Kategoria:

Työtä merellä, maalla – Vittorio De Setan lyhytdokumentit

Valitettavasti elokuvan historiaa tarkastellaan usein kovin suppeasti ja monotonisesti, raa’asti kanonisoiden ja länsimaalaisesta, virallisesti hyväksytystä ja muka-korrektista vinkkelistä. Tällöin unohtuu erittäin merkittäviä, ilmaisuvoimaltaan rikkaita ohjaajia. Kanonisoidun aseman sijasta nämä henkilöt jäävät ikään kuin sivuhuomautuksiksi, joista vain harva kuulee ja jotka vielä harvempi oppii tuntemaan.

Kaanoneissa huonoin puoli, erityisesti elokuvan puolella, onkin niiden paikalleen jähmettyminen. Usein kaanonit eivät uusiudu edes osittain ajan tarpeita varten, vaan itsepäisesti korostavat kaupallisen elokuvan kuuden tai seitsemän ensimmäisen vuosikymmenen saavutuksia seuraavien ylitse järkähtämättömällä ankaruudella. Mikään elokuva ei voi ainakaan seuraavaan pariin kymmeneen vuoteen olla parempi Sight and Soundin äänestyksessä, kuin Citizen Kane tai Vertigo tai muut vakituiset top kympissä seilaavat perusteokset. Citizen Kanenkin vaihtuminen jälkimmäiseen ykkössijalla kesti puoli vuosisataa. Edes mikään aikalaiselokuva ei voi tulla niin merkittäväksi.

Julkaistu: Kirjoittaja: Mikko Lamberg
Kategoria:

Halvan animen nostalgia

Monet varhaisista elokuvasuosikeista jäävät pakkomielteisesti katsojan mieleen ja nostavat itsensä korkeuksiin, joihin muut eivät välttämättä ikinä voi päästä. Usein katsojan ensimmäiset kokemukset lajityypistä voivat jäädä mittariksi kaikelle sille, mitä tulee näkemään myöhemmin. Lapsena nähdyille elokuville on oma paikkansa, mutta kultaako aika muistot?

Yksi ensimmäisistä omista elokuvistani oli Rai Luolapoika 3. Rai Luolapoika oli alunperin 1971 valmistunut japanilainen 22 osainen animesarja, joka on suomalaisille, 80-luvun lapsille tuttu lähinnä Omaxin 1988-1990 julkaisemana kuusiosaisena piirroselokuvasarjana.

Julkaistu: Kirjoittaja: Jouni Heinonen
Kategoria:

Donald Richie 1924–2013

Yksi merkittävimmistä aasialaisen, ennen kaikkea japanilaisen elokuvan viestinviejistä länsimaissa on kuollut. Toimittaja, kirjailija, kriitikko ja kokeellisen elokuvan ohjaaja Donald Richie, menehtyi eilen Tokiossa, 88 vuoden iässä. Asiasta kertoi ensimmäisenä Japan Times, jonne Richie kirjoitti elokuvakolumnia 1950-luvulta aina viime vuosille asti.

Ohiossa syntynyt ja toisessa maailmansodassa palvellut Richie muutti Japaniin ensimmäisen kerran vuonna 1947, jolloin hän toimi toimittajana ja elokuvakriitikkona Pacific Stars and Stripes -lehdessä. 1950-luvun vaihteessa muutamaksi vuodeksi opiskeluja varten takaisin Yhdysvaltoihin muuttanut Richie vietti suurimman osan loppuelämästään Japanissa. Paitsi että Richie oli lumoutunut maan kulttuurista, hän koki Japanin olleen 50-luvulla vapaamielisempi kuin Yhdysvallat, erityisesti seksuaalisia vähemmistöjä kohtaan. Richie itse oli avoimesti biseksuaali. Lopun elämänsä Richie vietti pääsääntöisesti Japanissa. 1970–80-luvuilla hän toimi maailman johtavan nykytaiteen museon, New Yorkin Museum of Modern Artin, elokuvakuraattorina.

Julkaistu: Kirjoittaja: Mikko Lamberg
Kategoria:

Psykologinen fantasia

Tarkoitan määritelmällä niitä elokuvia, jotka eivät pidä välttämättä sisällään mitään yliluonnollista, mutta jossa näitä selittämättömiä asioita voi tapahtua, etenkin roolihahmon pään sisällä, tämän kuitenkaan vaatimatta trillerin tai kauhun aineksia.

Julkaistu: Kirjoittaja: Jouni Heinonen
Kategoria:

Eurooppalainen animaatioelokuva

Animaatioelokuva on saanut laajemmin jalansijaa vakavasti otettavana taiteena vasta tällä vuosituhannella. Varhainen Disney-tuotanto on saanut nauttia yksinoikeudella laadukkaan animaatioelokuvan leimasta, ja vaikka myöhäistä heräämistä japanilaiseen animeen on seurannut kiinnostusta ja arvostusta myös oman maanosamme osaamiseen, se pysyttelee edelleen marginaalissa. Se on väliinputoaja kahden suurteollisuuden keskellä.

Etenkin ranskalaisella animaatiolla olisi tällä hetkellä oiva rako ponkaista suuremmaksi käsitteeksi. Pitkästä animaatioperinteestään huolimatta se ei ole koskaan ollut näin otollisessa asemassa, ja kunhan ranskalaiset pitävät animaation omansa näköisenä, äitymättä itäblokkilaiseen perfektionismiin, l’animation francaise voisi olla se lähitulevaisuuden isompi juttu. Tietä ovat raivanneet viimeisen viidentoista vuoden aikana ennen kaikkea Michel Ocelotin Kirikou ja Paha Noita, Marjane Satrapin Persepolis, sekä Sylvain Chometin Bellevillen kolmoset ja Illusionisti.

Julkaistu: Kirjoittaja: Jouni Heinonen