Whiplashin pohjautuminen lyhytelokuvaan ei tullut yllätyksenä, vaikka en olekaan lyhytelokuvaa nähnyt. Ongelma on näet klassinen. Siinä on hyvä ensimmäinen ja viimeinen näytös. Whiplashin ongelmat ovat käytännössä toisen näytöksen ongelmia.
Setätoiminnasta nauttivat nykyään eniten ihmiset, jotka voivat samaistua päähenkilöiden ongelmiin. 40-vuotiaalla Kaarle Katsojalla on ehkä itselläänkin vaikeuksia puhua tyttärelleen, joten on tyydyttävää nähdä kova äijä yrittämässä tehdä samaa.
Alejandro González Iñárritun Birdman näyttää yhdellä otoksella kuvatulta, mikä sopii tavattoman hyvin Michael Keatonin esittämän urakuoleman kokeneen näyttelijän sen aikana kokemiin ahdinkoihin, jotka kattavat juuri sellaiset uransa ehtoopuolella olevan ihmisen suuret elämäkysymykset kuin voisi odottaakin, esimerkiksi vieraantuneen tyttären kanssa jonkinlaisen yhteyden etsimisen, ja itselleen jonkinlaisen tarkoituksen löytämisen.
Ajatellaan, että keski-ikäistynyt Riku Rikas, jonka kohtalo on päätyä Charles Foster Kaneksi ja jonka äitisuhde on Norman Batesin luokkaa, rakastuu Rocky-elokuviin, etenkin siihen kylmän sodan propagandaan, jossa Amerikka kohtaa Neuvostoliiton.
Sandran kamppailu ei ole luokkasotaa, vaan luokallisten sotaa oikeuksiensa puolesta, oikeuksien joita ei ole olemassa.
The Strange Little Cat ei voisi kaikessa teoreettisuudessaan olla muuta kuin elokuva. Tämä on jo itsessään saavutus, joka tekee filmistä useamman katselukerran arvoisen.
The Guest on hieno elokuva myös siksi, että se yllyttää, niin kuin hyvä elokuvakritiikki, palaamaan teoksen tyylillisten esikuvien pariin ja löytämään ne uudelleen.
Seniori Martin Scorsese oli itselleni, kuten luulen sen olleen monelle toisellekin 90-luvulla syntyneelle nykyiselle filmivillelle, erityisen tärkeä henkilö elokuvaharrastuksen alussa Aki Kaurismäen, Sergio Leonen ja Quentin Tarantinon ohella. Näistä vain kaksi ovat pysyneet elossa.
