Rakkautta & Anarkiaa 2014, osa 3
The Punk Singer, Life May Be, The Kingdom of Dreams and Madness, Ulvilan murhamysteeri, Virunga, We Come As Friends.
Espoo Ciné 2014, osa 2
Yksikään leffafestari ei ole leffafestari ilman hyperlinkkielokuvaa – tiedätte kyllä, mitä tarkoitan; elokuvaa, jossa ihmiskohtalot törmäävät mullistavin seurauksin joko paikan tai teeman yhdistäminä. Paikka on näistä yleensä vaikeampi vaihtoehto, mutta teema tuo elokuvaan naurettavat määrät imelyyttä, kun useat hahmot pakotetaan kohtaamaan vaikka rasismia toinen toistaan melodramaattisemmissa yhteyksissä Paul Haggisin siirappipieru Crashin tapaan. Tämän vuoden Cinéssä tätä kyseenalaista pestiä edusti ainakin dokkareistaan paremmin tunnetun Claire Simonin Gare du Nord, jossa ihmisiä yhdistävänä tapahtumapaikkana toimii – kuten nimestä saattaa arvata – yksi Ranskan tunnetuimmista rautatieasemista. Kyseessä on fiktioelokuva, mutta festareilla saattoi nähdä myös Simonin dokumentin samasta asemasta, Human Geographyn. Valitettavasti oma sietokykyni yhden ihmisen juna-asemafetissiä kohtaan rajoittui tänä vuonna vain yhteen elokuvaan.
DocPoint 2014, osa 4
Moi, un noir on klassikko, jolla on tietysti oma paikkansa elokuvahistoriassa artifaktina ja maantieteellisenäkin esineenä, todisteena. Niin sanotun etnografisen elokuvan saralla se on suunnannäyttäjä ja toimi myös lähtölaukauksena afrikkalaisen elokuvakulttuurin kehitykselle tulevina vuosikymmeninä. Sen henkinen vaikutus on nähtävissä esimerkiksi Djibril Diop Mambétyn erinomaisessa maagisen realismin merkkiteoksessa Touki bouki (1971).
DocPoint 2014, osa 2
Eläinten oikeuksia käsittelevä dokumentti The Ghosts in Our Machine pyrkii kertomaan valokuvaaja Jo-Anne McArthurin ottamien kuvien kautta, mikä eläimiä surutta käyttävissä teollisuuden aloissa on pielessä. McArthurin kuvat ovat tavanomaisesti eläinten huonoja olosuhteita kuvastavia ja todella lähelle eläintä itseään pääseviä. Äärimmäiset lähikuvat häkeistä otetuista kärsivistä eläimistä pistävät välillä miettimään, ja normaalisti näitä asioita ajattelemattomien ihmisten päiden tulisi kääntyä tällaisella toiminnalla.
Vuoden 2013 parhaat elokuvat, osa 2
Mitä John Carpenter on todella halunnut ilmaista They Liven kohtauksella, jossa Roddy Piper ja Keith David mätkivät toisiaan turpaan yli viisi minuuttia, koska David ei suostu laittamaan aurinkolaseja silmilleen? Filosofian Elvikseksikin tituleerattu Slavoj Žižek jatkaa The Pervert’s Guide to Cineman jalanjäljissä ja tarjoaa muun muassa tälle tappelulle omaperäisen tulkintansa. Hänen toinen yhteistyönsä ohjaaja Sophie Fiennesin kanssa, The Pervert’s Guide to Ideology, käsittelee nimensä mukaisesti ideologiaa yhdistävänä teemana elokuville, jotka vaihtelevat Taksikuskin ja Tappajahain kaltaisista kaanonteoksista John Frankenheimerin Secondsin edustamiin kummajaisiin sekä toisen maailmansodan aikaiseen propagandaan. Näkökulma ei rajoitu vain seitsemänteen taiteeseen: osansa saavat myös muun muassa nykykapitalismi, 1900-luvun sosialismi, Beethovenin Oodi ilolle sekä Kinder-muna.
Vuoden 2013 parhaat elokuvat, osa 1
Ex-lakiopiskelija, teatteri ja televisioalan konkari Ken Loach (Mike Leigh’n lisäksi tunnetuimpia englatilaisia nykyohjaajia) muistetaan Suomessa ennen kaikkea hänen työväenluokkan ja sosiaaliverkostoissa rypivien elämää kuvaavista filmeistä. Niitä ovat esimerkiksi huostaanottokysymystä rajusti tarkasteleva Ladybird Ladybird, rakennustyömaaympäristöön osin sijoittuva Riff-Raff, työttömän ja terveystyöntekijän suhteesta kertova elokuva Nimeni on Joe, DDR:stä länteen tulleen taiteilijan pettymystä kuvaava Fatherland tai lemmikkihaukkaa pitävän pojan elämää luotsaava kaunis kuvaus Kes – poika ja haukka, joka oli muun muassa yksi Krzysztof Kieślowskin lempielokuvia. Koko uransa ajan Ken Loach on työskennellyt myös dokumenttielokuvan parissa.
Espoo Ciné 2013, osa 4
Ihan aluksi täytyy mainita, että festivaali näyttää itsekin myöntävän Tendernessin olevan keski-ikäisille hipsterinaisille suunnattu elokuva. Sillä katsojille jaettiin ennen saliin astumista kosteuttavaa kasvorasvaa. Luoja paratkoon, otin näytteen vastaan ja kävelin nopeasti saliin… Itse elokuvan alku piirtää valkokankaalle lumiset ja komeat alppimaisemat. Tarina potkaistaan käyntiin, kun nuori mies joutuu lasketteluonnettomuuteen Alpeilla. Hänen eronneet vanhempansa lähtevät Belgiasta käsin Ranskaan sairaalaan.
Paradise (2012)
un kaikkihyvän, kaikkitietävän ja kaikkivoivan Jumalaa kohtaan tunnettua rakkautta yrittää hakea ihmiseltä, joissa useimmiten on vakavia puutteita, tulee takuuvarmasti pettymään. Ulrich Seidlin upea Paradise-trilogia, uskon, toivon ja rakkauden osista koostuva kokonaisuus käsittelee ennen kaikkea juuri tätä varauksetonta ja ehdotonta rakkautta, jota me ihmiset niin kipeästi kaipaamme.