The Killing of a Sacred Deer (2017)
Yorgos Lanthimoksen käsissä porvarilliset ja tavanomaisuuden kulissit saavat vähintäänkin kyytiä.
Jason Bourne (2016)
Matt Damon palaa Jason Bournen rooliin täysin turhaan poliittisesti latautuneessa jatko-osassa, jossa tietotaito on yhä hallussa, mutta kaikki muu hieman hakusessa.
Psykologinen fantasia
Tarkoitan määritelmällä niitä elokuvia, jotka eivät pidä välttämättä sisällään mitään yliluonnollista, mutta jossa näitä selittämättömiä asioita voi tapahtua, etenkin roolihahmon pään sisällä, tämän kuitenkaan vaatimatta trillerin tai kauhun aineksia.
Threads (1984)
Atomipommi tappoi nihilismin, toteaa amerikkalainen kirjailija John Dolan esseessään The Case for Nuclear Winter. Kun sukupuutto ei enää ollut pelkkä ajatusleikki, elämän vastustajat valitsivatkin elämän. Takin kääntö on helpompi ymmärtää, jos uskaltaa katsoa tänä vuonna 30 täyttävän Threadsin. Se on uskottavaksi lavastettu läpileikkaus, valedokumentti, ydinsodan vaikutuksista Englantiin.
Broken City (2013)
Allen Hughes aloitti uransa veljensä Albert Hughesin kanssa ohjatulla Menace II Societylla. Tästä aikanaan inhorealistisesta katukuvauksesta mies on nyt siirtynyt Hollywoodin hellään huomaan, ja Broken City on hänen ensimmäinen kokopitkä teatterilevitykseen päätyvä soolo-ohjauksensa. Outoa kyllä, se on kokonaisuutena huomattavasti eheämpi kuin hänen veljensä kanssa aiemmin Hollywoodissa tehtaillut From Hell sekä The Book of Eli.
Oldboy (2013)
Chan-wook Parkin vuoden 2003 Oldboy oli monelle nuorelle, hieman elokuvista kiinnostuneille aikoinaan se sykäys, joka lähetti heidät uusille poluille laajentamaan näkemyksiään elokuvista. Tiedän tämän, koska luen ehkä itseni yhdeksi heistä. Sen vimmainen audiovisuaalisuus, karu väkivalta ja elämää suuremmat ihmissuhdekuviot lupasivat paljon elokuvan mahdollisuuksia niihin paremmin tutustumattomille. Useille ikäpolville löytyvät omat vastaavat elokuvansa, aina Citizen Kanesta Matrixiin ja sieltä, luoja paratkoon, Avatariin. Näin kymmenen vuotta myöhemmin katsottuna Oldboy ei anna ainakaan minulle paljoa, mielessäni lähinnä pyörisi päätoimittaja Lambergin suullaan tekemät pieruäänet ja toimittaja Majuri huutamassa: “Keskinkertaista korealaista!” Tähän tosin liittyy osin se, että olen yksinkertaisesti kuluttanut kyseisen elokuvan loppuun.
Foxcatcher (2014)
Ajatellaan, että keski-ikäistynyt Riku Rikas, jonka kohtalo on päätyä Charles Foster Kaneksi ja jonka äitisuhde on Norman Batesin luokkaa, rakastuu Rocky-elokuviin, etenkin siihen kylmän sodan propagandaan, jossa Amerikka kohtaa Neuvostoliiton.
Whiplash (2014)
Whiplashin pohjautuminen lyhytelokuvaan ei tullut yllätyksenä, vaikka en olekaan lyhytelokuvaa nähnyt. Ongelma on näet klassinen. Siinä on hyvä ensimmäinen ja viimeinen näytös. Whiplashin ongelmat ovat käytännössä toisen näytöksen ongelmia.