Kategoria:

Metallica: Through the Never (2013)

Metallica. Siinä vasta yhtye, jonka elokuvallinen historia on lyhyt, mutta mielenkiintoinen. Ennen vuotta -96 heidän musiikkiaan ei suoranaisesti käytetty elokuvissa, mutta sitten Joe Berlingerin ja Bruce Sinofskyn ohjaama erinomainen dokumentti Paradise Lost: The Child Murders at Robin Hood Hills, joka seurasi kolmen näennäisesti syyttömän hevariteinin tietä teloitusta kohti rikoksista, joita he eivät suorittaneet, vakuutti yhtyeen siinä määrin, että elokuvaan saatiin ottaa teinien suuresti idolisoiman yhtyeen musiikkia. Tämän jälkeen soundtrackeilla Spawnista Zombielandiin on saatu nauttia toinen toistaan huonommin rummutetuista hevirällätyksistä. Berlinger ja Sinofsky ohjasivat myös vuonna 2004 modernin cinema verité -dokumentin merkkipaalun Metallica: Some Kind of Monsterin, jossa bändi esitettiin poikkeuksellisen rankassa ja suorastaan epäsuopeassa valossa.

Julkaistu: Kirjoittaja: Miikka Kaitila
Kategoria:

A Touch of Sin (2013)

Jia Zhangke on yksi Kiinan tärkeimpiä ohjaajia. Miehen 90-luvun lopun elokuva Xiao Wu periaatteessa pelasti kuolemaa tekevän kiinalaisen independent-elokuvan tekemällä radikaaleja muutoksia siihen, miten riippumattomat tuotannot siitä eteenpäin siirtyivät hakemaan rahoitustaan ulkomailta sen sijaan, että elokuvat tehtäisiin valtion rahoituksella, kuten sitä ennen oli tapana. Jian uutuuselokuva A Touch of Sin oli Cannesissa ehdolla Kultaisen palmun voittajaksi, ja se sai palkinnon parhaasta käsikirjoituksesta.

Julkaistu: Kirjoittaja: Jyri Majuri
Kategoria:

The Act of Killing (2012)

Aina silloin tällöin tulee vastaan elokuva, joka onnistuu esittämään elämän niin pelottavasti, että se kääntää herkän henkisen tasapainoni hetkeksi mullin mallin. Gaspar Noén Irreversible oli tällainen elokuva. Muistan edelleen kuinka sen jälkeen jouduin kävelemään ympäri asuntoani, hengittäen sisään ja ulos, vakuuttaen itselleni, että kaikki on ok. Irreversiblen pessimistinen ja fatalistinen sanoma puristi rintakehässäni kuin syöpäläinen. Pitkään aikaan en ollut kokenut mitään yhtä järisyttävää, ennen The Act of Killingia. Kyse on yksi 2000-luvun oivaltavimmista ihmisyyttä ja ihmisenä olemisen ongelmia käsittelevistä elokuvista. Se on järisyttävän ristiriitainen, ahdistava, hauska, surullinen, vastenmielinen taideteos, joka saa sinut näkemään hetken ajaksi millainen on karvaton nisäkäs nimeltä ihminen.

Julkaistu: Kirjoittaja: Jens Hattuniemi
Kategoria:

Mad Foxes (1981)

Sveitsi on tunnettu käkikelloista, demokratiasta sekä suklaasta. Maassa on myös törkeä määrä massia, jolla jotkut onnekkaat pääsevät mälläämään. Erwin C. Dietrich on sveitsiläinen tuottaja. Dietrichia voisi tituleerata Euroopan Roger Cormaniksi. Kultavuosinaan Dietrich työskenteli espanjalaisen roskamaestron Jesús Francon kanssa. Parivaljakon suhde oli kummallinen. Dietrich sysäsi rahojansa tuotantoihin, joissa Franco vain perseili ja teki toinen toistaan erikoisempia kokeiluja. Francon aikana Dietrich tuotti kattavan määrän seksploitaatiota ja kaikkea muuta törkyä, mitä maa päällään kehtaa kantaa. Lopulta henkinen seinä tuli vastaan, koska Dietrich kyllästyi tuottamaan juopottelulomia. Joka tapauksessa Dietrich tuotti vielä 80-luvulla ilman Francoa läjän sotaelokuvia sekä muuta roskaa, kuten Mad Foxesin.

Julkaistu: Kirjoittaja: Tuomas Porttila
Kategoria:

Ernest & Célestine (2012)

Ranskalaisen pitkän animaatioelokuvan näkyvyys ja teollistuminen on vuosi vuodelta selkeämpää. Vuosittain valmistuu lukuisia nimekkeitä, joista moni saapuu Suomessakin festarikiertoon ja dvd-hyllyille. Ne eivät vielä ole elokuvia joita mainostettaisiin, saati joilla mainostettaisiin, mutta kasvusuhdanne on kova.

Julkaistu: Kirjoittaja: Jouni Heinonen
Kategoria:

Viskiä, viskiä! (1949)

Sota on helvettiä. Todday-saaren asukkaille toisen maailmansodan elintarvikkeiden säännöstelypolitiikan karu arki valkenee kuitenkin vasta kun saarelta loppuu viski, eikä uutta ole tulossa pitkiin aikoihin. Tämä ajaa takapajuisen saaren yksinkertaiset asukkaat epätoivon partaalle. Samaan aikaan saarelle palaa Afrikan komennukselta engelsmanni kersantti Odd (Bruce Seton), joka hamuaa paikallisen kauppiaan Joseph Macroonin (Wylie Watson) tytärtä Peggya (Joan Greenwood). Avioliitto on isäukon sinettiä vaille valmis, mutta valitettavasti vanha ylämaalainen tapa vaatii illanistujaisia, johon kuuluu laulun ja tanssin lisäksi 35 litran viskitonkka.

Julkaistu: Kirjoittaja: Jens Hattuniemi
Kategoria:

Final Flesh (2009)

Final Flesh on mielenkiintoista yhden kerran katsottavaa kulttielokuvia ja poikkeavia elokuvakokemuksia metsästäville avantgardisteille, hipstereille ja kummallisuuksien kerääjille.

Julkaistu: Kirjoittaja: Mikko Lamberg
Kategoria:

Only the Strong (1993)

Voi pojat! Olen syntynyt vuonna 1990, ja kuten varmasti kaikilla muinakin vuosina syntyneille (mikäli heitä on), myös minulle on aina esittäytynyt erittäin kiinnostavana aiheena ei minua edeltäneen sukupolven lapsuusaika, vaan kirjaimellisesti muutamaa vuotta minua vanhempien ihmisten lapsuus. Millaista olisikaan ollut olla koulussa vuonna 1993? Onneksi minun ei tarvitse vaivautua miettimään asiaa, sillä kyseisen vuoden kirkkaimpiin saavutuksiin kuuluva Only the Strong vastaa jokaiseen kysymykseeni ja tekee sen käyttäen apunaan yhtä aikansa kuumimmista taistelulajivillityksistä. Eri vänkää!

Julkaistu: Kirjoittaja: Miikka Kaitila