Maa: Japani, Ranska
Genre: Metaelokuva, draama
Ohjaus: Abbas Kiarostami
Käsikirjoitus: Abbas Kiarostami
Kuvaus: Katsumi Yanagishima
Leikkaus: Bahman Kiarostami
Näyttelijät: Rin Takanashi, Tadashi Okuno, Ryô Kase, Reiko Mori, Kaneko Kubota, Mihoko Suzuki
Akiko (Rin Takanashi) on nuori nainen, joka yliopisto-opintojensa rahoittamiseksi työskentelee poikaystävänsä Noriakin (Ryô Kase) tietämättä prostituoituna. Tilanne on elokuvan alkaessa jatkunut jo pidemmän aikaa. Akiko lähetetään yleensä baareista asiakkaiden koteihin tekemään työnsä. Hän ei ole uskaltanut kertoa asiasta Noriakille, joka on jo aavistanut jotain ja seuraa Akikoa pakkomielteisesti, esimerkiksi soittelemalla varmistuspuheluita.
Akikon motivaatiota ei kerrota: toisaalta hän tuntuu olevan haluton lähtemään varmasta parisuhteesta, toisaalta hän tuntuu pelkäävän Noriakin reaktiota ja hieman miestä itseäänkin. Eikä suotta, kuten elokuva tulee osoittamaan. Parittaja Hiroshin (Denden) ja ystävän ja kanssaprostituoitu Nagisan (Reiko Mori) neuvoista ei ole paljoa hyötyä.
Hiroshi tilaa taksin ja lähettää Akikon keikalle suuresti arvostamansa miehen luokse. Tämä mies on 80-vuotias, arvokkaanoloinen ja hieman höppänä vanhus Takashi Watanabe (Tadashi Okuno), kirjailija ja entinen yliopistoprofessori sekä leskimies. Perillä Akiko huomaa, ettei hellämielinen vanhus haluakaan seksiä vaan yksinkertaisesti seuraa hieman romanttisissa merkeissä. Väsynyt Akiko nukahtaa vanhan miehen sänkyyn. Seuraavana päivänä pappa-Watanabe kuljettaa Akikon yliopistolle, jossa vastaan tulee hurjistunut Noriaki. Tästä seuraa muutama valkoinen valhe, joita katsojakaan ei välttämättä aluksi noteeraa, mutta jotka kasautuvat elokuvan edetessä lopulta hirmuiseksi mylläkäksi.
Like Someone in Love käsittelee moraalin ja totuuden harmaita alueita. Jokainen henkilö valehtelee jollekin toiselle. Akiko ei valehtele ainoastaan Noriakille, vaan välttelee ammattinsa häpeällisyyden tähden myös kohtaamasta silmästä silmään isoäitiään (Kaneko Kubota), jonka jättää elokuvan emotionaalisimmassa ja rohkeimmassa kohtauksessa odottamaan juna-asemalle lapsenlastaan. Akiko katsoo kyynelsilmin isoäitiään asema-aukiota kiertävän taksin ikkunan takaa. Akiko valehtelee myös Watanabe-herralle esittämällä olevansa hänen sanomisistaan kiinnostunut ja herättää vanhassa miehessä perusteettomia tunteita. Watanabe valehtelee pieniä valkoisia valheita Akikolle, Noriakille sekä osin itselleenkin. Noriaki valehtelee tietämättään itselleen siitä mikä on Akikon kannalta parasta. Kaikki tämä yltiöpäinen huijaaminen johtuu halusta olla satuttamatta toisia ja päätyy paradoksaalisesti juuri siihen mitä on alunperin haluttu välttää.
Kaiken tämän taustalla värjöttää Tokion suurkaupunki, joka pimeän aikaan on täynnä neonvaloja ja ihmisten siluetteja ja päivällä henkii harmaata näkymättömyyttä ja omakotitalojen ja rivitalojen keskiluokkaisuutta. Kuten henkilönsäkin, Tokio näyttää aivan toiselta eri valaistuksessa. Kaupungin luonnetta ja läsnäoloa ei mitenkään alleviivata kuvailemalla maisemia, vaan kamera pysyy tiukasti hahmoissa, ja kaupunki jää taustalle.
