Hyvästi Afrikan dokumenttielokuvantekijät ovat ehkä ymmärtäen tai vahingossa tai puolivahingossa – mutta ennen muuta hartaalla paneutumisella aiheeseensa – tulleet maalanneeksi ajalla kameransa tallennustilaan, kameransa muistiin, joka on peili, eräitä merkittäviä asioita ylitse aiheensa.
Siluettimaiset kuvat vuoresta merenrannalla pudoten aaltoihin, meren alati jylläävä kuohu ja pauhke, kyläpahasen olemassaolo ja kaikki sen tarjoamat paheet tuolla jossain kaukana... Tähän eristysmäiseen ja avaraan miljööseen Emilio Fernández sijoittaa kolmiodraamansa.
Helsinki Cine Aasia -raporttimme toisessa osassa mukana ovat esimerkiksi taiwanilainen wuxia-klassikko, vietnamilainen scifi-elokuva ja eteläkorealainen mielenhäiriökuvaus.
Olimme jo kolmatta kertaa tutustumassa Helsinki Cine Aasian tarjontaan. Tässä ensimmäisessä osassa on tarjolla niin eteläkorealaista vakoiluelokuvaa, filippiiniläistä kasvukertomusta kuin uutta kiinalaista rikoselokuvaa.
Sandran kamppailu ei ole luokkasotaa, vaan luokallisten sotaa oikeuksiensa puolesta, oikeuksien joita ei ole olemassa.
Seniori Martin Scorsese oli itselleni, kuten luulen sen olleen monelle toisellekin 90-luvulla syntyneelle nykyiselle filmivillelle, erityisen tärkeä henkilö elokuvaharrastuksen alussa Aki Kaurismäen, Sergio Leonen ja Quentin Tarantinon ohella. Näistä vain kaksi ovat pysyneet elossa.
Onko Donnie Darko yhtä hyvä leffa, kun muistelin sen olevan? Onko se enää ”vaikuttava”?
Yksikään leffafestari ei ole leffafestari ilman hyperlinkkielokuvaa - tiedätte kyllä, mitä tarkoitan; elokuvaa, jossa ihmiskohtalot törmäävät mullistavin seurauksin joko paikan tai teeman yhdistäminä. Paikka on näistä yleensä vaikeampi vaihtoehto, mutta teema tuo elokuvaan naurettavat määrät imelyyttä, kun useat hahmot pakotetaan kohtaamaan vaikka rasismia toinen toistaan melodramaattisemmissa yhteyksissä Paul Haggisin siirappipieru Crashin tapaan. Tämän vuoden Cinéssä tätä kyseenalaista pestiä edusti ainakin dokkareistaan paremmin tunnetun Claire Simonin Gare du Nord, jossa ihmisiä yhdistävänä tapahtumapaikkana toimii - kuten nimestä saattaa arvata - yksi Ranskan tunnetuimmista rautatieasemista. Kyseessä on fiktioelokuva, mutta festareilla saattoi nähdä myös Simonin dokumentin samasta asemasta, Human Geographyn. Valitettavasti oma sietokykyni yhden ihmisen juna-asemafetissiä kohtaan rajoittui tänä vuonna vain yhteen elokuvaan.
