Phantom Thread (2017)
Phantom Thread on pikkutarkasti tehty elokuva alistumisesta ja rakkaudesta.
Need a new search?
If you didn't find what you were looking for, try a new search!
The Deep Blue Sea (2011)
Kun yksi sana erottaa Terencen Daviesin ohjaaman teoksen Renny Harlinin hai-elokuvasta, on parempi puhua The Deep Blue Seasta sen suomenkielisellä nimellä Syvänsininen meri. Elokuva pohjautuuTerence Rattiganin maaliskuussa 1952 ensiesityksensä saaneeseen näytelmään, josta Davies teki mukaelman ja ohjasi koskettavan tuotoksen. Syvänsininen meri on 1950-luvun Englantiin sijoittuva melodraama. Keskiössä on Hester Collyer, korkeimman oikeuden tuomarin kaunis vaimo. Elokuva alkaa Hesterin itsemurhayrityksellä. Muun muassa rakkaus ja omat teot painavat naisen mieltä ja hän haluaa päättää elämänsä. Jos Hester onnistuisi, mitään tarinaa ei olisi kerrottavana.
The Monuments Men (2014)
Hämmentävää kyllä, sotaelokuvat löytävät vuodesta toiseen rintamanpätkiä, joiden edesottamuksia ei ole vielä valkokankailla kuvattu. Runsaasta rintamaelämän seuraamisesta huolimatta sotaelokuvissa nousevat harvoin esille itse sotimisen syyt.
Salesman (1968)
Mistä muusta kaikki tämä voi kertoa kuin salakavalasti lähestyvästä burn outista, myyntityöpaineiden, väsymyksen ja stressin tiivistymisestä puhkeavaan hulluuteen ja saman asian yksitoikkoiseen kiertelyyn? Elämä jonka päämääräksi on asetettu vain rahan takominen on lähempänä kuolemaa kuin elämää.
We Fuck Alone (2006)
Gaspar Noén lisäksi on tuskin yhtäkään toista nykyohjaajaa, joka kykenee sisällyttämään elokuviensa muotoon niin paljon voimaa, että pelkästään se itsessään riittää elokuvien sisällöksi.
Wrath of the Titans (2012)
Eeppinen on nykyään rankasti ylikäytetty sana, mutta joissakin kohdissa se on paikallaan - esimerkiksi silloin, kun se laitetaan etuliitteeksi antiikin Kreikan aikaiselle runoudelle. Uskomattomia yhteensattumia, järjettömiä hirviöitä, jumalallisia väliintuloja, tragediaa myymään miljoonia iltapäivälehtiä ja ihmisluonnon ylittävää sankaruutta - siis oikein, oikein hyvää kamaa käytettäväksi silloin, kun tarkoituksena on väsätä ison ruudun superlatiivinen efektileffa. Tarinat ovat valmiiksi toimivia, hahmot klassista sorttia, tapahtumat isoja ja kohtalot merkittäviä - ei muuta kuin cgi:llä minotauria veistämään ja homman luulisi olevan siinä. Mutta jos eeppisiä asioita tapahtuu pelkästään visuaalisella osastolla eikä fiilisrekisterissä, ei touhusta tule yhtään mitään. Tämän todistaa erinomaisesti Jonathan Liebesmanin tunneköyhä kökköpotpuri Wrath of the Titans.
Joshua and the Promised Land (2003)
Vaikka paavi perui pääsiäisen ja WHS-Teatteri Union tämänvuotisen kärsimysfestivaali Cine Passion, onneksi meillä yhä on Joshua ihmisen pienuudesta muistuttamassa.
Once Upon a Time… in Hollywood (2019)
Ohjaajansa näköinen häpeilemätön ja yllättävän herkkä tribuutti entisaikojen loistolle.
Rakkautta & Anarkiaa 2015, osa 2
Toisen osan keskiössä ovat aasialaiset ja eteläamerikkalaiset elokuvat. Mukana Miss Hokusai, Jauja, The Laundryman, Ixcanul, An ja Sunrise.
The Killing of a Chinese Bookie (1976)
John Cassavetesin Kiinalaisen kiristäjän murha ei ole ehkä ohjaajansa iskevin elokuva, mutta se saattaa hyvinkin olla hänen henkilökohtaisimpiaan.