Donnie Darko (2001)
Onko Donnie Darko yhtä hyvä leffa, kun muistelin sen olevan? Onko se enää ”vaikuttava”?
Onko Donnie Darko yhtä hyvä leffa, kun muistelin sen olevan? Onko se enää ”vaikuttava”?
On jopa sääli, että Vulgar on painunut unholaan. Se on vakuuttavan ahdistava elokuva.
Jokainen tuntee varmasti vähintään nimikkohahmon takia John McTiernanin Predatorin vuodelta 1987. Arnold Schwarzenegger ja erinäiset macho-kumppanit taistelevat häiveasulla varustautunutta ulkoavaruudesta saapunutta metsästäjää vastaan viidakossa. En koskaan ole ymmärtänyt elokuvan viehätystä. Toimintaelokuvana se on usein vähän tylsä, eikä näkymättömän saalistajan uhka tunnu erityisen jännittävältä. Suurimpana asiana mieleeni on kuitenkin jäänyt tapa, millä se esittää henkilöhahmonsa. Uskoin pitkään, että kyseessä on vain perinteistä, tylsää macho-erotiikkaa, mutta ajateltuani tätä yhä enemmän, olen tullut yhteen, mahdollisesti täysin pähkähulluun loppupäätelmään: Predator on 80-luvun paras epäonnistunut ultra-feministinen toimintaelokuva.
Girls-sarjan luojana paremmin tunnetun Lena Dunhamin ohjaustyö Tiny Furniture kertoo ohjaajan itsensä esittämästä Aurasta, joka palaa opiskelujensa jälkeen kotiin taiteilijaäitinsä luokse potemaan aikuiseksi kasvamisen kriisiä. Nuoren naisen identiteettiongelmat ja tylsistyminen rikkaassa perheessä ja taidepiireissä ovat parodiaa ohjaajan itsensä elämästä ja piireistä, joissa hän liikkuu. Dunhamin perhettä jopa esittävät hänen oma äitinsä ja siskonsa.
Fantasiaa, yliluonnollista romanssia ja dystopiaa. Spefi-henkisiä young adult -filmatisointeja tipahtelee elokuvateattereihin puuduttavalla tahdilla. Uutta hittisarjaa etsiessään ne kuluttavat trendejä puhki pikatahtia, mutta eräs tekijä elokuvissa vaikuttaa pysyvän samana: päähenkilöt tuntuvat yksi toisensa jälkeen syntyneen erityisasemaan, joka erottaa heidät massasta ja nostaa heidät jopa maailman pelastajiksi.
Lens Politica -ennakossa Is the Man Who Is Tall Happy?, Red Army, Tomorrow We Disappear ja 69: Love Sex Senior
Aika on fyysikoiden mukaan suhteellista ja subjektiivista. Aika voi siis kulua eri tahdissa eri ihmisille. Kulttuurintutkijat sen sijaan vakuuttavat, että sama ajatus pätee myös henkilöiden kokemuksiin. Aika tuntuu matelevan esimerkiksi silloin, kun on arvannut 170-minuuttisen elokuvan kaiken sisällön ensimmäisen tunnin aikana kohdilleen.
Koominen Robot Monster ei ole niinkään kauhuelokuva kuin elokuva kauhuista.