Robot Monster (1953)
Koominen Robot Monster ei ole niinkään kauhuelokuva kuin elokuva kauhuista.
You’re Next (2013)
Talo täynnä sukulaisia juhlistamassa yhdessäoloaan illallisen merkeissä. Uudet tyttö- ja poikaystävät esittäytyvät ensi kertaa patriarkaalisille vanhemmille. Letkeä keskustelu muuttuu pian kuitenkin riidaksi suuren kartanon ruokailutilassa, ja riidan tiimellyksessä kukaan ei huomaa, että erään tyttären uuden poikaystävän otsaa koristaa ikkunasta lentänyt varsijousen nuoli. Ja niitähän tulee lisää teräaseiden uhkan lisäksi ulkona ja sisällä vaanivien eläinnaamareihin sonnustautuneiden tappajien ansiosta.
Porno Holocaust (1981)
Porno Holocaust alittaa kaikki odotukset olemalla yksi huonoimpia elokuvia, joita olen koskaan katsonut.
Cub (2014)
Assosioiko lapsi vaaran alla olevan ihmisen kanssa mielihyvän vai -pahan? Tämän toteaminen tuntuu olevan käsikirjoituksen perimmäinen ajatus, mutta siihen se jääkin.
Raakalainen (1986)
Clive Barker on nimi, jonka jokainen kauhusta vähänkin enemmän kiinnostunut tietää. Stephen King julisti tämän Hellraiserin isän kauhun tulevaisuudeksi 80-luvun lopussa.Tämä Barkerin bodyhorror-teos olikin yksi aikakautensa merkittävimpiä kauhuelokuvia. Sen groteski kuvasto ja tehosteet toimivat tienviittana modernille kauhulle. Ennen tätä kirjailijan uralla oli kaksi merkillistä ja vähälle huomiolle jäänyttä yhteistyötä ohjaaja George Pavloun kanssa. Näistä ensimmäinen oli vuonna 1985 valmistunut Underworld. Vuotta myöhemmin päivänvalon näki Raakalainen, jonka kannessa irvisteli rujon näköinen kuminaamahirviö. Kyseessä oli tietysti Rawhead Rex, joka perustuu Barkerin Veren kirjat 3 novellikokoelmassa julkaistuun kirjoitelmaan.
Safe (1995)
Jos Safe jotain kuvaa, niin se kuvaa vaikeaa yritystä tehdä selkoa kohdatusta tuntemattomasta. Jos totuus paljastuu tai jos elokuvan redusoi yhteen selitysmalliin, elokuvaa ei enää sen jälkeen ole, tai ainakin elokuva menettää identiteetin, jota sen poikkeuksellinen kuva- ja äänikerronta ovat johdonmukaisesti luoneet.
Deathgasm (2015)
Splattaaminen on sen verran laadukkaasti toteutettua vanhan koulukunnan menoa, että se miellyttänee varmasti monia kyynisempiä old school -efektien puolesta puhujia.
Halloween III: Season of the Witch (1982)
Tommy Lee Wallacella oli unelma. Toimittuaan John Carpenterin Halloweenissa leikkaajana ja lavastajana, Carpenter ja Wallace halusivat kokeilla jotain uutta sarjan seuraavassa osassa. Lupaa ei heti tullut, vaan välissä väsättiin varsin hätäisesti Rick Rosenthalin ohjaama Halloween II. Carpenterin ja alkuperäisen Halloweenin tuottaja-käsikirjoittaja Debra Hillin käsikirjoitus ei auttanut sinänsä mukiinmenevää imitaatiota ensimmäisen osan hyveistä, ja lopputuloksena jatko-osa on ihan siedettävä muttei merkittävä slasher. Rosenthal jatkoi urallaan hyvien elokuvien turhaa jatko-osittamista esimerkiksi Hithchcockin Lintujen jatko-osalla 90-luvulla, kun taas Carpenter, Hill ja Wallace saivat viimein luvan toteuttaa alkuperäinen visionsa siitä, miten elokuvasarjan tulisi jatkua.
Demons 2 (1986)
Jos kauhujatko-osien perimmäinen ajatus on rahastaa heittämällä ruudulle aiempaa osaa kovemmat panokset, suuremmat määrät irtoraajoja ja ylipäänsä lyödä edeltäjä menon ja meiningin osalta, Demons 2:sta voisi kutsua epäonnistumiseksi. Se on kuitenkin hyvä elokuva.
Bunny the Killer Thing (2015)
On päivänselvää, että tässä ei ole edes etäisesti yritetty tehdä hyvää filmiä.