Siitä huolimatta Like Someone in Love on yksi hienoimpia Tokio-elokuvia, joita allekirjoittaneella on ollut ilo todistaa. Lopputulos on visuaalisesti erittäin miellyttävä. Erityisesti ohjaajalle tyypillinen autokohtaus, jossa Tokion rakennukset heijastuvat ikkunan lävitse kuulokkeilla puhelinviestejään taksin takapenkillä kuuntelevan Akikon kasvoille on tallennettu visuaalisesti huikaisevan kauniisti pitkillä otoilla. Kuvaajana toimii Katsumi Yanagishima, jonka töihin kuuluvat niin lukuisat Takeshi Kitanon elokuvat kuin kulttisuosikki Battle Royalekin.
On aika puhua ohjaajasta. Abbas Kiarostamin edellisen elokuvan, Certified Copyn, aikana annetuista haastatteluista vedettiin johtopäätöksiä, että Kiarostami olisi sovinisti. Hän kun meni möläyttämään hirveyksiä kuten: naisilla ja miehillä on erilaiset päämäärät ja mielihyvän lähteet elämässä (tarkalleen sanoen naisilla rakkaus, miehillä työ). Ottamatta sen kummemmin kantaa siihen mikä on sovinistista tässä lausunnossa ja mikä ei, on kuitenkin muistutettava, että Kiarostamin (joka on ollut aina myös suuri naisten ohjaaja ja ymmärtäjä) lausunto on kaksisuuntainen. Se ei tarkoita, että ”nainen ei voi haluta samoja asioita tai pystyä samoihin asioihin kuin mies”, vaan että ”nainen saa suuremman ilon toisista asioista kuin mies”. Se tarkoittaa myös, että ”mies saa suuremman ilon toisista asioista kuin nainen”. Itse kokisin toteamuksen siitä, että miehen on vaikeampaa saada täyttymystä rakkaudesta raskauttavaksi juuri miesten kannalta, ei naisten.
Like Someone in Lovessa hahmojen ongelma ei ole se, että nainen ei tajuaisi tarttua oikeaan rakkauteen. Ongelma on se, että miehet sanelevat nuoren naisen elämässä sen mitä hänen pitäisi haluta ja luulevat rakastavansa häntä, vaikka eivät rakasta. Mieshahmojen ongelma on tukeutuminen patriarkaalisuuteen, on kyseessä leppoisa isoisähahmo tai silmittömän mustasukkaisesti käyttäytyvä nuori idiootti. Näistä erityisesti jälkimmäinen haluaisi alistaa naisen oman ikeensä alle ja seuraa maanisesti tätä paikasta toiseen, ympäri valtavaa Tokiota.
Watanabe vuorostaan yrittää elää omaa nuoruuttaan nuoren naisen välityksellä ja seuraa tätä kuin uskollinen koira, tietämättä todennäköisesti itsekään mihin juttu tulee päätymään. Nuori mies taas sekoittaa uskollisuuden ja yhdessäpysyminen pakkomielteisyyteen ja mustasukkaisuuteen. Ainoa puhtaasti rakkaudesta syntyvä teko elokuvassa on Akikon yritys suojella isoäitiään ammatiltaan, ja tämäkin yritys on helppo sotkea tunnekylmyyteen, koska se perustuu ennen kaikkea totuuden välttämiseen ja vanhan naisen näennäiseen hylkäämiseen kylmille Tokion kaduille. Akikon heikkous onkin halu tukeutua toisiin, itsenäisyyden ja omaehtoisuuden välttäminen.
Elokuva tekee oikean havainnon siitä, että valheiden myötä ihmiset joutuvat adoptoimaan itselleen toisenlaiset persoonat, jotka vastaavat valheita. He toisin sanoen muuttuvat toisiksi, mutta varsin eri tavalla kuin sisarteos Certified Copyn henkilöt, joiden muutos tapahtuu elokuvan oman muodon kautta taideteoksena ja on metafyysisempää laatua. Kun Certified Copy kysyy katsojalta aitouden ja identiteetin merkitystä omassa elämässä laajimmilla mahdollisilla tavoilla, abstraktisti, Like Someone in Love käsittelee identiteetin ja todellisuuden ongelmaa arjessa.
