Toksinen Vertigo?
Juha Saari tutkii väittämää siitä, onko Vertigo toksisen maskuliinisuuden kuvaus.
Petoa etsimässä – Laajakuvan pieni suuri isojalkakatsaus, osa I
Kesän helteillä voi viilentää mieltään Laajakuvan isojalkakatsaussarjan aloittavan, vuosien 1927-64 jetielokuviin keskittyvän ykkösosan parissa.
Yksi Lenzi yli paheenpesän – buona notte, Umberto
Muistelussa Umberto Lenzi, 1931-2017
Tuhkaa ja timanttia (1958)
Andrzej Wajdan Tuhkaa ja timanttia on avainteos eurooppalaisen elokuvan kivijalkaklassikoiden, poliittisten draamojen ja filosofisen taiteenkin joukossa.
Kolme tekstiä kolmesta Satyajit Rayn elokuvasta
Kolme ikimuistoista Satyajit Rayn elokuvaa muistuttavat kipeästi, ettei toista hänen kaltaistaan tule. Charulata, The Music Room, The Big City.
Night Visions 2015 -ennakko: Camp on kuollut. Kauan eläköön camp!
Vuoden 2015 Night Visionsissa nähdään muun muassa Dracula, B-tehostekauhun kiintiönimi, Fulcin aaveita ja misogynistinen Keanu.
DocPoint 2014, osa 4
Moi, un noir on klassikko, jolla on tietysti oma paikkansa elokuvahistoriassa artifaktina ja maantieteellisenäkin esineenä, todisteena. Niin sanotun etnografisen elokuvan saralla se on suunnannäyttäjä ja toimi myös lähtölaukauksena afrikkalaisen elokuvakulttuurin kehitykselle tulevina vuosikymmeninä. Sen henkinen vaikutus on nähtävissä esimerkiksi Djibril Diop Mambétyn erinomaisessa maagisen realismin merkkiteoksessa Touki bouki (1971).
Työtä merellä, maalla – Vittorio De Setan lyhytdokumentit
Valitettavasti elokuvan historiaa tarkastellaan usein kovin suppeasti ja monotonisesti, raa’asti kanonisoiden ja länsimaalaisesta, virallisesti hyväksytystä ja muka-korrektista vinkkelistä. Tällöin unohtuu erittäin merkittäviä, ilmaisuvoimaltaan rikkaita ohjaajia. Kanonisoidun aseman sijasta nämä henkilöt jäävät ikään kuin sivuhuomautuksiksi, joista vain harva kuulee ja jotka vielä harvempi oppii tuntemaan.
Kaanoneissa huonoin puoli, erityisesti elokuvan puolella, onkin niiden paikalleen jähmettyminen. Usein kaanonit eivät uusiudu edes osittain ajan tarpeita varten, vaan itsepäisesti korostavat kaupallisen elokuvan kuuden tai seitsemän ensimmäisen vuosikymmenen saavutuksia seuraavien ylitse järkähtämättömällä ankaruudella. Mikään elokuva ei voi ainakaan seuraavaan pariin kymmeneen vuoteen olla parempi Sight and Soundin äänestyksessä, kuin Citizen Kane tai Vertigo tai muut vakituiset top kympissä seilaavat perusteokset. Citizen Kanenkin vaihtuminen jälkimmäiseen ykkössijalla kesti puoli vuosisataa. Edes mikään aikalaiselokuva ei voi tulla niin merkittäväksi.