kasaan kuvatun materiaalin elokuvaksi saattamista varten.

By |2016-03-02T18:43:59+02:0026.11.2014|Kritiikit|0 Comments

Tiny Furniture (2010)

Girls-sarjan luojana paremmin tunnetun Lena Dunhamin ohjaustyö Tiny Furniture kertoo ohjaajan itsensä esittämästä Aurasta, joka palaa opiskelujensa jälkeen kotiin taiteilijaäitinsä luokse potemaan aikuiseksi kasvamisen kriisiä. Nuoren naisen identiteettiongelmat ja tylsistyminen rikkaassa perheessä ja taidepiireissä ovat parodiaa ohjaajan itsensä elämästä ja piireistä, joissa hän liikkuu. Dunhamin perhettä jopa esittävät hänen oma äitinsä ja siskonsa.

By |2016-03-02T18:37:38+02:0021.11.2014|Kritiikit|0 Comments

Nälkäpeli: Matkijanärhi, osa 1 (2014)

Fantasiaa, yliluonnollista romanssia ja dystopiaa. Spefi-henkisiä young adult -filmatisointeja tipahtelee elokuvateattereihin puuduttavalla tahdilla. Uutta hittisarjaa etsiessään ne kuluttavat trendejä puhki pikatahtia, mutta eräs tekijä elokuvissa vaikuttaa pysyvän samana: päähenkilöt tuntuvat yksi toisensa jälkeen syntyneen erityisasemaan, joka erottaa heidät massasta ja nostaa heidät jopa maailman pelastajiksi.

By |2016-03-02T18:37:25+02:0019.11.2014|Kritiikit|2 Comments

Interstellar (2014)

Aika on fyysikoiden mukaan suhteellista ja subjektiivista. Aika voi siis kulua eri tahdissa eri ihmisille. Kulttuurintutkijat sen sijaan vakuuttavat, että sama ajatus pätee myös henkilöiden kokemuksiin. Aika tuntuu matelevan esimerkiksi silloin, kun on arvannut 170-minuuttisen elokuvan kaiken sisällön ensimmäisen tunnin aikana kohdilleen.

By |2016-03-02T18:36:30+02:0007.11.2014|Kritiikit|0 Comments
Go to Top