Yksi yleisimmistä kritiikeistä epätavanomaisia elokuvia kohtaan on se, että teos on epätasainen; siis että sen tietyt osa-alueet eivät muodosta yhdessä jonkinlaista hallittua kokonaisuutta, jossa jokainen osa tukee toistaan aukottomasti. Väite on omituinen ja virheellinen, koska se on niin formalistinen ja perustuu katsojan tottumukseen eikä loogisesti perusteltavissa olevaan selitykseen. Se olettaa, että kerrontaan keskittyvällä elokuvalla on oltava jokin tietty muoto ja siihen muotoon olennaisesti kuuluvien tiettyjen kerronnallisten piirteiden on yksinkertaisesti täytyttävä, jotta elokuva olisi nautittava. Se siis tuuppaa sivuun kokeellisen elokuvan vaikutuksen, kulttuuriset erot ja sen, että elokuva on ensisijaisesti visuaalinen media, jolla on lupa kokeilla, sen sijaan että sen tulisi täyttää jotain iänikuisia tarinankerronnallisia vaatimuksia.