Petoa etsimässä – Laajakuvan pieni suuri isojalkakatsaus, osa III
Karvaturrin metsästys jatkuu hetkellisesti Hollywoodissa asti.
Parantavat särösoinnut
Suurten yhtiöiden tekemissä videopeleissä eri osa-alueet käyvät jatkuvaa sotaa keskenään. Voittajia ei ole kompromissien syntyessä. Usein vain osa-alueista ulkoistetuin – musiikki – kantaa teoksen alkuperäisen vision loppuun saakka.
Yuke’s imee, eli kuinka moderni vapaapainipeli voidaan pelastaa?
Vapaapainipelit ovat polkeneet paikoillaan viimeiset 15 vuotta. Miten voimme pelastua tästä ahdingosta?
Teini-iän kauhut – demonisoinnista ja sen taustoista
Ihminen pelkää sitä, mitä ei ymmärrä, ja jos aikuiset eivät ymmärrä nuorisoaan, niin hitto vie, sittenhän tehdään kauhuelokuvia, joissa nuoriso esitetään kasuaalien päähenkilöiden sijaan verenhimoisina murhaajina.
DocPoint 2014, osa 4
Moi, un noir on klassikko, jolla on tietysti oma paikkansa elokuvahistoriassa artifaktina ja maantieteellisenäkin esineenä, todisteena. Niin sanotun etnografisen elokuvan saralla se on suunnannäyttäjä ja toimi myös lähtölaukauksena afrikkalaisen elokuvakulttuurin kehitykselle tulevina vuosikymmeninä. Sen henkinen vaikutus on nähtävissä esimerkiksi Djibril Diop Mambétyn erinomaisessa maagisen realismin merkkiteoksessa Touki bouki (1971).
Hotel (2004)
Cannesin elokuvafestivaaleilla 2004 ensiesityksensä saanut Hotel on itävaltalaisen ohjaajan Jessica Hausnerin toinen kokopitkä ohjaustyö. Kyseessä on Michael Haneken elokuvia hyvin vahvasti muistuttava psykologinen trilleri ilman trillerille ominaisia piirteitä. Se kertoo nuoresta naisesta, Irenesta (Franziska Weisz), joka saa uuden työn hotellin vastaanottovirkailijana. Aluksi miellyttävältä vaikuttava työ saa päivä päivältä yhä epämääräisempiä piirteitä. Muut hotellin työntekijät tuntuvat suhtautuvan varautuneesti ja epäillen Irenea kohtaan. Pomo korostaa päivittäin kuinka tärkeää on pitää kellarin ovet lukittuina, työkaveri Petra (Birgit Minichmayr) pyytää jatkuvasti Irenea tekemään hänen työvuoronsa antamatta kuitenkaan vastapalveluksia tai edes kiitosta. Pian Irenelle selviää, että edellinen vastaanottovirkailija on kadonnut jälkiä jättämättä. Ainoastaan räikeän punaiset silmälasit ovat jääneet jälkeen – ovatko ne sitten unohtuneet vai jätetty tarkoituksella, sitä meille ei kerrota. Työntekijöiden keskuudessa liikkuu urbaanilegenda poltetusta noidasta, joka kummittelee hotellin vieressä sijaitsevassa metsässä. Onko Irenen edeltäjän katoamisella ja noitahuhuilla jokin yhteys? Vai onko hotellin epäilyttävä työväki syynä nuoren naisen mystiselle katoamiselle?