Kategoria:

I Am Thor (2015)

Käppähevin kuninkaisiin lukeutuvasta Jon Mikl Thorista kertova I Am Thor esittelee katsojalleen kuuttakymppiä lähestyvän muskelimiehen, joka elättelee toiveita menestyvän rock-tähden ja mediapersoonan urasta.

Julkaistu:
Kategoria:

Maps to the Stars (2014)

Maps to the Starsilla David Cronenberg on onnistunut ohjaamaan oudon ja kylmän elokuvan, vaikka aiheen puolesta kaikki siinä – nimellisesti Hollywoodiin sijoittuvassa satiirissa – on nähtyä ja vielä tylymmin yllätyksetöntä.

Julkaistu:
Kategoria:

Kauhuanimaatio

Halloweenin ratoksi olen koonnut epäonnisen kolmentoista lyhärin verran suosikkejani kauhuanimaation kieroutuneesta maailmasta. Animaatio ja kauhu on aina ollut sidoksissa toisiinsa. Etenkin tekniikkana efekteille se on ollut perinteisesti yksi kauhuelokuvien pääelementeistä. Lue lisää

Julkaistu:
Kategoria:

John Wick (2014)

Modernin arkkitehtuurin merkkipaaluja, Suomen betoniostareita, koristavat parhaillaan julisteet, joissa kerrotaan John Wickistä yksi asia: “Don’t set him off.” Yksinkertaisen mainoskampanjan tavoitteena tuntuu olevan se, että kuluttajille tehdään selväksi, että Keanu Reevesin esittämä nimikkohahmo on “kova äijä”. Kerrankin mainoskampanja tuntuu oikeasti kuvastavan elokuvaa ainakin tarinallisen sisällön osalta, sillä jos stunttimieskaksikko David Leitchin ja Chad Stahelskin ohjaaman toimintaelokuvan juonta pitäisi jollain sanalla kuvailla, se olisi “pelkistetty”.

Julkaistu:
Kategoria:

Season Film Festival 2014

Carine Roitfeldia, Pariisin Voguen entistä päätoimittajaa voi kuvailla ikiliikkujaksi. Hän on ollut kansainvälisen huippumuodin merkittävimpiä nimiä useita vuosikymmeniä ja hän on mittavan kokoisen fanilauman jumalatar. Dokumentti Mademoiselle C seuraa Roitfeldin elämää Voguesta lähdön jälkeen, kun hän päätti perustaa oman muotilehden nimeltä CR ja millaisia kommelluksia tästä seurasi.

Julkaistu: