Jan Forsströmin Silmäterä on erilainen uutuus suomalaisen elokuvan joukossa. Mestariteoksesta ei voida puhua, hädin tuskin hyvästäkään elokuvasta, mutta ainakin Silmäterä haastaa hieman katsojaansa, eikä kyseessä ole yksiulotteinen, kärsimysten kautta voittoon ja kasvamme ihmisinä –tarina.
Slovakialainen kauhuelokuva on ehdottomasti kuriositeetti, mutta kykeneekö pienen slaavilaisen valtion elokuvateollisuus tarjoamaan oikeasti hyytävän ja pelottavan kokemuksen? Evil ei ole kovinkaan kunnianhimoinen yritys, koska kyseessä on mukadokkari. Tämä kauhugenren ehdoton muotivillitys on viime vuosina saanut edustajia ympäri maailmaa. Blair Witch Projectin jälkeen valkokankaalla on nähty espanjalaisia hyperaktiivisia zombeja [Rec] –elokuvasarjassa, peikkoja norjalaisten Troll Hunterissa ja tänä vuonna Espoo Cinén ohjelmistossa olleita dinosauruksia The Dinosaur Projectin merkeissä. Parhaimmillaan dokumentaarinen tyyli voi tuoda elokuvaan ripauksen arkista realismia ja siten myös aitouden tuntua kauhun hetkiin. Pahimmillaan se voi olla hyvin lähellä Eviliä.
Ihan aluksi täytyy mainita, että festivaali näyttää itsekin myöntävän Tendernessin olevan keski-ikäisille hipsterinaisille suunnattu elokuva. Sillä katsojille jaettiin ennen saliin astumista kosteuttavaa kasvorasvaa. Luoja paratkoon, otin näytteen vastaan ja kävelin nopeasti saliin... Itse elokuvan alku piirtää valkokankaalle lumiset ja komeat alppimaisemat. Tarina potkaistaan käyntiin, kun nuori mies joutuu lasketteluonnettomuuteen Alpeilla. Hänen eronneet vanhempansa lähtevät Belgiasta käsin Ranskaan sairaalaan.
un kaikkihyvän, kaikkitietävän ja kaikkivoivan Jumalaa kohtaan tunnettua rakkautta yrittää hakea ihmiseltä, joissa useimmiten on vakavia puutteita, tulee takuuvarmasti pettymään. Ulrich Seidlin upea Paradise-trilogia, uskon, toivon ja rakkauden osista koostuva kokonaisuus käsittelee ennen kaikkea juuri tätä varauksetonta ja ehdotonta rakkautta, jota me ihmiset niin kipeästi kaipaamme.
The Deflowering of Eva Van End lainaa kehystarinan Pier Paolo Pasolinin Teoreemasta: muukalainen saapuu keskiluokkaiseen perheeseen, jonka jäsenet hänen kauttaan tulevat huomaamaan sisäiset ja kätkettyinä pysyneet minänsä. Muuten näiden elokuvien yhteydet jäävät sitten vain teoreettisiksi, visuaalisesti ja sisällöltään kun on kyse täysin eri maailmoista tulevista teoksista; sellaista mieltä repivää, päätä puhdistavaa ja sielua murskaavaa vaikutusta kuin Teoreemalla on The Deflowering of Eva Van End ei yritäkään tarjota, vaan suoltaa kestonsa ajan mustaa huumoria ja pysyttelee visuaalisesti yhtä kamera-ajoa, sekin kovin tavanomainen, lukuunottamatta harmittomana; siispä näiden kahden elokuvan itselleni mahdoton vertailu loppukoon nyt. Tämä teksti spoilaa kaiken.
Italiasta kajahtaa Marco Bellocchion pöhköllä melodraamalla, jossa seurataan muutamaa ihmistä Italiassa vuoden 2009 helmikuussa kuuluisan koomapotilas Eluana Englaron viimeisinä päivinä. Tietääkseni puhtaan fiktiiviset hahmot joutuvat jokainen “sattumanvaraisesti” kohtaamaan ympärillä Englaron eutanasiamahdollisuudesta kuohuvan yhteiskunnan kautta omia eutanasiaan liittyviä kokemuksia. Lääkäri päättää pelastaa narkkarin, Englaron isän eutanasiapyynnöstä äänestävä senaattori pohtii meneekö puolueensa mukana asiassa vai ei, ja toisaalla näyttelijäperheen poika yrittää auttaa kauttaaltaan halvaantunutta vihannessiskoaan kuolemaan, jotta hänen äitinsä palaisi teatterin lavalle.
Tapahtumaketju lähtee liikkeelle terveystarkastuksen aikana tehdystä nöyryytyksestä ja siitä seuranneesta hyljeksimisestä. Hakkaaminen ja normiksi muodostunut rahojen keruu täyttää kazakkilasten koulupäivät maaseudulla, mutta viimeinen tippa läikähtää ja laukaisee hiljaisessa pojassa järjestelmällisen henkisen ja fyysisen harmonian tavoittelun. Kaikki koulussa opittu imeytyy tarkasti pojan mieleen, mutta oppien käyttötarkoitus alkaa muodostaa uutta suuntaa.
Akiko (Rin Takanashi) on nuori nainen, joka yliopisto-opintojensa rahoittamiseksi työskentelee poikaystävänsä Noriakin (Ryô Kase) tietämättä prostituoituna. Tilanne on elokuvan alkaessa jatkunut jo pidemmän aikaa. Akiko lähetetään yleensä baareista asiakkaiden koteihin tekemään työnsä. Hän ei ole uskaltanut kertoa asiasta Noriakille, joka on jo aavistanut jotain ja seuraa Akikoa pakkomielteisesti, esimerkiksi soittelemalla varmistuspuheluita. Akikon motivaatiota ei kerrota: toisaalta hän tuntuu olevan haluton lähtemään varmasta parisuhteesta, toisaalta hän tuntuu pelkäävän Noriakin reaktiota ja hieman miestä itseäänkin. Eikä suotta, kuten elokuva tulee osoittamaan. Parittaja Hiroshin (Denden) ja ystävän ja kanssaprostituoitu Nagisan (Reiko Mori) neuvoista ei ole paljoa hyötyä.
