John Wick (2014)

---

Maa: Kiina, Kanada, Yhdysvallat
Genre: Toiminta
Ohjaus: David Leitch, Chad Stahelski
Käsikirjoitus: Derek Kolstad
Kuvaus: Jonathan Sela
Leikkaus: Elísabet Ronaldsdóttir
Sävellys: Tyler Bates, Joel J. Richard
Näyttelijät: Keanu Reeves, Michael Nyqvist, Alfie Allen, Dean Winters, Willem Dafoe, Adrianne Palicki, Lance Reddick, Ian McShane, John Leguizamo

---

Modernin arkkitehtuurin merkkipaaluja, Suomen betoniostareita, koristavat parhaillaan julisteet, joissa kerrotaan John Wickistä yksi asia: “Don’t set him off.” Yksinkertaisen mainoskampanjan tavoitteena tuntuu olevan se, että kuluttajille tehdään selväksi, että Keanu Reevesin esittämä nimikkohahmo on “kova äijä”. Kerrankin mainoskampanja tuntuu oikeasti kuvastavan elokuvaa ainakin tarinallisen sisällön osalta, sillä jos stunttimieskaksikko David Leitchin ja Chad Stahelskin ohjaaman toimintaelokuvan juonta pitäisi jollain sanalla kuvailla, se olisi “pelkistetty”.

Keanun esittämä ex-pahis asuu yksin koiransa kanssa. Eräänä päivänä venäläiset konnat murtautuvat taloon ja tappavat koiran ja vievät Keanun penik… siis auton, jolla mies tykkää vapaa-aikanaan kaahailla lentokentillä, koska se on ainoa tapa purkaa sisällä kytevää, muuten impotenttia, raivoa. Ainoa vaihtoehto aamulla hakattuna herätessä on tappaa pahikset ja kaikki, jotka ovat sattumoisin lähistöllä.

Tarina on siis jopa niin yksinkertainen, että se hämää aluksi – onko tämä oikeasti vain tätä? Lisäsisältöä tulee loppujen lopuksi hieman – Wick on entinen supersalamurhaaja, joka on osa yhteisöä, jossa maksetaan kaikki palvelukset rumilla kultadublooneilla, ja koira oli lahja hänen vaimoltaan ja blar blar – mutta se ei varsinaisesti muuta sitä, että elokuvan ytimessä on mies huutamassa pahiksille siitä, miten he tappoivat hänen koiransa. Vaikutelma lähentelee parodiaa hyvin usein, ja jos se on sellaiseksi tarkoitettu, aplodit tekijöille. Jos tätä ei haettu, on juttu silti niin simppeli, että sen vakavahkolla naamalla esitetystä hölmöydestä on vaikea olla nauttimatta kiero hymy suupielissä. Elokuvan lopetus, jossa Wick löytää jälleen elämälleen tarkoituksen, on kuitenkin jo niin kieli poskessa väännetty, että lopulta ensimmäisenä esittämäni vaikutelma lienee se oikea. Ymmärrän toki, jos joku menee samaistumaan siihen, että Liam Neesonin pitää ampua kaikki, jotka koskivat hänen kidnapattuun tyttäreensä, mutta että koiran tappaneet? Ehkä olen liian empaattinen, mutta elokuvassa näkyvän tuhon määrää on vähän vaikea moralisoida perinteisen ns. oikeuspornon kontekstissa. Tässä mielessä John Wick tuo mieleen 80-luvun ja 90-luvun taitteen vähän vähemmän hahmojensa oikeutuksista välittäneen toimintaelokuvan, jossa riitti, että Gary Daniels potkaisee suunnilleen sinnepäin, missä niitä pahiksia ehkä on.

