Kategoria:

Salvo (2013)

Tämän vuoden Espoo Cinén yksi ennakkoon mielenkiintoisimmista nimikkeistä oli Salvo. Cannesin elokuvajuhlien kriitikoiden viikolla palkintopöydän putsannut Tukholma-syndroomasta ideansa ammentava italialainen rikoselokuva jätti silti melko kylmäksi. Tarinan protagonisti ja elokuvan nimikkohenkilö Salvo (Saleh Bakri) on mafian palkkalistoilla toimiva kovan luokan ammattitappaja ja vähäpuheinen mies. Alussa paukutellaan kovaan ääneen, kun kahden eri rikollisjärjestön konnat ottavat yhteen. Tilanne päättyy tyylikkääseen takaa-ajoon, jonka seurauksena Salvo päätyy listimään kilpailevan bisneksen rikollisia. Hän ei kuitenkaan pysty päättämään erään mafioson sokean Rita-siskon (Sara Serraiocco) päiviä ja ottaa naispolon vangiksi hylättyyn tehdasrakennukseen. Salvon ja Ritan välille alkaa muodostua epätodennäköinen suhde.

Julkaistu: Kirjoittaja: Tuomas Porttila
Kategoria:

Espoo Ciné 2013 -ennakko

Tapahtumaketju lähtee liikkeelle terveystarkastuksen aikana tehdystä nöyryytyksestä ja siitä seuranneesta hyljeksimisestä. Hakkaaminen ja normiksi muodostunut rahojen keruu täyttää kazakkilasten koulupäivät maaseudulla, mutta viimeinen tippa läikähtää ja laukaisee hiljaisessa pojassa järjestelmällisen henkisen ja fyysisen harmonian tavoittelun. Kaikki koulussa opittu imeytyy tarkasti pojan mieleen, mutta oppien käyttötarkoitus alkaa muodostaa uutta suuntaa.

Julkaistu: Kirjoittaja: Jouni Heinonen
Kategoria:

Il Grido (1957)

Kun Irma (Alida Valli) saa kuulla, että hänen miehensä on kuollut Australiassa, hän palaa kertomaan asiasta Aldolle (Steve Cochran), jonka kanssa hänellä on 7-vuotias tytär Rosina (Mirna Girardi). Aldo kuvittelee, että he voivat nyt viimein elää yhdessä. Hän toivoo, että he menisivät naimisiin ja voisivat siten laillistaa tyttärensä. Seuraavana päivänä Irma kuitenkin torjuu Aldon kertoen, että hän rakastaa jotakuta toista. Aldon äiti, jonka kanssa hänellä ei ole kovin läheistä suhdetta, provosoi häntä ottamaan Irman itselleen. Aldo lähtee etsimään kaupungin sumuisilta kaduilta Irmaa ja löytää hänet viimein. Mutta kun Irma kieltäytyy jälleen, Aldon itsehillintä pettää ja hän hakkaa entisen rakkaansa kaikkien kaduilla maleksijoiden nähden. ”Now Aldo it´s really finished”, Irma vastaa, kun Aldo käskee häntä palaamaan kotiin. Aldo pakenee tyttärensä kanssa hevosvankkureilla kaupungista. Alkaa seikkailu Po-joen laakson rannoilla, kynnettyjen peltojen täyttämissä horisonteissa, joiden ylle talvi on laskeutumassa, armoa antamatta. Illuusioton tarina sodan jälkeisestä Italiasta, matkanteko vailla erityistä tarkoitusta tai päämäärää, vaellus syksyisen kylmissä maisemissa, kun ilmassa leijuu vielä sateen utua ja maantiet vuotavat hyytävää märkyyttä.

