Maa: Yhdysvallat, Kanada, Suomi, Ruotsi
Genre: Dokumentti, musiikki
Ohjaus: Ryan Wise
Kuvaus: Ryan Wise
Leikkaus: Ryan Wise
Sävellys: Christopher Ward
Näyttelijät: Jon Mikl Thor, Mike Favata, Steve Price, Linda Dawe, Bruce Duff, John Fasano, Lou Ferrigno
Käppähevin kuninkaisiin lukeutuvasta Jon Mikl Thorista kertova I Am Thor esittelee katsojalleen kuuttakymppiä lähestyvän muskelimiehen, joka elättelee toiveita menestyvän rock-tähden ja mediapersoonan urasta. 1970-luvulla alastontarjoilijana aloittanut Thor saavutti 80-luvulla hieman julkisuutta, ja miehen uran alkupään tuotanto on noussut melkoiseksi kulttikamaksi metallipiireissä. Dokumentti kuvastaa Thorin comeback-yrityksiä 1990-luvun lopusta aina vuonna 2009 saavutettuun pienimuotoiseen menestykseen asti.
Elokuvan alkuun nähdään esittelyjakso, joka koostuu pääasiassa ystävien ja tuttujen haastatteluista, Thorin omasta kuvamateriaalista sekä muutamasta videopätkästä, jotka kaikki Thor-fanit ovat varmasti nähneet YouTubesta. Esittelyjakso on periaatteessa vain tylsiä puhuvia päitä avaamassa, mistä muskelihevin kuninkaassa nyt oikein on kyse. Ystävien kommentit eivät ole kummoisempia kuin ”on se kova jätkä”, joten osio ei herätä kovinkaan suurta kiinnostusta. Onneksi esittelyjakso on elokuvan kestoon nähden lyhyt, koska tällainen yksipuolinen muniinpuhaltelu on tylsimpiä mahdollisia tapoja tehdä metallidokkaria. Siitä täytyy tosin antaa erikoismaininta, että haastateltavissa ei onneksi nähdä Lars Ulrichia, Slashia tai Lemmyä, joiden mielipiteen kuuleminen tuntuu olevan yhtä kovan luokan klisee metallidokumenteissa kuin vanhan intiaanin kertomukset äiti maasta luontodokkarissa.
Puuduttavan esittelyjakson jälkeen elokuva nostaa tasoaan radikaalisti. Comeback-yritysten alkaessa Thorista alkaa oikeasti paljastua niitä inhimillisiä piirteitä, jotka puuttuivat kokonaan ystävien hehkutuksista. Toistuva päänsä seinään hakkaaminen valheellisia unelmia jahdattaessa on totta kai hauskaa – ja siihen elokuva pyrkiikin, mutta itsepetoksesta kumpuava periksiantamattomuus saa katsojan hyvin nopeasti hurraamaan Thorin puolesta ja toivomaan tälle isoa läpilyöntiä. Tämän vuoksi vertaukset vuonna 2008 ilmestyneeseen Anvil: The Story of Anviliin eivät ole ihan tuulesta temmattuja.
Katsojalle tulee hyvin selväksi, että Thor on valmis tekemään lähestulkoon mitä tahansa menestyksen saavuttamiseksi. Uutta levyä jaksetaan promota aivan ruohonjuuritasolla lapsenomaisella innostuksella, vaikka kaikki tietävät, että kasaribändien uuden levyn biisit ovat keikoillakin vain se tauko, jonka aikana voi käydä vessassa tai baaritiskillä missaamatta mitään tärkeää. Comic-Con-messuilla mies pyörii naurettavan näköisessä supersankariasussa saadakseen edes hieman huomiota. Eräässä äärimmäisen kiusallisessa kohtauksessa Thor menee juttelemaan 70-luvulla tapaamalleen Lou Ferrignolle kuin vanhalle kaverilleen. Ferrignolla ei selvästi ole minkäänlaista käsitystä siitä, kuka tuo omituisessa asussa heiluva tyyppi oikein on.
