Valkoinen peura (1952)
Erik Blombergin kauhuklassikko on kestänyt aikaa poikkeuksellisen kerrontansa ja oikeasti juurta jaksain mietityn tarinansa ansiosta.
Need a new search?
If you didn't find what you were looking for, try a new search!
German Angst (2015)
Joukkorahoitus on hieno keksintö, mutta rahansa voisi sijoittaa johonkin parempaan hankkeeseen.
The Manitou, eli erään elokuvaohjaajan potenssilasku
William Girdlerin lennokas Manaaja-ripoff osoittaa suosittujen kauhuelokuvien kaavojen seuraamisen sudenkuoppia.
Donnie Darko (2001)
Onko Donnie Darko yhtä hyvä leffa, kun muistelin sen olevan? Onko se enää ”vaikuttava”?
Mörkö (2011)
Mörkö on Aseman Lapset –nimisen nuorisoryhmän vuonna 2011 valmistunut tunnin mittainen findie-elokuva, joka tutkii kauhugenren elementtejä poikkeuksellisesti hieman naivistisesta näkökulmasta. Elokuva kertoo kourallisesta murrosikäisiä nuoria tyttöjä, jotka perjantai-iltana päätyvät hetken mielijohteesta vaeltelemaan entisen koulunsa käytäville. Tyhjissä luokkatiloissa tyttöjen mieleen alkavat palata lapsuus ja tuolloiset pelot sekä tunnetilat, jotka yllättäen osoittautuvat todellisiksi. Elokuvassa kauhu liitetään suoraeleisesti lapsenomaiseen tunnetilaan, joka elokuvassa nimensä mukaisesti konkretisoituu Tove Janssonin Muumeista tunnettuna Mörkö-hahmona. Elokuvana Mörkö lainaakin findie-elokuville ominaisen suoraeleisesti erilaisia kauhuelokuvien konventioita hakien vaikutteita niin survival-tyyppisistä elokuvista kuin myös psykologisemmasta kauhusta.
Hereditary – Pahan perintö (2018)
Koko elokuvan alun on sellainen tuskallinen olo, että minä hetkenä hyvänsä saattaa tapahtua kauheita. Sitten kauheita alkaa tapahtumaan, koska ihminen pelkää, että niin käy. Iso pyörä alkaa pyörimään. Se on menoa sitten.
Dracula 3D (2012)
Sanon seuraavan siksi, jos satutte ihmettelemään, että mitä se toimittaja mussuttaa. Toisin kuin kauhuelokuviin erikoistunut toimittaja Mononen, en voi sanoa ymmärtäväni kauhuelokuvan lajia. Hän, kuten moni muu kauhun rakastaja, jos olen oikein ymmärtänyt, katsoo sitä tavallaan kuten pitää, genren itsensä kautta, kohdellen sitä ymmärtäväisesti, jopa hellästi, ottaen ilon irti yksityiskohdista, pienistä variaatioista. Kauhuelokuva on hänelle se rakkaus mitä tunnemme nähdessämme vanhan koiramme juoksevan meitä pihatiellä vastaan: eipä se yllätyksiä tarjoa kuin harvoin, mutta miksi niitä pitäisi saadakaan? Tämä ei toisaalta tarkoita sitä, etteikö kauhufani voisi nauttia yllätyksistä – ne eivät vain ole välttämättömyys, jos paketti toimii.
Tornit etäisyyksiin
J. G. Ballardin mukaan 20. vuosisadan länsimaalaisen ihmisen elämä on niin fiktioiden täyttämää sulkutulta, olosuhteiden vuoksi niin valmiiksi surrealistista sumutusta, ettei kirjailijan rooli ole enää keksiä lisää fiktioita vaan tarkkailla ja raportoida meneillään oleva.
World War Z (2013)
Niille, jotka haluavat arvostelunsa spoilerittomana: World War Z on ideaköyhä, sieluton ja hampaaton ison rahan zombileffa, johon kenenkään ei kannata tuhlata senttiäkään. Jos jatkat arvostelun lukemista tästä eteenpäin, vastuu yllätyksellisyyden turmeltumisesta siirtyy pois kriitikon harteilta. Tosin jos haluat WWZ:n äärellä yllättyä, niin toivottavasti trailerit ovat jääneet näkemättä ja aivosi ovat irrotettavaa mallia, jotta ne voi jättää 3D-lasien pantiksi teatterin aulaan.
Kuolema otoksina
Elämän ja kuoleman peloista Stan Brakhagen ja Simone de Beauvoirin matkassa.