Matka japanilaiseen elokuvaan, osa 2

1950-luku on helppo nähdä japanilaisen elokuvan kulta-aikana. Nimekkäimmät ohjaajat nostivat entisestään tasoa, ja uusia nimiä alkoi tulla esille ryminällä. Uusi aalto alkoi nostaa päätään mitä pidemmälle vuosikymmen eteni ja sitä kautta sodanaikainen nuorempi sukupolvi alkoi saada ääntään enemmän ja enemmän esille. Alkuvuodet olivat kuitenkin suvereenisti kolmen kovan juhlaa.

Matka japanilaiseen elokuvaan, osa 22015-01-18T18:59:57+02:00

Threads (1984)

Atomipommi tappoi nihilismin, toteaa amerikkalainen kirjailija John Dolan esseessään The Case for Nuclear Winter. Kun sukupuutto ei enää ollut pelkkä ajatusleikki, elämän vastustajat valitsivatkin elämän. Takin kääntö on helpompi ymmärtää, jos uskaltaa katsoa tänä vuonna 30 täyttävän Threadsin. Se on uskottavaksi lavastettu läpileikkaus, valedokumentti, ydinsodan vaikutuksista Englantiin.

Threads (1984)2016-03-02T17:35:43+02:00

Suuri kauneus (2013)

On ilmeisen harvinaista, että jokin elokuva hyökkää häpeilemättömän suoraan jotain instanssia kohtaan, koska kun se viimeinkin tekee niin, eivät katsojat välttämättä edes huomaa sitä tai työntävät sen ajatuksissaan taka-alalle. Paolo Sorrentinon Suuri kauneus on avoimen häijy lukuisia roomalaisen yläluokan piirteitä kohtaan. Se tarkastelee ummehtuneita aateliston kartanoita joiden sisälle on ihmisten silmiltä piilotettu taideaarteita, nousukasmaisen ja kattohuoneistoissaan bilettävien ihmisten porsastelua, jotain puolueuskollisuudesta tekopyhästi meuhkaavien liberaalien ja puolivillaisia statementteja laukovien performanssitaiteilijoiden harhakuvien vallassa pyörivää maailmaa.

Suuri kauneus (2013)2016-03-02T17:34:39+02:00

Matka japanilaiseen elokuvaan, osa 1

On tunnettu ja ikävä fakta, että japanilaisesta elokuvasta ennen vuotta 1945 on kadonnut karkeasti arvioiden yli 90%. Sota, sen jälkimainingit, välinpitämättömyys varastoinnissa ja vuoden 1923 maanjäristyksen kerrotaan olleen suurimmat ”syylliset”. On siis selvää, että tuon ajan elokuvasta on vaikea sanoa mitään varmaa. Sen onneksi pystyy sanomaan, että elokuvataide oli vahvalla pohjalla Japanissa lähes alusta asti.

Matka japanilaiseen elokuvaan, osa 12016-03-02T17:34:24+02:00

O:n tarinat

O:n tarinoiden päähenkilö tunnetaan kirjainlyhenteellä O, joka kuvaa hänen alistettua [...]

O:n tarinat2016-03-02T17:32:49+02:00

Season Film Festival 2014

Carine Roitfeldia, Pariisin Voguen entistä päätoimittajaa voi kuvailla ikiliikkujaksi. Hän on ollut kansainvälisen huippumuodin merkittävimpiä nimiä useita vuosikymmeniä ja hän on mittavan kokoisen fanilauman jumalatar. Dokumentti Mademoiselle C seuraa Roitfeldin elämää Voguesta lähdön jälkeen, kun hän päätti perustaa oman muotilehden nimeltä CR ja millaisia kommelluksia tästä seurasi.

Season Film Festival 20142016-03-02T17:28:33+02:00

Nebraska (2013)

Amerikkalainen elokuva miehestä ja vanhenemisesta ei oikein lupaa hyvää, ellei pidä tarinoista, jotka muistuttavat, kuinka miehellä on tunteet (esimerkiksi Crazy Heart), kuinka Stallone näytti vielä muutama vuosi takaperin prahalaista gettoa suojelemaan herätetyltä golemilta (esimerkiksi Rambo) tai kuinka Death Wish 3 kelpaa myös vakavaksi tarkoitetun elokuvan perustaksi (esimerkiksi Clint Eastwoodin Gran Torino).

Nebraska (2013)2016-03-02T17:26:39+02:00
Go to Top