Maa: Suomi
Genre: Dokumentti
Ohjaus: Timo Peltokangas
Käsikirjoitus: Timo Peltokangas, Juho Leppänen
Leikkaus: Timo Peltokangas, Raimo Saba
Näyttelijät: Juho Leppänen, Mikael Hautala, Rico Pircklén, Arman Alizad, Riku Rantala, Misa Jokisalo
“Meillä oli loppujen lopuksi aika laihat eväät. Me oltiin ihan normaaleja nuorukaisia, jotka lähtivät tekemään”, arvioi Juho Leppänen dokumentissa ideoimaansa projektiaan ajaa pakettiautolla muutaman kaverinsa kanssa tuhansien kilometrien matka Suomesta Nepaliin ja takaisin. Matkan tarkoitus oli käydä hakemassa nepalilaisen turvakodin naisten tekemiä koruja Suomeen myytäväksi hyväntekeväisyystarkoituksessa. Loppukesästä 2012 toteutetulla tempauksella haettiin hankkeelle näkyvyyttä niin perinteisessä kuin sosiaalisessa mediassa. Automatkan tiimoilta päivitettiin ahkerasti videoblogia, kerrottiin kuulumisia ja jaettiin Nepal-tietoutta. Seuraajia ja sponsoreita kertyi sen verran, että loppuvuodesta 2013 matkantekijät saivat kerättyä joukkorahoituksella, esimerkiksi ennakkolippuja myymällä, 33 000 euroa kasaan kuvatun materiaalin elokuvaksi saattamista varten.
Suomen ensimmäinen teatterilevitykseen tuleva 100% joukkorahoitettu elokuva alkaa pienellä tietoiskulla kastittomien kehnosta asemasta Nepalissa, taustoittaen hieman Leppäsen ja kumppaneiden hanketta ja hyväntekeväisyyskohdetta. Autolla Nepaliin – Unelmien elokuva on kuitenkin pääasiassa juurikin nimensämukainen kuvaus yltiöpäisestä matkasta, jota alustamaan on saatu Riku Rantala ja Arman Alizad. Rantalan kommentit matkan haasteista on perusteltavissa miehen asiantuntijuudella ja sillä, että ilman Madventuresin antamaa esimerkkiä ei tätäkään elokuvaa välttämättä olisi olemassa. Alizadin puheet omaan juttuun uskomisesta, välittämättä lannistavista kommenteista, ovat sen sijaan lähinnä hyväntuulista täytettä.
Iso osa elokuvasta kuluu, kun Juho Leppänen, Mikael Hautala ja Rico Pircklén taittavat matkaa Volkswagen Transporterilla kohti Nepalin pääkaupunkia Kathmandua. Maisemat vaihtuvat, kuvat kulkevat ja hieman päälle parikymppisten nuorukaisten into tarttuu, ainakin osittain. Jossain vaiheessa käy selväksi, että elokuva on ennemminkin eräänlainen kapteenin lokikirja, jossa kerrotaan mitä on tapahtunut ja miltä matkamiehistä tuntuu, kuin täysipainoinen dokumentti. Taustalla vilahtavat esimerkiksi Venäjän, Kazakstanin, Kiinan ja Pakistanin maisemat, mutta katsoja ei saa niistä juuri otetta, vaan ikään kuin hengailee riemukkaan, vaikeuksien kohdalla vakavoituvan matkaporukan kanssa, mikä alkaa pidemmän päälle puuduttaa. Poikaporukan keskinäinen vitsailu ja leikkimielinen ote elokuvantekoon, mikä kuuluu kertojaäänen puheissa ja näkyy esimerkiksi tanssimisena auton katolla, eivät jaksa kauan huvittaa katsojaa, joka haluaisi nähdä ja oppia jotain vieraista kulttuureista.
Elokuvan ohjaajana, toisena käsikirjoittajana ja leikkaajana toiminut Timo Peltokangas on saanut muokattua käsillä olleesta materiaalista jokseenkin yhtenäisen kokonaisuuden, jonka ongelmat juontuvat pitkälti siitä, ettei materiaalia kuvattu kokopitkä elokuva mielessä vaan sosiaalinen media. Videopäiväkirja toimii parhaiten lyhyinä annoksina. Elokuvallinen huippuhetki koetaan, kun retkikunta ylittää järven Pakistanin jylhissä vuoristomaisemissa huteran oloisella veneellä. Pienoinen antikliimaksi taas on se kuinka vähän itse määränpäässä, Nepalissa, elokuva viettää aikaa. Tätä puutetta ei suinkaan paikkaa lopuksi nähtävä projektiin osallistuneiden paluu Nepaliin, paistattelemaan itsetyytyväisyydessä ja herkistymään hyväntekeväisyyskohteen äärellä. Elokuvassa esiintyvien nuorukaisten eduksi on kuitenkin laskettava aidonoloinen esiintyminen ja läsnäolo, joka varmasti vetoaa moniin katsojiin. Pakotetunoloisesta mukafiksuudesta ei heitä ainakaan voi syyttää.
Autolla Nepaliin on oikeastaan kiinnostavampi ilmiönä kuin elokuvana. Elokuvantekijät ovat luvanneet lahjoittaa lipputuloista saamansa tuotot lyhentämättömänä Nepaliin, joten vaikka elokuvaa kenties voi kritisoida jonkinlaisena egon nostatusprojektina (sen verran auliisti elokuva asettelee sankarin viittaa tekijöidensä harteille), koko jutun hyväntekeväisyystarkoitusta ei käy kieltäminen. Siinä missä jotkut tiedostavat nuoret jakavat somessa uutisia maailman hädästä ja kokoontuvat kesällä puiston rumpupiiriin rummuttamaan paremman maailman puolesta, Leppänen ja kumppanit lähtivät tekemään jotain konkreettista, antamaan oman panoksensa. Kenties heidän esimerkkinsä innoittaa muitakin hyväntekeväisyyteen, kuten he elokuvan perusteella toivovat, tai ottamaan selvää köyhän Nepalin tilanteesta. Silloin tämä epätasainen dokumentti on saavuttanut tarkoituksensa.