Petoa etsimässä – Laajakuvan pieni suuri isojalkakatsaus, osa I
Kesän helteillä voi viilentää mieltään Laajakuvan isojalkakatsaussarjan aloittavan, vuosien 1927-64 jetielokuviin keskittyvän ykkösosan parissa.
Kesän helteillä voi viilentää mieltään Laajakuvan isojalkakatsaussarjan aloittavan, vuosien 1927-64 jetielokuviin keskittyvän ykkösosan parissa.
WHS-teatterin itsenäisyyspäivän yllätyselokuvajuhlat kokosivat kasaan varteenotettavan nipun Suomea käsitteleviä elokuvia laajalla skaalalla, jonka kirjoon mahtui niin sotatoimia, kansankomediaa, elintasoseikkailua Ruotsissa, alapäähuumorista ammentavaa findietä, valtakuntamme ykköskirjailijaa Hollywoodin silmin, ääriharvinaista vasemmistopropagandaa kuin myös Lauri Törni.
On sangen osuvaa, että Euroopan vanhin yliopistokaupunki Bologna toimii näyttämönä maailman johtavalle elokuvan historiaan keskittyvälle festivaalille. Siinä missä kaupungin yliopistoon on kohta tuhannen vuoden ajan hakeuduttu oppia hakemaan, on Il Lue lisää
Legendan mukaan ensimmäisenä päivänä, kun Satyajit Ray käveli ensimmäisen elokuvansa, Pather Panchalin, kuvauspaikalle, hän ei ollut koskaan aikaisemmin ohjannut yhtäkään otosta elokuvaan. Siitä huolimatta hän oli päättänyt tehdä elokuvat Intiassa hyvin tunnetusta kirjasarjasta. Hänen lapsinäyttelijänsä eivät puolestaan olleet koskaan ennen näytelleet eikä edes kameramies ollut koskaan aikaisemmin kuvannut mitään filmikameralla, joskin oli toiminut aiemmin still-kuvaajana. Jopa elokuvaan palkattu musiikintekijä oli täysin noviisi. Joka tapauksessa ja tästä kaikesta huolimatta elokuvassa on todella suurenmoiset roolisuoritukset, jotka perustuvat siihen neorealistiseen oivallukseen, että elokuvassa ihmisten ei täydy esittää muuta kuin itseään, ja sen musiikki on lumoavaa ja kameratyöskentelystä näkyy johdonmukaisuus: kamera ei suinkaan liiku kovin paljon, mutta jokainen kulma, josta kamera kuvaa, näyttäisi olevan ainoa oikea. Samalla liike mukailee hienovaraisesti näyttelijöiden toimintaa.
Naiset ovat tuollaisia. Aina pilaamassa kaiken. Miehet ovat tällaisia. Eivät ymmärrä mitään. Mutta kuinka paljon onnettomampaa olisikaan elämä ilman toisiamme? Kuinka suuri osa komedioista perustuukaan wanhalle kunnon miehet vastaan naiset -asetelmalle, jonka lopputulema on aina sama: pienistä ja hieman suuremmista eroistamme huolimatta elämämme olisivat ilman toisiamme tyhjiä kuin Kinder-munat. Näin ollen Toivo Särkän väärinkäsityshupailu Rakas lurjus ei ole mitään uutta tai mullistavaa vaan vanhentunut, konservatiivinen ja seksistinen näkemys sukupuolista ja juuri siksi se viihdyttää. Lisäksi, se lienee ensimmäinen suomalainen elokuva, jossa viitataan homoseksuaalisuuteen termeillä ”sellainen mies” ja ”hau hau”.
Valitettavasti elokuvan historiaa tarkastellaan usein kovin suppeasti ja monotonisesti, raa’asti kanonisoiden ja länsimaalaisesta, virallisesti hyväksytystä ja muka-korrektista vinkkelistä. Tällöin unohtuu erittäin merkittäviä, ilmaisuvoimaltaan rikkaita ohjaajia. Kanonisoidun aseman sijasta nämä henkilöt jäävät ikään kuin sivuhuomautuksiksi, joista vain harva kuulee ja jotka vielä harvempi oppii tuntemaan.
Kaanoneissa huonoin puoli, erityisesti elokuvan puolella, onkin niiden paikalleen jähmettyminen. Usein kaanonit eivät uusiudu edes osittain ajan tarpeita varten, vaan itsepäisesti korostavat kaupallisen elokuvan kuuden tai seitsemän ensimmäisen vuosikymmenen saavutuksia seuraavien ylitse järkähtämättömällä ankaruudella. Mikään elokuva ei voi ainakaan seuraavaan pariin kymmeneen vuoteen olla parempi Sight and Soundin äänestyksessä, kuin Citizen Kane tai Vertigo tai muut vakituiset top kympissä seilaavat perusteokset. Citizen Kanenkin vaihtuminen jälkimmäiseen ykkössijalla kesti puoli vuosisataa. Edes mikään aikalaiselokuva ei voi tulla niin merkittäväksi.
Elokuvat: Alaston satama, Lasten kuningas, Olaf Möllerin mestariluokka 2, Siirtolainen, Päällystakki, House of Tolerance, Avalon, Matinee, Unfair World.