Useimmiten elokuvissa kuollutta lasta glamorisoidaan ja nostetaan jalustalle sen sisäisessä kuvakielessä, kun todellinen uhri, vanhempi, joka on yhä täällä, ja hänen tuskansa, jatkavat niin paljon syvemmälle kuin yhteen itkukohtaukseen lapsen hautajaisissa.
Joukkorahoitus on hieno keksintö, mutta rahansa voisi sijoittaa johonkin parempaan hankkeeseen.
Käppähevin kuninkaisiin lukeutuvasta Jon Mikl Thorista kertova I Am Thor esittelee katsojalleen kuuttakymppiä lähestyvän muskelimiehen, joka elättelee toiveita menestyvän rock-tähden ja mediapersoonan urasta.
Hyvästi Afrikan dokumenttielokuvantekijät ovat ehkä ymmärtäen tai vahingossa tai puolivahingossa – mutta ennen muuta hartaalla paneutumisella aiheeseensa – tulleet maalanneeksi ajalla kameransa tallennustilaan, kameransa muistiin, joka on peili, eräitä merkittäviä asioita ylitse aiheensa.
Jos jokin TV-sarjoissa häiritsee, se on niiden vaatima aika. Minun on hyvin vaikea hyväksyä, että kulutan yhteen tuotantokauteen yhtä paljon aikaa kuin kymmenen pitkän elokuvan katsomiseen. Banshee on poikkeus.
Raportin tässä osassa In the Basement, Stray Dog, Pekka, PMMP, Talvivaaran miehet ja Bruce Conner.
YLE:n nuortensarjana käyntiin ponkaissut #lovemilla on nyt päätynyt valkokankaalle vähemmän sosiaalisen median ytimeen pyrkivällä Lovemilla-nimellä. Kyseessä on verrattain raikas tuulahdus suomalaisessa elokuvassa, vaikka ei missään nimessä tahraton sellainen.
Setätoiminnasta nauttivat nykyään eniten ihmiset, jotka voivat samaistua päähenkilöiden ongelmiin. 40-vuotiaalla Kaarle Katsojalla on ehkä itselläänkin vaikeuksia puhua tyttärelleen, joten on tyydyttävää nähdä kova äijä yrittämässä tehdä samaa.