I Am Thorissa on kiitettävän paljon materiaalia comeback-yritysten eri vaiheilta. 1990-luvun lopun esiintymiset kuuden ihmisen maksavalle yleisölle saavat mukavasti lisäpontta, kun Thor pettymyksestä huolimatta vetää tutut lavarutiininsa, joissa hän taivuttaa teräspalkkeja hampaillaan ja puhaltaa kuumavesipulloja rikki. Myös materiaali yllätyskeikoista Thor and the Ass Boys -kokoonpanolla on kuriositeettia parhaimmillaan. Kuvitteellisen managerin esittäminen ja siitä kumpuava ystävyys Thor-faniklubin pitäjän kanssa ovat juuri sen näköistä toimintaa, mihin katsoja on elokuvan aikana ehtinyt jo tottua.
Jatkuvat kokoonpanomuutokset comeback-yritysten aikana johtavat lopulta 80-luvun ”superkokoonpanon” yhteen palaamiseen. Tästä saa alkunsa myös elokuvan loppuhuipennus vuoden 2009 Euroopan-kiertueelta, jossa Thor saa vihdoinkin mahdollisuuden esiintyä massiivisille yleisöille Sweden Rockissa, Sauna Open Airissa, sekä miehen itsensä kunniaksi nimetyllä Muskelrock-festivaalilla. Elokuva esittää tämän vähän mutkat suoriksi vetäen yllättävänä taikaiskuna, jota kukaan bändin leirissä ei ole osannut odottaa. Tästä huolimatta kiertue on ehdottomasti elokuvan parasta antia kommelluksineen ja This Is Spinal Tapia muistuttavine rekvisiittaongelmineen.
Bändistä muodostuu kiertueen aikana erittäin sympaattinen kollektiivi yhden onnistumisen perään haikailevia tyyppejä. Hotellihuoneessa treenaamiset ja managerivaleen äärimmäisyyksiin jatkaminen tuovat tyypit niin lähelle katsojaa, että puhuvien päiden alkujakso tuntuu aina vaan turhemmalta elokuvan toimivuuden kannalta ajateltuna. Hyvin menevät keikat isoille yleisöille tuntuvat ansaituilta, ja katsoja on varmasti iloinen bändin puolesta kaiken mentyä nappiin, vaikka miljoonia ei tienattukaan. Isojen keikkojen lisäksi varsinkin suomalaiseen metalliyleisöön uppoavat varmasti pätkät bändin heittämiltä ilmaiskeikoilta Levykauppa Äxässä ja Pitkämies-sarjakuvakaupassa. Materiaali tietyissä piireissä melkoisen legendaariseksikin nousseelta Pitkämiehen keikalta osoittaa, millaisella intensiteetillä bändi vetää tilasta huolimatta, vaikka osa yleisöstä ei kaupan sisälle mahtunutkaan.
Heikon alun lisäksi elokuvan oikeastaan ainoa valittamisen aihe tulee siitä, että se loppuu pienmenestykseen, joka alleviivaa, että Thorin tyypit saavuttivat kaiken nimenomaan bändinä. Vuosien 2010–2015 puuttuminen tuntuu omituiselta, etenkin kun jo vuoden 2011 keikoilla Thorilla oli Suomessa ja Ruotsissa aivan eri kokoonpano. Tästä olisi voinut lisätä edes maininnan elokuvan loppuun, koska nyt I Am Thorista jää hieman valheellinen fiilis siitä, että se on vain haluttu lopettaa elokuvakerronnan kannalta osuvimpaan paikkaan – menestykseen. Laskelmoitu materiaalin poisjättäminen ei kuitenkaan vie yhtään mitään pois Thorin elokuvan aikana nähdyiltä saavutuksilta niin miehenä kuin bändinäkään. Keskivaiheen surkuhupaisalle jäärälle nauraminen muuttuu loppua kohden hänen kanssaan nauramiseksi, mihin mies on varmasti ainakin jollain tasolla pyrkinyt. Muillakin kuin hipstereillä on oikeus itseironiaan.
Elokuva esitettiin Night Visions Back to Basics 2015 -festivaalilla. Muut festivaalitekstit löytyvät tämän tagin takaa: Night Visions Back to Basics 2015.