Devil in Miss Jones (1973)

2016-03-02T13:54:57+02:00By |

Syvän kurkun jälki-imussa kuvattu The Devil in Miss Jones on ajalta jolloin pornoelokuvilla oli jokin muukin funktio kuin näyttää kaksi tuntia erilaisia penetraatioita 120 kilometrin tuntivauhdilla. Ne edustivat uutta, vapautunutta sukupolvea, jonka seksuaalinen käyttäytyminen oli riisuttu turhan tarkasta häveliäisyydestä ja etiketistä. Totta kai todellisuus ei vastannut iloisen ja vapaan seksin ideaa, sillä porno oli Yhdysvalloissa laitonta ja sen pääasiallisena rahoittajana toimi järjestäytynyt rikollisuus. Lisäksi, pornolla on ollut tapana kerätä ympärilleen päihteisiin taipuvaisia ja rikkinäisiä ihmisriekaleita, sekä nilkkejä, jotka osaavat ottaa hyödyn irti näistä onnettomista yksilöistä.

Broken City (2013)

2022-10-10T09:41:37+03:00By |

Allen Hughes aloitti uransa veljensä Albert Hughesin kanssa ohjatulla Menace II Societylla. Tästä aikanaan inhorealistisesta katukuvauksesta mies on nyt siirtynyt Hollywoodin hellään huomaan, ja Broken City on hänen ensimmäinen kokopitkä teatterilevitykseen päätyvä soolo-ohjauksensa. Outoa kyllä, se on kokonaisuutena huomattavasti eheämpi kuin hänen veljensä kanssa aiemmin Hollywoodissa tehtaillut From Hell sekä The Book of Eli.

Mishima: A Life in Four Chapters (1985)

2016-03-02T13:23:34+02:00By |

Yukio Mishima (1925-1970) on vaikea, häilyvä ja monimutkainen hahmo selittää. Mishimaan liittyvät faktat tuntuvat jokainen itsessään ristiriitaisilta ja istuvat hämmentävällä tavalla henkilöön itseensä. Jokainen persoonallinen piirre tuntuu vain itsenäiseltä kuorelta, joka peittää seuraavaa. Kuorien yhteyden pystyy hahmottelemaan ja näkemään, mutta itsessään henkilön saattaa vain aistia kaiken alla. Laveasti kuvaillen häntä voisi kutsua sinänsä modernistisen tyypilliseksi ja värikkääksi kirjailijahahmoksi, jonka julkisen shokeeraavaan ja provosoivaan puoleen samalla sekoittui yksityisen ja syvällisen hahmon ristiriitainen, pohjalla pulppuillut persoona, joka samalla sekä selitti julkisuudessa esiintynyttä henkilöä että monimutkaisti tätä huomattavasti. Tässä yhteydessä tätä tarkempi kuvaus tuntuu vaaralliselta ja kaikessa tulkinnallisuudessaan epäreilulta. Elokuva Mishima: A Life in Four Chapters muotoilee täydellisen kuvan kyseisestä henkilöstä.

Julman toimittajan juttutuokio Sergio Martinon kanssa – Pelkoa ja inhoa haastattelijan tuhon jälkeen

2019-12-02T08:54:00+02:00By |

Sergio Martinoa voidaan syystäkin pitää giallo-genren ikonisimpana tekijänä yhdessä Dario Argenton kanssa. Teokset kuten The Strange Vice of Mrs. Wardh, All the Colors of the Dark ja Your Vice Is a Locked Room and Only I Have the Key, ovat kaikki klassikoita, jotka määrittävät italialaisen jännityselokuvan kehitystä.

Scarface (1932)

2016-03-02T14:17:29+02:00By |

Howard Hawksin Arpinaamaan verrattuna nykyiset gangsterielokuvat tuntuvat vain nössöiltä, eunukkien kyhäämiltä marisätkiltä, joita poltetaan yleiseen luonteettomuuteen mukaan pääsemiksi. Brian De Palman 50-vuotta Hawksin elokuvan jälkeen tehdystä versiosta ei voi edes puhua samana päivänä. Niin eri maailmoista nämä elokuvat lopulta tulevat. Puhumatta näistä vähän uudemmista gangsterielokuvista, joita olen vahingossa katsonut (paremmuusjärjestyksessä surkeimmasta kovimpaan: American Gangster, The Departed, Killing them Softly). Em. elokuvista puuttuu kaikki se, mikä tekee Arpinaamasta ylivoimaisen. Voisi mennä vielä pidemmälle ja sanoa, että jopa Kummisetä-trilogia tuntuu Arpinaamaan verrattuna löysältä vitsiltä. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö enää voitaisi tehdä ainakin yhtä hyviä gangsterielokuvia, niin on vain harvemmin tapahtunut.

Go to Top