Lens Politica 2014 -ennakko
Lens Politica -ennakossa Is the Man Who Is Tall Happy?, Red Army, Tomorrow We Disappear ja 69: Love Sex Senior
Lens Politica -ennakossa Is the Man Who Is Tall Happy?, Red Army, Tomorrow We Disappear ja 69: Love Sex Senior
Aika on fyysikoiden mukaan suhteellista ja subjektiivista. Aika voi siis kulua eri tahdissa eri ihmisille. Kulttuurintutkijat sen sijaan vakuuttavat, että sama ajatus pätee myös henkilöiden kokemuksiin. Aika tuntuu matelevan esimerkiksi silloin, kun on arvannut 170-minuuttisen elokuvan kaiken sisällön ensimmäisen tunnin aikana kohdilleen.
Halloweenin ratoksi olen koonnut epäonnisen kolmentoista lyhärin verran suosikkejani kauhuanimaation [...]
White Bird in a Blizzard perustuu Laura Kasischken romaaniin. Kyseessä oleva Gregg Arakin uutukainen jakaa mielipiteeni kahtia juurikin tästä syystä. Tavallaan pidän elokuvasta, toisaalta en. Ohjaajalle tyypilliset perusasiat ovat havaittavissa, mutta huomaan kuitenkin, ettei Araki ole itse ollut vastuussa täysin elokuvan tarinasta – tämä on havaittavissa dialogista ja juonenkuljetuksesta noin ylipäätään.
Modernin arkkitehtuurin merkkipaaluja, Suomen betoniostareita, koristavat parhaillaan julisteet, joissa kerrotaan John Wickistä yksi asia: “Don’t set him off.” Yksinkertaisen mainoskampanjan tavoitteena tuntuu olevan se, että kuluttajille tehdään selväksi, että Keanu Reevesin esittämä nimikkohahmo on “kova äijä”. Kerrankin mainoskampanja tuntuu oikeasti kuvastavan elokuvaa ainakin tarinallisen sisällön osalta, sillä jos stunttimieskaksikko David Leitchin ja Chad Stahelskin ohjaaman toimintaelokuvan juonta pitäisi jollain sanalla kuvailla, se olisi "pelkistetty".
Margaret Wise Brownin vuoden 1942 lastenkirjaklassikossa Pupu etsii omaa kotia jänispentu lähtee äidiltään karkuun. Äiti kuitenkin varoittaa lastaan ennen pakoa - “Jos läksit, lähden perääsi.” Vuonna 2014 J-P Valkeapää tuntuu elokuvallaan He ovat paenneet kysyvän, mitä karanneelle tapahtuu, kun äitiä ei kiinnosta?
Nuri Bilge Ceylanin reilusti yli kolmetuntinen Winter Sleep kahmaisi tänä vuonna Cannesissa Kultaisen palmun. Hyvin monien keskustelujen ehdoilla etenevä elokuva alkaa, kun sen päähenkilön, hotellinomistaja herra Aydinin, auton ikkuna rikotaan kesken ajon. Tekijäksi paljastuu hänen omistamassaan talossa asuvan perheen lapsi. Tämän myötä Aydinille alkaa selvitä, että kylässä ei pidetä hänen tavastaan puuttua muiden asioihin, mutta lopulta sysätä vastuu muiden niskoille. Ylimielisesti muihin suhtautuva Aydin joutuu tämän jälkeen kohtaamaan oikeastaan kaikki hänen elämässään läheisesti mukana olevat ihmiset ja tuntemaan, millaista on olla heidän nahoissaan, kun mies tukahduttaa heidät.
Giovanni's Island, The Homesman, Predestination, The Wonders, Short Term 12, Misunderstood