Tämä ei tietysti tarkoita, etteikö elokuvassa olisi metatasoja. Niistä selkein on Akikon ja Watanaben keskustelu japanilaisesta taiteesta ja ennen kaikkea vesivärimaalari Chiyoji Yazakin maalauksesta Papukaijan koulutus, jonka Watanabe sanoo olevan ”maalaus, jossa japanilainen taide pääsi omille jaloilleen”. Akiko vastaa maalauksessa olevien papukaijan ja naisen roolien olevan hänen mielessään vastakkaiset: näyttää siltä kuin papukaija yrittäisi opettaa naista puhumaan, eikä toisinpäin. Akiko myös toteaa itse olevansa paitsi hieman miehen lesken näköinen, myös maalauksen naisen näköinen. Olemme sitä mitä haluamme toisten meidän olevan.
Tämä on selkein viittaus Kiarostamin omaan taiteeseen. Kyseessä on käytännöllisesti katsoen maanpaossa elävä elokuvantekijä, jonka elokuvista länsimaalaiset kriitikot pyrkivät löytämään jälkiä ranskalaisesta uudesta aallosta ja 60-luvun italialaisen elokuvan mestareista, vaikka kyse on vähintäänkin yhtä paljon islamilaisesta filosofiasta, persialaisesta runoudesta ja Kiarostamista itsestään. Sen lisäksi ”papukaijaa matkiva nainen” nostaa esille elokuvan teeman valheen ja totuuden yhteiselosta (ei toista ilman toista) – ja yhdistää sen myös identiteettiä ja aitoutta käsittelevään Certified Copyyn. Kuvaavaa on, että maalaus Watanaben seinällä on tietysti jäljennös, ei aito maalaus…
Älykkäästi Kiarostami ei väitä valheen olevan yksiselitteisesti pelkkä totuuden vastakohta, vaan muistuttaa myös siitä, että valhetta toistelemalla siitä ennen pitkää tulee totuus. Watanabe väittää olevansa Akikon isoisä, ja oikean isoisän olematta läsnä (ja Watanaben ottaessa itselleen isoisällisiä tehtäviä, kuten kouluun kuljettaminen ja neuvojen antaminen), myös katsoja haluaa nähdä hänet isoisän roolissa. Noriaki käyttäytyy kuin mustasukkainen aviomies, vaikka ei tosiasiassa ole edes kihloissa Akikon kanssa. Akiko ei isoäitinsä todellisuudessa ole prostituoitu, vaan rakas lapsenlapsi. Tämä on tietysti edelleen jossain määrin totta, vaikka Akikolle itselleen valhe.
On hämmästyttävää miten Like Someone in Love saa arkkityypeistä niin todellisia muistuttamalla katsojaa niiden takana lepäävästä todenperäisyydestä. Päähenkilöt ovat hemaiseva prostituoitu, vanha viisas mies ja mustasukkainen rakastaja, mutta Kiarostami riisuu kaiken glamourin ja tympeän yksinkertaistamisen näistä hahmoista ja luo heistä yllättävät muotokuvat, jotka jäävät kummittelemaan katsojan mieleen useiksi päiviksi elokuvan rohkean lopetuksen jälkeen. Kiarostami on kehystänyt tarinansa hienosti ja tarinan lopun äkillisyydestä suuttuneet kriitikot ja katsojat eivät ole ehkä huomanneet elokuvan myös alkavan in medias res. Ihmiselämä ei sinällään ole tarina tai sovelias tarinan ainekseksi (mikä tekee esimerkiksi lukuisista elämäkertaelokuvista ongelmallisia) – tarinaksi se tulee vasta kun sen joillekin osille asetetaan kehys, ja kun niihin osiin luetaan merkityksiä. Kiarostami kehystää, mutta emme voi olla varmoja mitä kehysten sisällä on.
Katsojan tehtävä on pohtia, onko tämä kehys sitten tosi vai valhe. Onko sillä merkitystä?
