Rambo: Last Blood (2019)
Aaa... John Rambo!
Need a new search?
If you didn't find what you were looking for, try a new search!
Murharyhmä (1991)
Tuoteseloste voisi kuulua näin: David Mametin ohjaama ja käsikirjoittama Murharyhmä (1991) on miehinen tarina vähemmistökokemuksesta nykypäivän Amerikassa ja ihmisluonnon taipumuksesta käpertyä sisäänpäin rasituksen alla.
The Grand Budapest Hotel (2014)
Jälleen kerran nähdessään Wes Andersonin uusimman elokuvan The Grand Budapest Hotellin voi todeta katsovansa ehtaa Wes Anderson -elokuvaa; kenenkään toisen elokuva se ei voisi missään tapauksessa olla, siitä olen melkein varma, ja se näkyy kaikessa siinä. Episodimainen rakenne on tyypillistä Wes Andersonin filmeille. Samoin kuin Steve Zissoun vedenalaisessa maailmassa (2004), jossa jaksot jaetaan keltaisilla fonteilla eri tapahtumapaikkoihin tai -aikoihin, niin myös The Grand Budapest Hotellissa jaetaan elokuva osiin tyylitellysti kuvan päälle ilmestyvällä teksteillä. The Grand Budapest Hotel sijoittuu fiktiiviseen Zubrowkan alppikaupunkiin harmaine vuoristomaisemineen, saksalaisen ekspressionismista muistuttavine siluettimaisine kuvineen ja jatkuvina lumisateineen (jopa vankilan sisätiloissa sataa lunta). Suurin osa siitä on takauman takaumaa; tapahtumat ovat ensiksi pienen tytön muistopatsaan juurella lukemia, ja toiseksi kirjassa hotellin omistajan Mr. Mustafan (F. Murray Abraham) kertomaa tarinaa kirjailijalle (Jude Law).
Halloween III: Season of the Witch (1982)
Tommy Lee Wallacella oli unelma. Toimittuaan John Carpenterin Halloweenissa leikkaajana ja lavastajana, Carpenter ja Wallace halusivat kokeilla jotain uutta sarjan seuraavassa osassa. Lupaa ei heti tullut, vaan välissä väsättiin varsin hätäisesti Rick Rosenthalin ohjaama Halloween II. Carpenterin ja alkuperäisen Halloweenin tuottaja-käsikirjoittaja Debra Hillin käsikirjoitus ei auttanut sinänsä mukiinmenevää imitaatiota ensimmäisen osan hyveistä, ja lopputuloksena jatko-osa on ihan siedettävä muttei merkittävä slasher. Rosenthal jatkoi urallaan hyvien elokuvien turhaa jatko-osittamista esimerkiksi Hithchcockin Lintujen jatko-osalla 90-luvulla, kun taas Carpenter, Hill ja Wallace saivat viimein luvan toteuttaa alkuperäinen visionsa siitä, miten elokuvasarjan tulisi jatkua.
Showgirls (1995)
Joku on lyönyt ihmisyyden todellisuuden päin pärstääsi kysymättä lupaa, eikä se ole lohdullinen tai kohottava tunne.
Under the Silver Lake (2018)
Under the Silver Lake on tehty äkkivääristä käänteistä.
To the Wonder (2012)
Terrence Malick, tuo nykyisen edes hieman valtavirtaa liippaavan elokuvan oman tiensä kulkija ja auteur on tehtaillut jälleen uuden filmin. Tämä on sinänsä jo todella poikkeavaa ohjaajalle, joka on uransa aikana tottunut pitämään jopa vuosikymmenen taukoja teostensa välillä. Nyt vuoden 2011 Tree of Life filmin jälkeen tehtailtu To the Wonder on loppujen lopuksi yllättävänkin selkeää jatkumoa Malickin Elämän puu –eepokselle.
Pacific Rim (2013)
Spektaakkeliksi voi tätä nykyä kutsua ani harvaa kesäelokuvaa. Kaukana ovat ajat, jolloin Roland Emmerichin tehostetiimi räjäyttämässä valkoisen talon oli oikeasti tajunnanräjäyttävää. Lähimmäs tätä on viime vuosina ehkä päässyt oman massiivisuutensa alle useita kertoja tukehtunut The Dark Knight Rises, jossa oli budjettia ja lavasteita yli äyräiden, mutta tarinassa punaista lankaa sai hakea suurennuslasilla. Onneksi areenalle astelee nyt Pacific Rimin avulla Guillermo Del Toro, jonka aiemmat viihdepierut à la Hellboy ja sen jatko-osa ovat olleet genrensä parempia edustajia. Nyt mies kuitenkin räjäyttää potin nörttiviihteen saralla, sillä tässä uutukaisessa ei ole juonta nimeksikään vaan suurin osa elokuvasta pyörii jättimäisten robottien, jaegereiden, taisteluissa Tyynenmeren pohjaan ilmestyneen ulottuvuusportin kautta maapallolle päätyneiden jättihirviöiden, kaijujen, kanssa. Kaikki näiden taisteluiden välissä tuleva koostuu joko jaegereita ohjaavien pilottien valmisteluista seuraavaan otteluun tai Charlie Dayn, Ron Perlmanin ja Burn Gormanin esittämien viisaiden miesten selittelyistä liittyen joko kaiju-olentojen alkuperään tai siihen, miten ne voisi rökittää paremmin taistelussa.
Vulgar (2000)
On jopa sääli, että Vulgar on painunut unholaan. Se on vakuuttavan ahdistava elokuva.
Seconds (1966)
John Frankenheimerin ohjaama romaanisovitus Seconds (1966) on kulttikaanonin perustiili. Mikäli haluaa jatkaa tällä kelalla, sitä voi kutsua 60-luvun Videodromeksi (1983). Se on henkinen noir-elokuva, jota kiinnostaa kokeilla, onko persoona muovailuvahaa vai sittenkin kipsiä. Tarinassa avautuva salaliitto peilaa aikansa kauhukuvia, joissa teknologia on joko syy tai seuraus yhteiskunnan vinoille trendeille.