The Grapes of Wrath (1940)
Fordin filmisovitus ei tavoita Steinbeckin klassikon sydäntä: kirvelevän vahvaa proletaarista sanomaa.
Need a new search?
If you didn't find what you were looking for, try a new search!
Minding the Gap (2018)
Skeittausdokumentista vakavia teemoja tarkkanäköisesti käsitteleväksi kasvutarinaksi kehittyvä Minding the Gap on hieno ja kypsä esikoiselokuva.
The Great Wall (2017)
Zhang Yimoun Kiinan muurille sijoittuva hirviötoimintaeepos on täysin pähkähullua hölynpölyä mitä positiivisimmalla tavalla.
RoboCop (2014)
RoboCop pettää monet katsojansa. Jos olet yksi niistä, joka toivoo tältä Paul Verhoevenin elokuvan uusintaversiolta samanlaista kokemusta kuin kyseinen klassikko oli, sinun ei pitäisi katsoa sitä. Jos sen sijaan haluat nähdä pitkästä aikaa vahvasti filosofisesti latautunutta sci-fiä ja pystyt tekemään sen miettimättä jatkuvasti, ettei tämä ole yhtään alkuperäisen kaltainen, nouse penkiltäsi ja mene katsomaan elokuva. Älä ainakaan lue tätä juttua, koska aion selostaa koko kupletin puhki.
Rakkautta & Anarkiaa 2019, osa 1
Vuoden ensimmäisessä R&A-raportissa käsittelystä löytyy kadotettuja sisarsuhteita, pissaleikkejä, surullisia kukkuloita, satanismia ja satuttavan toksista maskuliinisuutta.
Grand Prix (1966)
Formulat, kuten mikään ei kunnon ylläpitämisen vuoksi harrastettu urheilu, ei perustu järkeen. Urheilun taustalla voidaan nähdä niin nationalistisia kuin yleensäkin idolisoivia käsityksiä ihmiskehosta ja ihmismielestä. Nämä aatteet ovat kuitenkin urheiluun vasta jälkikäteen luettuja merkityksiä. Ne eivät tee urheilusta mitenkään järjellisesti perusteltua toimintaa. Vaikka formulakisoja seuratessa suomalainen voi tuntea ylpeyttä omaa maataan edustavan kuljettajan menestyessä, kuljettaja ei edusta vain maataan, vaan myös talliaan sekä yleistä ajatusta voittamisesta, ideoita vauhdista, liikkeestä, kunniasta. Voisi sanoa, että ennen kaikkea kuljettaja edustaa itseään, toisaalta kaikkea mitä katsojat haluavat hänessä nähdä.
Guardians of the Galaxy (2014)
Koska X-Men oli hitti, ovat tuottajat valmiita ottamaan likaisiin käsiinsä mitä tahansa sarjakuva-aiheisia käsikirjoituksia. Suurin piirtein näin keskusteltiin Kevin Smithin Jay and Silent Bob Strike Backissa vuonna 2001. Jotenkin tämä on jäänyt kummittelemaan mieleeni, koska nykypäivänä kaikki sarjikset kelpaavat filmattaviksi. Tästä oivallinen esimerkki lienee tämän kesän pienimuotoinen yllättäjä Guardians of the Galaxy, jonka lähtökohdat ovat juurikin sellaiset, joista Smith vitsaili. Kyseessä ei ole kaikkien tuntema sarjakuva, jossa olisi iso vihreä hirviö, trikoissa hyppivä hämähäkkipoju tai mutanteista koostuva superjengi.
The Mousse and the Pinky (1984)
Aasia alkoi kiinnostaa amerikkalaista valtavirtaelokuvaa 80-luvun alkupuolella. Pienet kung fu –elokuvia näyttävät teatterit olivat nousseet etenkin vähemmistöjen suosioon, joten Hollywood-studiot alkoivat sisällyttää elokuviinsa enemmän aasialaisia näyttelijöitä sidekick-rooleihin joko kohkaavina hassuttelijoina tai mielipuolisina taistelukoneina. Nykyisin suuren suosion saavuttaneet tähdet, kuten Jackie Chan, kävivät pienissä sivuosarooleissa jo ennen varsinaista supertähteyttään Hongkongissa. Myös yksi Hongkongin kaikkien aikojen suosituimmista näyttelijöistä, Chow Yun-fat, yritti läpimurtoaan Hollywoodissa jo reilusti ennen yhteistyötään John Woon kanssa, josta hänet parhaiten muistetaan.
Piin elämä (2012)
Yann Martelin kirja Piin elämä teki minuun aikanaan suuren vaikutuksen. Opus tarttui mukaan bangkokilaisesta kirjakaupasta ollessani rundaamassa Kaakkois-Aasiassa ja kirjan ekumeeninen tematiikka kolahti jotenkin erityisellä tavalla herännäiskristillisissä piireissä varttuneen miehen kuljeskellessa oranssikaapuisten buddhalaismunkkien kansoittamilla kaduilla. Juuri tuolloin olin herännyt pohtimaan eri uskontojen pohjimmaista samankaltaisuutta ja päähenkilö Pii Patelin kolmiyhteys - hindulaisuus, kristinusko ja islam - yläkertaan tuntui mielenkiintoiselta ajatustavalta. Nuoren intialaispojan sielusta kilpailevien brahminin, piispan ja imaamin tiukatessa Piiltä, mitä uskontoa hän haluaa tunnustaa, hän vastaa hämmentyneenä vain haluavansa palvella Jumalaa. Niinpä - miksi kenenkään pitäisi valita yksi nimenomainen uskonto jota seurata, semminkin kun fundamentalistinen tapa uskoa tuntuu aina johtavan veren ja kyynelten vuodatukseen?
Maps to the Stars (2014)
Maps to the Starsilla David Cronenberg on onnistunut ohjaamaan oudon ja kylmän elokuvan, vaikka aiheen puolesta kaikki siinä – nimellisesti Hollywoodiin sijoittuvassa satiirissa – on nähtyä ja vielä tylymmin yllätyksetöntä.