Season Film Festival 2013
Ensimmäiseltä Season Film Festivalilta valitsimme seuraavat elokuvat raporttiimme: Our Children, Paradise: Faith, The Invisible War, Nina.
Werckmeister Harmonies (2000)
Surrealismi on leima, jonka lyövät taideteoksiin ihmiset, jotka eivät jaksa yrittää ymmärtää niitä.
Työtä merellä, maalla – Vittorio De Setan lyhytdokumentit
Valitettavasti elokuvan historiaa tarkastellaan usein kovin suppeasti ja monotonisesti, raa’asti kanonisoiden ja länsimaalaisesta, virallisesti hyväksytystä ja muka-korrektista vinkkelistä. Tällöin unohtuu erittäin merkittäviä, ilmaisuvoimaltaan rikkaita ohjaajia. Kanonisoidun aseman sijasta nämä henkilöt jäävät ikään kuin sivuhuomautuksiksi, joista vain harva kuulee ja jotka vielä harvempi oppii tuntemaan.
Kaanoneissa huonoin puoli, erityisesti elokuvan puolella, onkin niiden paikalleen jähmettyminen. Usein kaanonit eivät uusiudu edes osittain ajan tarpeita varten, vaan itsepäisesti korostavat kaupallisen elokuvan kuuden tai seitsemän ensimmäisen vuosikymmenen saavutuksia seuraavien ylitse järkähtämättömällä ankaruudella. Mikään elokuva ei voi ainakaan seuraavaan pariin kymmeneen vuoteen olla parempi Sight and Soundin äänestyksessä, kuin Citizen Kane tai Vertigo tai muut vakituiset top kympissä seilaavat perusteokset. Citizen Kanenkin vaihtuminen jälkimmäiseen ykkössijalla kesti puoli vuosisataa. Edes mikään aikalaiselokuva ei voi tulla niin merkittäväksi.
Shoeshine (1946)
Eletään sodan jälkeistä aikaa. Italian kaupungit ovat pommitusten jälkeisiä, köyhyyttä on kaikkialla. Kaksi poikaa elää lapsuuttaan tässä tuhon jälkeisessä maailmassa, jossakin Rooman syrjäseuduilla lapsuutensa suojellessa heitä vielä ulkomaailman tomuilta ja aikuisten maailman hyytäviltä turmiolta. Heidän elämänsä ei ole materiaalisilla rikkauksilla kyllästettyä. Toinen heistä on sitä paitsi orpo, ja toinen tuntuu olevan liian viaton tähän hulluun maailmaan.
The Bride Wore Black (1968)
On kahden onnellisen, lapsesta asti toisensa tunteneen ihmisen hääpäivä. Heidän astellessaan alas kirkon portaita, juuri vihittyinä ja avioelämä edessään, mies saa äkisti surmansa jostain kaukaisuudesta kantautuvasta luodista. Tämä tapahtuma luo pohjan François Truffaut’n vuonna 1968 ensi-iltansa saaneelle elokuvalle, jossa vain kostolla on merkitystä.
Vihaan elokuvaa, rakastan elokuvaa
Vihaan kanonisointia. Se sumentaa omakohtaisen ajattelun ja sysää yksilön massamielipiteiden nyökyttelijäksi.
Psykologinen fantasia
Tarkoitan määritelmällä niitä elokuvia, jotka eivät pidä välttämättä sisällään mitään yliluonnollista, mutta jossa näitä selittämättömiä asioita voi tapahtua, etenkin roolihahmon pään sisällä, tämän kuitenkaan vaatimatta trillerin tai kauhun aineksia.
DocPoint 2013, osa 2
Work Hard – Play Hard; Leviathan; Winter, Go Away!, Fortress ja erikoisnäytökset Mario Ruspolin ja Rose Lowderin elokuvista.