Julkaistu: Kirjoittaja: Joonas Nykänen
Kategoria:

The Tree (2010)

Australialais-ranskalaisena yhteistyönä toteutettu, Julie Bertuccellin käsikirjoittama ja ohjaama The Tree sai alkunsa, kun ohjaaja luki Judy Pascoen romaanin Our Father Who Art in The Tree ja halusi tehdä siitä elokuvasovituksen. Tuottaja Sue Taylor omisti kirjan elokuvaoikeudet, mutta projekti oli jäissä sopivan ohjaajan puuttumisen vuoksi. Hieman yllättävän ja onnekkaankin sattuman kautta ohjaaja ja tuottaja siis löysivät toisensa ja pystyivät aloittamaan haluamansa projektin. Elokuva sai kunnian päättää vuoden 2010 Cannesin elokuvajuhlat, ja sille annettiin näytöksen jälkeen seitsemän minuuttia kestäneet seisovat aplodit.

Julkaistu: Kirjoittaja: Jyri Majuri
Kategoria:

Dracula 3D (2012)

Sanon seuraavan siksi, jos satutte ihmettelemään, että mitä se toimittaja mussuttaa. Toisin kuin kauhuelokuviin erikoistunut toimittaja Mononen, en voi sanoa ymmärtäväni kauhuelokuvan lajia. Hän, kuten moni muu kauhun rakastaja, jos olen oikein ymmärtänyt, katsoo sitä tavallaan kuten pitää, genren itsensä kautta, kohdellen sitä ymmärtäväisesti, jopa hellästi, ottaen ilon irti yksityiskohdista, pienistä variaatioista. Kauhuelokuva on hänelle se rakkaus mitä tunnemme nähdessämme vanhan koiramme juoksevan meitä pihatiellä vastaan: eipä se yllätyksiä tarjoa kuin harvoin, mutta miksi niitä pitäisi saadakaan? Tämä ei toisaalta tarkoita sitä, etteikö kauhufani voisi nauttia yllätyksistä – ne eivät vain ole välttämättömyys, jos paketti toimii.

Julkaistu: Kirjoittaja: Mikko Lamberg
Kategoria:

Moloch (1999)

Hitler on yksi maailman tunnetuimpia ja aikansa vihatuimpia ihmissaastoja. Tästä tuskin tarvitsee pitää sen suurempaa pohjustusta. Kun hänen kuolemastaankin on kulunut jo monta vuosikymmentä, nostankin esille erään faktan. Hitler pilasi täysin tarpeettomasti yhden 30-luvun suosituimmista viiksityyleistä, jota mm. koomikot Charlie Chaplin sekä Oliver Hardy suosivat. Miten viikset tai koomikot liittyvät elokuvaan, joka kertoo Hitleristä? Ainakin siten, että Aleksandr Sokurov on ujuttanut koomisia piirteitä tetralogiansa ensimmäiseen osaan, Molochiin.

Julkaistu: Kirjoittaja: Tuomas Porttila
Kategoria:

Kauhuelokuvan sisäsiittoisuudesta

“Dude, Where’s My Car? meets 28 Days Later” kehutaan Shaun of the Deadia. “Twilight meets My Bodyguard” sanovat kriitikot Let The Right One Inistä. Kauhu lienee ainoa genre, jossa mainonta, yleisö sekä kriitikot vuolaasti sopusoinnussa ylistävät ja ylläpitävät matkimisen jaloa taitoa. Ja se näyttäisi kelpaavan kaikille asianomaisille jostain syystä. Yllä mainitut elokuvat ovat malliesimerkkejä onnistuneesta aiempien elokuvien iteraatioista, sillä ne tuovat jotain uutta aiempien versiointien tarjontaan, oli se sitten huumoria tai lapsista kertovaa ihmissuhdetragediaa. Valitettavasti tämä otanta ei edusta edes prosenttia kauhugenren tarjonnasta. Suurin osa, ja oikeastaan koko kauhuelokuvan historia, on täynnä enemmän tai vähemmän onnistuneita matkimisketjuja ja sisäsiittoisia sukupuita. Kauhuelokuvien kronologia tuntuu aivan liian usein lopulta päätyvän joko tarinan, visuaalisen annin tai narratiivin rakenteen puolesta F.W. Murnaun Nosferatuun tai Robert Wienen The Cabinet of Dr. Caligariin.

Julkaistu: Kirjoittaja: Miikka Kaitila