Need a new search?

If you didn't find what you were looking for, try a new search!

Jurassic Park (1993)

By |2022-10-10T09:43:38+03:0009.05.2013|Kritiikit|

Jurassic Park on ymmärtääkseni elokuvia, jotka suurin osa 90-luvulla eläneistä on nähnyt kerran tai kaksi joko lapsuudessaan tai lasten kanssa. Onhan siinä dinosauruksia ja jännitystä, ja ohjaajanakin Hollywoodin leppoisin (ja hämmentävin) mies, Steven Spielberg. Juoni on vanha ja tuttu ainakin Michael Crichtonin alkuperäiskirjan lukeneille. Richard Attenboroughin esittämä rikas huvipuistopohatta John Hammond onnistuu dinosaurusten kloonauksessa ja päättää perustaa dinosauruspuiston, johon lähtee hyväksyntäreissulle tiederyhmä, joka koostuu Jeff Goldblumista, Sam Neillistä ja Laura Dernistä. Haistatteko jo ysärin suloiset tuoksut? Jos ette, niin viimeistään Goldblumin heiluessa ruudulla loukkaantuneena ilman paitaa rintakarvojen täyttäessä koko ruudun tulette sen haistamaan. Ryhmän seuraksi tulevat myös Hammondin lapsenlapset, Tim ja Lex. Kesken kiertoajelun puiston turvatoimet kuitenkin pettävät, ja estradille astuu kysymys siitä, pystyykö ihminen saattamaan takaisin sukupuuttoon kuolleista nostetun eläinkunnan ennen kuin ne tekevät samoin Jurassic Parkin sisältävän saaren mikroyhteiskunnassa? Ja ennen kaikkea, onnistuuko Sam Neill suojelemaan pikkulapsia verenhimoisilta raptoreilta?

Excision (2012)

By |2016-03-02T13:52:56+02:0004.03.2013|Kritiikit|

Pauline on erilainen nuori. Hän ei huolla karvoitustaan, maalaa naamaansa tai käytä värikkäitä vaatteita, kuten suurin osa koulunsa tytöistä. Sen sijaan hän on kiinnostunut kirurgin ammatista, ihmiskehon toiminnasta ja uppoutuu haavemaailmaan, jossa hän on puolijumalallinen ihmisen osien ja veren kanssa läträävä Josefiina Mengele. Paulinen poikkeava habitus aiheuttaa kitkaa hänen ja koulutovereiden, opettajien ja perheen välille. Erityisesti kristillisiin arvoihin pitkälti nojaava keskiluokkainen äiti ei voi ymmärtää, mitä tytön päässä liikkuu.

Sala-ampuja (1952)

By |2016-03-02T14:19:23+02:0014.05.2013|Kritiikit|

On suunnattoman ilahduttavaa nähdä yli 60 vuotta vanha elokuva, jonka traagiset tapahtumat ovat niin yksi yhteen tämän päivän tragedioiden kanssa, että se tuudittaa katsojan vaivaannuttavaan turvallisuuden tunteeseen. Ihmiset eivät ole nykypäivänä sen pahempia kuin ennenkään, vaikka tiedotusvälineiden kautta saattaa saada sellaisen kuvan ja tätä käsitystä tuputetaan jatkuvasti. Edward Dmytrykin Sala-ampuja kiemurtelee hitaasti, mutta varmasti katsojan ihon alle, vaikka muutamat esimerkit 50-lukulaisesta poliisityöstä joukkokuulusteluineen ovat tahattoman koomisia. Parhaimmillaan Sala-ampuja tuo mieleen Suomeakin vavahduttaneet surmatyöt, joissa murhaajan motiivina oli vain purkaa pahaa oloaan ja päästä tekonsa seurauksena laitoshoitoon.

Go to Top