Tämä voisi toimia varsin huonosti, jos tekijäporukassa olisi vain tämä viihdyttävän typerä käsikirjoitus eikä mitään itsetietoisuutta sen sävystä, mutta ohjaajapari on saanut elokuvaansa oikein vaikuttavan kaartin. Näköjään näyttelykursseilla aikaansa viettänyt Reeves on aina ollut hyvä tunteettomana ja eleettömänä jäbänä, joten rooli jossa ensin surraan kuollutta vaimoa ja sitten kuollutta koiraa on oikein mehukas juuri sillä tavalla, mitä hänelle voisi toivoa. Harmillista sinänsä, että elokuva itse ei tunnu tukevan Keanun roolisuoritusta, sillä taustalla soivat herkät pianosoolot vaihtuvat jossain puolivälin paikkeilla Marilyn Mansoniin. Parissa kohtaa mies saa muuten huutaa sydämensä kyllyydestä pahoille ryssille, ja silloin jotain tunteen paloa voi nähdä, joskin välillä meno saavuttaa Nicolas Cage Wicker Manissa -tasoja. Muut näyttelijät ovat myös vitsissä mukana, oli kyseessä sitten ruotsalaisella aksentilla puhuvaa venäläistä esittävä Michael Nyqvist tai omituisena kirjanpitäjänä mehusteleva Ian McShane.

Näilläkin näyttelijöillä epäonnistumisen vaara on yhä olemassa; Jos toimintaelokuvassa toiminta on huonoa ja kaikki muu hyvää, tuppaa se silti olemaan varsin märkä pieru. Voin onneksi kertoa, että tälläkin saralla John Wick onnistuu, jos ei nyt täydellisesti, niin erinomaisesti. Koreografiat ovat villejä ja yhdistävät onnistuneesti MMA-henkistä lähitaistelua Hongkong-henkiseen luotibalettiin. Keanu pyörii näennäisesti ilman stunttimiestä pahiksen kimpussa käsilukon merkeissä samalla ampuen seuraavaa moista päähän. Kuvaaja Jonathan Selan kameran otot ovat jok’ikinen pitkiä ja katkeamattomia, eikä kuva edes heilu niiden aikana. Suurin ongelma tuleekin mahdollisesti tästä, sillä vaikka visuaalisesti jälki on eittämättä komeaa, niillä haettava brutaalius ottaa hieman osumaa siitä, että veritehosteet on toteutettu lähes kauttaaltaan tietokoneella. Hieman epänormaalilta näyttävät veripöllähdykset eivät yleensä haittaisi, mutta kun niitä on elokuvassa varmaan satoja, niiden teho laantuu huomattavasti loppua kohden. Taustalla toimintakohtauksissa soi jostain Guillermo Del Toron Blade II:sen soundtrackilta napattu pomppumetalli, mikä mauttomuudestaan huolimatta oikeasti sopii epileptisesti välkkyvien klubivalojen loisteeseen.

John Wickiin on näiden asioiden johdosta lopulta vähän vaikea suhtautua. Se vetää mutkat hyvinkin suoriksi tarjoillakseen katsojalleen ihan naurettavan viihdyttävää, lähes pornografisesti esitettyä toimintaa, eikä edes halua tarjota sen lomassa mitään etäisesti syvälliseen viittaavaa. Onko tämä hyvä asia? Tavallaan olen ilahtunut siitä, että tällaisia elokuvia tehdään yhä. Jopa pornografiselle väkivallalle olemassaolonsa omistanut The Raid 2 yritti tarjoilla murhaseremonioiden ohessa jotain täysin mielenkiinnotonta melodraamatrilleriä. The Expendables -sarja pyörii pitkälti “tähtiensä” maineilla vitsailulla huonosti toteutettujen ja eritoten leikattujen toimintakohtausten rytmittämänä. John Wick tarjoilee tässä seurassa jotain vanhaa, mutta täten jotain uutta. Se on vihdoin se elokuva, jota Hollywood-toiminta on yrittänyt tehdä viimeiset viisi vuotta. Jos esimerkiksi Nicolas Winding-Refnin Drive oli 70-luvun kaahailutunnelmoinnin modernisointi, voisi John Wickiä kutsua 80-luvun lopun toimintaelokuvan modernisoinniksi. Jos ei muuta, se ainakin toimii erittäin virkistävänä piristysruiskeena kaiken tämän muun kuonan seassa.