Victoria (2015)
Perimmäisen rytmityökalunsa hylkäävän elokuvan täytyy luoda jollain toisella tavalla itselleen rakenne. Victoria ei onnistu siinä.
Perimmäisen rytmityökalunsa hylkäävän elokuvan täytyy luoda jollain toisella tavalla itselleen rakenne. Victoria ei onnistu siinä.
Ehkä ensimmäisenä kokee hämmennystä tai puutuneisuutta. Loputtomalta tuntuvassa alkukohtauksessa seurataan käsivaralla kuvattua moottoripyöräkilpailua, joka jatkuu ja jatkuu ilman minkäänlaista dramatiikkaa, yllätystä tai murtumaa. Pyörät hidastavat mutkassa ja kiihdyttävät uudelleen, kunnes syöksyvät jälleen eteenpäin seuraavalla suoralla. Moottorien äänet katoavat ja jylähtävät uudelleen. Sää on tavanomaisen tylsistyneen aurinkoinen. Kamera yrittää ilmeisestikin pysytellä elokuvan päähenkilössä, Bud Clayssä (Vincent Gallo), välillä hetkellisesti hukaten hänet, mutta lopulta löytäen taas uudelleen.
Pelko ja pelon lietsonta ovat aiheuttaneet sen, että rauhan uskonnon perusta Myanmarissa lepää murhattujen ruumiiden päällä. Tässä pahassa on jotain käsittämätöntä ja selittämätöntä.
Sydämellinen vanha rouva janoaa sydänverta unholaan hukkuneessa synkkäsävyisessä kauhukomediassa.
Yksi yleisimmistä kritiikeistä epätavanomaisia elokuvia kohtaan on se, että teos on epätasainen; siis että sen tietyt osa-alueet eivät muodosta yhdessä jonkinlaista hallittua kokonaisuutta, jossa jokainen osa tukee toistaan aukottomasti. Väite on omituinen ja virheellinen, koska se on niin formalistinen ja perustuu katsojan tottumukseen eikä loogisesti perusteltavissa olevaan selitykseen. Se olettaa, että kerrontaan keskittyvällä elokuvalla on oltava jokin tietty muoto ja siihen muotoon olennaisesti kuuluvien tiettyjen kerronnallisten piirteiden on yksinkertaisesti täytyttävä, jotta elokuva olisi nautittava. Se siis tuuppaa sivuun kokeellisen elokuvan vaikutuksen, kulttuuriset erot ja sen, että elokuva on ensisijaisesti visuaalinen media, jolla on lupa kokeilla, sen sijaan että sen tulisi täyttää jotain iänikuisia tarinankerronnallisia vaatimuksia.
Troma on edelleen kuumaa kamaa, ehkä jopa kuumempaa kuin koskaan. Vankalla fanikunnalla porskuttava lafka on nostanut roskan laaturimaa kerta toisensa perään. Yhtiön keulakuvan Lloyd Kaufmanin vierailu Night Visions -festivaalilla varmasti nostatti heidän tunnettuuttaan myös Suomessa. Showmiehenä tunnettu Kaufman tekee paluun juurilleen, sillä Return to Nuke ’Em High Volume 1 on taattua 80-lukulaista saastaa.
Se minkä Chef’s Table tekee eri tavalla, on ruokakulttuurin nostaminen hyvin perusteltuna taiteeksi ja tämän kädentaidon mestarit taiteilijoiksi.
Pahoittelen, etten voi kirjoittaa tätä täysin vailla sentimentaalisuutta, mutta jotkut asiat vaativat rehellisen tarkastelun osakseen ja yllättäen joskus rehellisyyttä ei voi olla ilman sentimentaalisuuden häivähdystä. Tutustuin Errol Flynnin (1909-1959) elokuviin kuten niin Lue lisää